sadepäivän inspiraatio

Viikonvaihteen sadekelit saivat minut melkein epätoivoiseksi pukeutumisen suhteen. Kun ulkona sataa ja ei ole kylmä muttei lämminkään, tuntuu mahdottomalta keksiä mitään päällepantavaa. Tai toki olen keksinyt jotain, farkut ja t-paidan, mutta kun niitä on käyttänyt viikon putkeen jokaisena harmaana päivänä, on pakko miettiä jotain muuta.

Jossain vaiheessa tajusin, että juuri tällaisia hetkiä vartenhan olen klikkailut pinterestini täyteen erilaisia mielenkiintoisia tyylejä: jotta saisin inspiraatiota omaan pukeutumiseeni. Löysin söpön koulutyttö-lookin, ja siitä inspiroituneena palasin hetkeksi koulumaailmaan, keskellä kesää. Oikeastaan tein hienon oivalluksen siitä, että talvista villahametta voi käyttää muutenkin kuin paksujen mustien sukkahousujen kanssa.


hame ja neuletakki Cos
laukku ja kauluspaita kirpputorilta
kengät Vagabond
hattu Monki

ps. enää ei sada, päinvastoin. ulos siis.

5 comments on sadepäivän inspiraatio

  1. Hei Wikke! Kiva blogi ja kiva tyyli myos. Tykkaan aina lukea taalta kaukaa blogeja missa on oikein suomineito meininki ja tama tayttaa kaikki vaatimukset 😉 Postasin koti-ikavissani pienen inspis-postin omaan lokiini ja nappasin kuvat taalta, toivottavasti ei haittaa?
    Hauskaa kesaa!

  2. Kiva asu!

    Itse olen luopunut polvisukista, kun en ole saanut ratkaistua, miten ne pysyisivät nätisti ylhäällä. Jos sukkaa joutuu nykäisemään joka askeleella, tyylikkyys on tiessään :/. Onko sulla jotain vinkkiä, miten sukat eivät painu makkaralle?

  3. Löysin tieni tänne Millan blogin kautta; sulla on tosi kiva tyyli! Niin kuin Millalla, mullakin on tasaisin väliajoin kauhea Suomi-ikävä tällä rapakon takana, ja sun kesäkuvat on ihanan raikkaita ja just sopivan suomalaisia. 🙂

  4. Milla, voi kiitos kommentistasi! Ihana blogi ja tyyli sinulla! Ei haittaa yhtään että käytit kuviani, päinvastoin, olen imarreltu, että olet löytänyt tyylistäni sellaista suomi-idylliä, jota itsekin ihailen 🙂 Ihanaa kesää ja suomiterveisiä sinne rapakon taakse 🙂

    Anu, lämpimästi tervetuloa vierailemaan tänne toistekin! Kiitos!

    Henna, kiitos! Mulla on ollut aiemmin ihan sama ongelma. Nämä sukat ovat toistaiseksi pysyneet paikoillaan, ne löytyivät ginatricotista. Mutta loistovinkkiä sukkien ylhäälläpysymiseen minulla ei valitettavasti ole :/

    The Waves, voi kiitos, ihana että löysit tänne! Onneksi se Suomi-ikävä varmaan karisee talvikuukausien aikana? 😉 Mutta kesäinen Suomi on jotain ihan mielettömän ihanaa, voisin itse asua talvet jossain muualla, mutta kesät haluan olla täällä! 🙂

Comments are closed.