Takaisin kotona

Oi New York. Kaupunki, johon on niin helppo rakastua. Alussa olin aika hämilläni, mutta päivien edetessä huomasin pitäväni nycistä kokoajan enemmän ja enemmän. Hankala sanoa tarkkaan, missä se viehätys piilee. Ehkä siinä, että siellä on niin paljon kaikkea, että jokaiselle löytyy jotain. Ehkä siinä, ettei tuolla kaupungissa vaan voi kyllästyä tai tylsistyä. Tekemistä, näkemistä ja koettavaa riittää loputtomiin. Aika monet palaavat nyciin lomalle uudelleen ja uudelleen (vaikka sinne onkin kallista matkustaa ja siellä on myös kallista asua), koska jotain siinä vain on.

Jos rakastan reissuun lähtemistä, niin rakastan aina myös palata kotiin – viikossa ehtii myös tulla ikävä omaa petiä, kotia ja etenkin valkoista pientä karvapalleroa (joka oli onneksi hyvässä hoidossa toisen koirakaverin luona). Onnistuneita matkoja on kiva kuitenkin fiilistellä jälkikäteen, ja luvassa on myös useampi postaus tänne blogin puolelle – toivottavasti ette ehdi kyllästyä! Nämä kuvat on otettu Staten Island Ferryltä – ilmainen lauttamatka Manhattanilta Staten Islandille ja takaisin auringonlaskun aikaan oli mieleenpainuva kokemus.

Kiitos muuten ahkerasta kommentoinnista luonnonkosmetiikka-postaukseen! Oli kiva lukea kokemuksianne ja sain monta hyvää uutta vinkkiä itsellenikin. Random.Org arpoi voittajaksi kommentin nro. 13, jonka oli kirjoittanut anonyymi:

Kookosöljy, kristallikivideodorantti, lasten Weledan rasvat ja aikuisten Madaran tuotteet ovat tuttuja, mutta olisi kiva kokeilla vielä uusia juttuja 🙂

Voittajaan on otettu yhteyttä sähköpostitse, onnea!