Monthly Archives: October 2013

perusvaate



Kaapistani on jo monen vuoden ajan löytynyt aina jonkinlainen nahkahame, mutta olen aina hiukan arastellut sen käyttöä. Ehkä turhaan, sillä se olisi sopivan simppeli alaosa ties millaiselle puserolle. Eeva Kolukin sen sanoi, että nahkahame on perusvaate. Lisäksi varsin klassinen yhdistettynä laatikkomalliseen raitapaitaan ja punaiseen kirjekuorilaukkuun. Pisteenä ii:n päälle olisivat tietenkin jotkut tyylikkään hillityt, matalat mustat nilkkurit, jollaisia minulla ei kuitenkaan ole: täytyykin lisätä sellaiset ostoslistalle ensi tilassa.

Kuvista kiitos taas ihanalle Pupulandian Jennille! Asukuvatreffiemme ansiosta olen saanut taas uutta inspiraatiota ja motivaatiota blogin pitämiseen. Ei lainkaan huono asia, tämä on kuitenkin aika hauskaa puuhaa parhaimmillaan.


paita Samuji, hame h&m, kengät Tiger of Sweden, laukku Uff
ohje kampaukseen löytyy täältä

Kuvat: Jenni / Pupulandia

sääpäiväkirja

Marimekko osaa ihastuttaa kerta toisensa jälkeen astioillaan, sääpäiväkirja-malliston kauniin maalaukselliset astiat lumosivat ainakin minut. Meillä on ennestään marimekolta valkoisia oiva-lautasia eri kokoisina, ja nämä sini-ja vihreäsävyiset lautaset sopivat ihanasti niiden kaveriksi. Ajattelin aiemmin, ettei kovin värikkäällä / kuviollisella lautasella mikään ruoka oikein näytä hyvältä, mutta nyt olen kyllä hyvin eri mieltä.


kuvissa mansikka-vuohenjuusto-rucolasalaatti & tuorejuusto-vadelma-hunaja-crostinit. simple & tasty