kurakelien uhmaajat

Kevät ja kuivat kadut – odottelemisen arvoinen asia. Olen käyttänyt kyllä lenkkareita jo pidempään ihan ympäri vuoden, mutta lapsena se oli kuulkaas juhlahetki, kun ensimmäisen kerran sai pistää tennarit jalkaan pitkän talvikenkäkauden jälkeen. Oulun leveyksillä se aika ei todellakaan ollut vielä maaliskuussa, lapsuudessani siellä vielä hiihdettiin huhtikuussakin.

Mutta valkoiset lenkkarit, enemmän kevätkengät kuin mitkään muut! Oikeat kurakelien uhmaajat. Saa nähdä, saanko pidettyä nämä valkoisina huolellisen huoltamisen ja puhdistamisen avulla, vai ovatko ne loppukesästä lähinnä ruskeanharmaat, entisen valkoiset lenkkarit. Ei ehkä käytännöllisin väri tuo puhtaanvalkoinen, mutta ehkä juuri siksi niin ihana. Vai mitä?

kengät Nike Air Max Thea

4 comments on kurakelien uhmaajat

  1. Nna, tiesinkin jo tuon kikan, lähinnä on kyse siitä että kuinka usein näitä jaksaa olla puhdistelemassa 😀

  2. Minullekin on jäänyt lapsuudesta vahva muistijälki siitä kun keväällä kouluun lähtiessä sai laittaa lenkkarit jalkaan ensi kertaa. Aurinko paistoi, aamu oli kuulas ja olo kevyt. Taisin hypellä koulukyytiä odottelemaan. Taidan kokea sen saman tunteen edelleen joka kevät keväisiin kenkiin vaihtaessani. =)

  3. Kaisu, vähän samaa fiilistä oli kyllä havaittavissa nytkin, kun ekaa kertaa tepastelin noilla valkoisilla lenkkareilla ulkona 🙂

Comments are closed.