farkkupohdintaa

Loppuvuodesta hajotin kahdet farkut. Toiset olivat jo vanhat, siskolta perityt, alunperin kirpparilta. Sellaiset kotifarkut, hajosivat suoraan päälle, enkä jäänyt murehtimaan. Mutta ne toiset, ne olivat oikeastaan lempifarkkuni – niissä oli kohdallaan väri, malli ja mukavuus. En käytä farkkuja kuitenkaan päivittäin, ja siksi ihmettelinkin, kun lempparini kuluivat puhki reilun vuoden päästä ostohetkestä. Suunnistin samantien Cosille ostamaan uusia, mutta haluamani väri oli loppunut. Vaatekaappini pillifarkkusaldo oli nolla.

Pillifarkut ovat olleet muodissa nyt aika pitkään, varmaan kymmenisen vuotta. Alaspäin levenevien lahkeiden housumuoti oli kuumimillaan minun yläasteaikoinani, ja silloin ajatus pillilahkeesta tuntui kauhistuttavalta. Jännästi sitä kuitenkin muoti vei mukanaan ja liehulahkeet jäivät historiaan. Olen käyttänyt pillifarkkuja onnellisesti siitä lähtien, mutta nyt on pikkuhiljaa alkanut tuntua siltä, että olisin valmis muutokselle. Pillit ovat ehkä vähän liikaa teinifarkut.

Vuosi sitten ostin Tukholmanreissulta Topshopista mom jeansit, joka oli ehkä jo pieni askel poispäin pillifarkkujen ylivoimaisuudesta. Tämän vuoden reissullani Acnen Boy vintage-malliset farkut, joista tuli kertaheitolla uudet lempparini. Ehkä näille Acnen farkuille voi ennustaa vähän pidempää käyttöikää kuin niille aiemmille suosikeilleni. Suora, konstailematon malli ja väljähkö lahje tuntuu ihanan raikkaalta, vaikkei tämä malli mikään uusi juttu olekaan. Ensimmäistä kertaa vain löysin sellaisen boyfriend-mallin, joka näyttää ja tuntuu oikeasti kivalta.

Nyt vain mietin, että mitä seuraavaksi – 70-luku, bootcutit ja flaret jyräävät katumuotisivustoilla ja catwalkeilla. Kaverini osti juuri bootcut-farkut, ja täytyy myöntää, että ne houkuttavat hiukan minuakin. Olisinko vain vielä valmis leveneville lahkeille, onko siitä tarpeeksi pitkä aika? Olisitko sinä valmis?

11 comments on farkkupohdintaa

  1. Hei mäkin ihastelin tänään sun farkkuja, mutta kaikessa siinä muussa hälinässä unohdin sanoa asiasta! Todellakin näytti hyvältä!

  2. En olisi valmis! En tiedä, voinko koskaan olla valmis leveälahkeisille farkuille. Kyllähän pillifarkuille naurettiin sillon yläasteella, mutta äh, en vain osaa enää käyttää muunlaisia housuja!

  3. Minä oon jo pari vuotta ollut sitä mieltä että levenevä on oikea suunta! Sopivia on vaan niin turkasen vaikea löytää. Ei saa levetä liian vähän, koska 2000-vibat. Eikä liikaa, koska norsujalat moi.

  4. Ulla, Tuulia – kiitos ihanat! Mä en ehtinyt hirveesti kyllä kiinnittämään kenenkään vaatetukseen huomiota kun herkut vei mun huomion täysin 😀

    Anniina, ymmärrän sun näkökulman – mäkään en ole ihan varma, olenko valmis bootcuteille, mutta en kyllä tässäkään asiassa sano ei koska joudun sanani muuten ehkä myöhemmin myymään 😀 Pillifarkut on kyllä helpot ja kivat ja sopii monille, joten luulen ettei niiden suosio ihan heti häviä 🙂

    anni, jes! Muotitietoinen lukija siis 🙂 Nyt varmaan valikoimaa löytyy paremmin, ainakin kaupoissakin näkyy jo leveälahkeiset farkut ja housut..

  5. Kehtaisko kertoa, että olen juuri vasta luopunut leveälahkeisista ja tottunut pillifarkkuihin. Nytkö ne leveät lahkeet saa kaivaa takaisin käyttöön. 😀 Ehkä olen liian vanha.

  6. isosisko, ei pidäkään lähteä kaikkiin trendihömpötyksiin tuosta vaan, vaan pitää kiinni klassisesta perustyylistä millainen sullakin on aina ollut! Kapeat farkunlahkeet nyt tuskin on heti menossa pois muodista 🙂

  7. Todellakin valmiina leveneviin lahkeisiin!:) en ole niistä koskaan ihan täysin luopunutkaan, vaikka pilliä tuolta omasta kaapistakin pääasiassa löytyy. mustat tai ihan tummansiniset pillit on niin siistit töissäkin, kengillä ja yläosalla on helppo vaihdella tilaisuuteen sopivaksi. onneksi kaupoissa alkaa olla vaihtoehtojakin 🙂

  8. anonyymi, jes! Luulin että levenevät lahkeet saisivat täystyrmäyksen, mutta toisin kävi 🙂 ja mua houkuttaa ne entistä enemmän..

  9. Minulla kesti kauan, että lämpenin pillifarkuille. Viitisen vuotta olen kulkenut nyt pelkästään kapeissa ja pillifarkuissa.

    Tammikuulla ostin vuosien jälkeen bootcut-farkut ja vielä niin väljän mallin, ettei mistään purista. Oi, kun ne on mukavat päällä. Nyt ihmettelen, miksi niihin tiukkoihin malleihin edes lähdin mukaan. Epämukavuuden lisäksi, en ole näiden vuosien aikana löytänyt yhtäkään pillifarkkuparia, joka olisi yläosastaan istunut.

    Väljille farkuille hurraa huuto.

  10. Pillifarkut on kyllä yhä mun suosikit, mutta vähitellen suoralahkeiset “mon jeansit” ovat alkaneet myöskin miellyttää silmää. Itse olen kaivanut kirppiksiltä Leviksen 501 -farkkuja vaihtoehdoksi pilleille, ne toimivat kivasti niin lahkeet rullattuina kuin suorinakin.

Comments are closed.