laskiaistiistaita

Olen laskiaispullien ystävä. Sesonkiaikana voisi syödä vaikka pullan päivässä, ovat niin houkuttelevasti esillä joka kahvilassa ja kaupassa. Tänä talvena olen kuitenkin jättänyt nuo jättimäiset vehnäpullat pääosin muille herkkusuille (viikonloppuna kyllä herkuttelin Kakkukeisarin laskiaispullalla), ja ajatuksissani on ollut koota vähän terveellisempi laskiaispullan tapainen, ilman valkoista sokeria ja vehnää. Jo lopettaneen Kiitos hyvää-blogin arkistoista löytyi houkuttelevan oloinen sämpyläresepti, jota olen jo pariin otteeseen testannut ja toimivaksi todennut. Tuo pikkusämpylä makeutetaan hunajalla, joten hyvin käy minun mielestä pullastakin, varsinkin kun sisään laittaa oikeanlaiset täytteet.

Kuvan pulla on täytetty mansikoista, punaherukoista ja chia-siemenistä tehdyllä hillolla ja hunajalla ja aitovaniljalla maustetulla kermavaahdolla. Ranskankerma ja omenahillo ovat myös oiva täyte näiden sämpylöiden pariksi, oma lempparini on parmesanjuusto kera tuon aiemmin mainitun chia-hillon.

ps. alkuperäisessä reseptissä mantelimaidon määrä on 3dl, mutta sillä nestemäärällä omista sämpylöistäni ei tullut kauniita pallosia, vaan lituskoita lätysköitä. Itse olen laittanut mantelimaitoa reilut 2dl, ja saanut vähän kiinteämmän ja helpommin muovailtavan taikinan.

Gluteenittomat & hiivattomat sämpylät

2dl tattarijauhoja
2dl mantelijauhoja
2 tl leivinjauhetta
1,5 rkl psylliumkuitujauhetta
2-3 dl mantelimaitoa
1 rkl hunajaa
1 dl kirnuvoita
ripaus merisuolaa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kaikki jauhot ja jauheet keskenään. Lisää joukkoon sulatettu voi, mantelimaito, juokseva hunaja ja suola. Anna taikinan turvota n. 5 minuuttia ja pyörittele siitä sitten pieniä palleroita. Taikinasta tulee n. 10-12 sämpylää. Paista sämpylöitä 15-20 minuuttia uunissa keskitasolla, kunnes ne ovat hiukan kullanruskeita.

Nauti mielellään tuoreena haluamasi lisukkeiden kera.

one comment on laskiaistiistaita

  1. Ihanaa, kiitos! Tämä pelasti minun, viljattoman ja pullia haikailevan ihmisen laskiaiset 🙂

Comments are closed.