perusvaate



Kaapistani on jo monen vuoden ajan löytynyt aina jonkinlainen nahkahame, mutta olen aina hiukan arastellut sen käyttöä. Ehkä turhaan, sillä se olisi sopivan simppeli alaosa ties millaiselle puserolle. Eeva Kolukin sen sanoi, että nahkahame on perusvaate. Lisäksi varsin klassinen yhdistettynä laatikkomalliseen raitapaitaan ja punaiseen kirjekuorilaukkuun. Pisteenä ii:n päälle olisivat tietenkin jotkut tyylikkään hillityt, matalat mustat nilkkurit, jollaisia minulla ei kuitenkaan ole: täytyykin lisätä sellaiset ostoslistalle ensi tilassa.

Kuvista kiitos taas ihanalle Pupulandian Jennille! Asukuvatreffiemme ansiosta olen saanut taas uutta inspiraatiota ja motivaatiota blogin pitämiseen. Ei lainkaan huono asia, tämä on kuitenkin aika hauskaa puuhaa parhaimmillaan.


paita Samuji, hame h&m, kengät Tiger of Sweden, laukku Uff
ohje kampaukseen löytyy täältä

Kuvat: Jenni / Pupulandia

6 comments on perusvaate

  1. Aivan ihana asu! Nahkahame näyttää upealta, ja sinä muutenkin. Aika hyvin muuten, nimittäin itselläni on tällä hetkellä päällä musta ihonmyötäinen hame, sinivalkoraidallinen neule ja kynsissä punaista. Eli aika samoilla yhdistelmillä mennään 😛

  2. Olen koko syksyn jo haaveillut nahkahameesta, vaikka en hameita paljon töiden takia voikaan käyttää. Tuo nimenomainenkin on ollut jo useampaan kertaan ostoskorissa H&M:n nettikaupassa, mutta koot menivät loppumaan, ennen kuin uskalsin painaa tilaa-nappia. Näyttää UPEALTA!

  3. Eerika, kiitos! Sinivalkoraidallinen + punainen ovat aika toimiva yhdistelmä, aika hauskaa että sulta löytyi sama kombo päältä 🙂

    Sini, mä olen bongannut tän jostain alerekistä. Tartu seuraavalla kerralla tilaisuuteen vaan rohkeasti, voihan sitä hametta käyttää muulla kuin työ-ajalla! Ja kiitos 🙂

    anonyymi, mulla on Nikonin d90 + vaihtelevasti joko 35mm f1.80 nikkor-linssi tai Tamronin f2.8 zoomi. Nämä kuvat on kuitenkin otettu Jennin kameralla 🙂

Comments are closed.