Bataattiranut


Herkullisia iltapalavinkkejä, osa X: itse tehdyt bataattiranskalaiset. Valmistuvat suhteellisen nopeasti ja maistuvat superherkullisilta. Olen aika suurpiirteinen kokki, ja sitä on tämä ohjekin. Tällä hetkellä kaikki tulinen ruoka houkuttaa, joten maustoin omat ranskalaiseni reippaasti chilillä ja dippasin ne vielä chilimajoneesiin. Hauskat ranskislaatikot löytyivät niinkin glamoröösistä paikasta kuin Clash Ohlssonilta.

1-2 bataattia
n. 2rkl oliiviöljyä
suolaa, pippuria
chiliä, paprikamaustetta ja muista mausteita oman maun mukaan

Kuori bataatti ja leikkaa ranskalaisiksi. Jos jaksat, huuhtele ja kuivaa ranskalaiset hyvin, jotta saat tärkkelyksen häviämään bataatin pinnalta, näin ranuista tulee ehkä vähän rapeampia. (itse tykkään niistä vähän lötköistäkin, kun mausteet ovat kohdallaan). Sekoita mausteet ja oliiviöljy kulhossa ja pyörittele ranskalaisia mausteseoksessa. Levitä ranskalaiset pellille ja paista 225-asteisessa uunissa n. 30-40 minuuttia, riippuen uunista. Valmiit ranskalaiset ovat toivottavasti rapeita ja paikoittain jo hieman tummuneita. Nauti sellaisenaan tai vaikka chilimajoneesin kera.

5 comments on Bataattiranut

  1. Sonja, no kyllä! Näitä voisi napostella illat pitkät 🙂

    Vuodenaikatalo, hienoa! Bataattiranskalaiset ovat mielestäni helpompi toteuttaa kotioloissa kuin normiranskikset, niistä en oikein koskaan uunissa saa tarpeeksi hyviä.

Comments are closed.