Monthly Archives: December 2012

21. luukku: sydänlapaset



Minusta ei oikein ole lapasten neulojaksi, mutta onneksi vanttuut voi ommella helposti kokoon vanhasta villapaidastakin, tähän tyyliin. Unohda myös hankalat kuvioneuleet, ja neulahuovuta lapaseesi vaikka sydämet punaisesta villahuovasta. Lopputulos ilahduttaa suloisuudellaan.

19. luukku: 5 paketointi-ideaa

Hui, jouluaattoon on enää viisi yötä, itselleni se tuntuu vielä kaukaiselta. Monessa blogissa toivotellaan jo happy holidaysseja ja hyviä jouluja, mutta täällä mennään vielä 100 lasissa aattoon asti, monta puuhaa on vielä jäljellä ennen kuin saa heittää hanskat tiskiin ja aivot narikkaan. Lahjojen paketointi on vielä edessä, onneksi ideoita on internetin ihmemaa tulvillaan:

1. Viireillä ja tupsuilla koristetusta paketista ei voi löytyä ainakaan mitään ikävää, eihän?

2. Sanomalehtikääre + pihlajanmarja-yhdistelmä on mun lemppari. Mutta mistä noita marjoja saa tähän aikaan vuodesta?

3. Perinteiseen makuun havuja ja käpyjä. Sekä lahjan paketoija että avaaja saavat varautua neulasten pistelyyn.

4. Washi-teipit toimivat aina. Ei tarvitse sotkea sen läpikuultavan teipin kanssa, ja eri väreillä ja kuvioilla saa mistä tahansa paketista söpönnäköisen.

5. Nuoteilla päällystetyistä paketeista pääsee hauskasti arvaamaan, mihin biisiin oma lahja on kääritty.