Lissabon


Olisikohan tässä viimeisen matkapostauksen aika. Pienen roadtrippimme määränpää oli Lissabonissa, kaupungissa jossa olin elämäni ensimmäistä kertaa. Ainoa asia, joka esti minua nauttimasta tuosta kauniista kaupungista täysin rinnoin, oli sairastumiseni juuri sinä päivänä kun tulimme Sintrasta Lissaboniin. Mutta ehdin kyllä ajella noilla sympaattisilla raitiovaunuilla ja käydä maistelemassa alkuperäisiä Pastéis de Belém-leivoksia, herkkua jota suosittelen muillekin. Vuonna 1837 perustettuun leipomoon oli yhden kadun mittainen jono, mutta 15 minuutin odottelu todella kannatti, leivokset olivat ihan eri laatua kuin muualla myytävät Pastel de Nata-kopiot.

Lissabonista ei jäänyt muistoksi paljoa kuvia, muutama sumuinen otos vain. Samujin kuosihousut olivat tietenkin reissun lempivaate. Ovat tarpeeksi rennot vaikka yöpukuhousuiksi, mutta korkoihin yhdistettynä hyvinkin salonkikelpoiset. Mahtuvat myös pieneen tilaan eivätkä tarvinneet mielestäni kummempaa silitystä. En liene ainoa noihin housuihin ihastunut, nettikaupasta näyttää olevan oranssit versiot kokonaan loppu ja vihreää enää yhtä kokoa jäljellä. Selkeää hittiainesta.


housut Samuji
kengät COS
silkkipaita h&m

6 comments on Lissabon

  1. Itse olin mieheni ja kahden muun pariskunnan kanssa Portugalissa Cascaisissa9 pv. josta teimme myös retkiä mm.Lissaboniin,Sintraan. Raitsikalla ajettiin ,ihasteltiin ja huokailtiin ,tykkäsin.Ihanaa lukea postaustasi tutuista paikoista.

  2. ja ihana kun nuo Samujit vilahtelee tosiaan kaikkialla. Itsekin sellaiset omistan, ihanat ovat.
    Hienoja kuvia ja matkatunnelmia!

  3. Tosi kauniit ovat myös nuo vihreät versiot näistä housuistamme… Ja ah, miten hienot yhdistettyinä korkoihin! Itse oon toistaiseksi käyttänyt näiden kanssa lähinnä Birkenstockeja, mutta näistähän saisi näköjään ihan eri tavalla elegantit kun vähän kenkää vaihtaisi.

    (Oikein vuosituhannen huomio multa: asusta tulee jännästi ihan erilainen, kun vaihtaa terveyssandaalit muihin kenkiin.. ;))

    Ihania ja inspiroivia matkapostauksia, kiitokset niistäkin <3

Comments are closed.