jotain punaista

Kaikkea hullua sitä tuleekin kokeiltua, esimerkiksi nahkalaukun tekoa. Inspiraation vallassa väkersin yhden illan ja yön, heräsin jopa aamulla jatkamaan. Kuten arvata saattaa, niin ei mennyt kaikki niin kuin elokuvissa. Piti purkaa aika paljon ja tehdä uudelleen. Kaiken nyherryksen jälkeen lopputuloksesta tuli aika jees, vaikka itse nyt sanonkin. Ei mitenkään täydellinen, mutta kuitenkin sellainen, jota tulee käytettyäkin.

Ja onhan se punainen. Ei muulla nyt tänä syksynä niin paljon väliä.




Laukun materiaalina käytin Uffilta kuudella eurolla löytynyttä nahkatakkia. Se oli sen verran pehmoista nahkaa, että sitä oli helppo ommella ompelukoneellakin. Samasta nahkatakista olen tehnyt paljon muutakin, kuten näitä söpöjä rannerusetteja. Vuorikangas on Marimekon Fokusta, vetoketju kierrätyskeskuksesta ja metalliosat Class ohlsonilta. Hapsutupsun ohje löytyy täältä.

30 comments on jotain punaista

  1. En oo tainnu koskaan ennen kommentoida täällä, mutta nyt on ihan pakko sanoa että V-A-U ! 🙂 Uskomaton näpertäjä oot, ei voi ku ihastella. Tuo laukku on ihan paras.

  2. Aivan järjettömän hieno, en voi käsittää! Luulin sitä ensin kalliiksi merkkilaukuksi. Sinun pitäisi alkaa myydä noita, ja muitakin tuotteitasi! 😀

    -Monsku

  3. Vau!

    En oo mäkään koskaan tänne aiemmin kommentoinut, vaikka ois ehkä pitäny 🙂 Oikeastaan ainoa muotiblogi, jota jaksan lukea, aina tosi hienoja juttuja.

  4. Ei voi muuta sanoa kun että oot ihan huipputaitava! Itse en pystyis tohon _ikinä_
    On muutenki ihana blogi ja sulla on upee tyyli 🙂

  5. HEI KIITOS ihanista kommenteista! Teitte mut hurjan iloiseksi 🙂

    tuijavee, tervetuloa lukijaksi! 🙂

    Marya, en ehkä pysty tekemään hirveän selkeää tutoriaalia, koska en kuvannut kaikkia tekemisvaiheita, mutta lupaan tehdä jonkinnäköisen ohjepostauksen tähän!

    juli, näpertäjähullu kiittää ja kuittaa 😀

    Tiuku, mä mietin itsekin et miten osasin tehdä tämän, sillä mun käsityöosaaminen perustuu peruskoulun kässäntunteihin. Tulin mietinnöissäni siihen tulokseen, että tämä ei ole niin vaikeaa kuin voisi luulla 🙂

    Monsku, mä voisin muuten myydä näitä varmaan, mut en saa tehtyä mitään kuin just ja just itselleni 😉

    mari, jee, kiva kun kommentoit!

    Viiverrys, ihana nimimerkki! Mä uskon että sä pystyisit helposti tähän, jos vain haluat tarpeeksi. 🙂 Siitä on melkein kaikki kiinni.

  6. Ihan sairaan hieno laukku! Monesti oon ihastellu sun tekeleitä täältä blogista ja en voi ku ihailla sun taitoja ja mielikuvitusta :)Nyt on pakko kommentoida ja kehua, koska mulla ei olis itellä tullut mieleenikään yrittää nahkalaukkua käsityönä, huikeeta! :)Ja ihana väri laukussa.

  7. Anonyymi, kiitos ihanasta kommentista! Ihana, että jotku tykkää näistä mun jutuista 🙂 Aika moni pelkästään naureskelee mun askartelu-harrastukselle 😀

    Markkis, mistäköhän lie tulee tämä käsityö-innostus..

  8. Siiis, waaauuu!! Mikä laukku,aivan mieletön, miten joku voi osata tehä noin hienon, en ymmärrä!!! Tykkään ihan sikana!XD

Comments are closed.