trying to start fresh

Tammikuun alussa ostoskori täyttyy tuoreista vihanneksista, hedelmistä ja salaateista. Jännästi joku sisäinen ääni ohjaa heti joulupyhien jälkeen kaikkea terveellistä kohti. Syksyllä halusin lähes jokaiselle aamiaiselleni croissantteja ja kahvin, nyt haluan verigreipin ja avokadoleivän. Sama tuntuu tapahtuvan joka vuosi: olo tuntuu lomien jälkeen tunkkaiselta, jonkinlainen raikastusviikko tulisi tarpeeseen. Haaveilen detox-kuurista, suursiivouksesta ja jopa uuden urheiluharrastuksen aloittamisesta.

Ehkä ei tarvitse kuitenkaan tehdä tiukkaa ruokavaliomuutosta, toistaiseksi “syön niinkuin hyvältä tuntuu”-linja on tuntunut toimivimmalta. Vaatekaappia voisi käydä läpi ja laittaa ylimääräisiä juttuja pois tai myyntiin. Ehkä ei kannata ostaa kuntosalijäsenyyttä, vaan kävellä useammin sen sijaan, että ottaisi ratikan. Kun tuntuu vaikealta saada otettua itseään niskasta kiinni, täytyy yrittää muistaa, että pienilläkin asioilla voi olla iso vaikutus.

2 comments on trying to start fresh

  1. Vähän samanlaista varmaan joka kodissa aina näin tammikuussa. Tämän kun muistaisi jättää päälle eikä repsahtaisi taas herkutteluun joka päivä.

  2. Pieni lintu, kyllä on varmasti aika ajankohtainen juttu lähes kaikilla tähän aikaan 😉 Mulla ei ole ehkä herkuttelu ongelmana, mutta ylipäätään se käynnistymisen vaikeus, että pääsisi taas reippaaseen arkimoodiin 🙂

Comments are closed.