Monthly Archives: August 2015

blueberry tarts

Leivontainnostus syntyy usein pinterestiä selailemalla – tämäkin mustikkatorttu oli jo vuosi sitten tallennettuna ideana pinterestin ruokakansiooni. Myöhemmin kuva johti minut tähän blogiin ja sitä kautta selvisi että kuvat ja resepti olivat yhden lempiblogistini, suomalaisen Suvi sur le vif:n käsialaa.

Nämä kauniit pienet mustikkatortut syntyvät hetkessä – tarvitset vain valmiita voitaikinalevyjä, kuohukermaa, turkkilaista jugurttia, lemon curd-tahnaa ja tuoreita metsämustikoita. Voitaikinalevyihin pistellään reikiä haarukalla ja ne paistetaan uunissa kullankeltaisiksi. Kuohukerma vatkataan, ja siihen lisätään oman maun mukaan turkkilaista jugurttia ja lemon curdia – lisämakeutusta ei tarvitse, koska lemon curd on itsessään sen verran makeaa. Taikinalevyt kuorrutetaan kermavaahtoseoksella ja päälle ripotellaan runsaasti mustikoita.

Lopputuloksena on raikas sitruunainen ja mustikkatorttu, joka toimii loistavana hätävarana kun vieraat saapuvattkin yllättäen tai makeannälkä yltyy sietämättömäksi pinterestin herkkukuvia selaillessa.

//
Easy & delicious berry tarts with lemon curd and whipped yoghurt cream. Recipe from her

Elokuinen Helsinki

Juuri nyt Helsinki on ihan mielettömän ihana kaupunki. On se muulloinkin, mutta elokuussa, tällaisilla keleillä, tätä kaupunkia on vain tosi helppo rakastaa. Kadut ovat täynnä tapahtumia ja elämää, lähes joka ilta on joku mielenkiintoinen tapahtuma johon haluaisin mennä. Ja jos ei ole, niin tarpeeksi ihanaa on myös vain kävellä merenrantaan katselemaan ohilipuvia laivoja ja purjeveneitä.

Tänään on taiteiden yö – itse aion käydä ainakin Teurastamolla Helsinki Night Marketissa ja ehkä myös
Oopperan taiteiden yössä – molemmissa on ollut ihana tunnelma aiempinakin vuosina. Haluaisin myös käydä perinteisesti rautatietorin Herkkujen Suomi-tapahtumassa, jossa olen käynyt lähes joka vuosi Helsinkiin muutettuani, mutta voi olla ettei yhden illan aikana ehdi kuitenkaan niin moneen paikkaan. Viikonloppunakin olisi kaikenlaista kivaa ohjelmaa, mutta itse matkustan huomenna ouluun perhejuhlan vuoksi. Mutta menkää te ja nauttikaa, kesä ei kestä enää kovin pitkään.

Luomuhoitoa koirallekin

Mitä emäntä edellä, sitä koira perässä. Otin keväällä testiin täysin luonnonmukaiset hiustuotteet Less is morelta, ja tykästyin kovin, etenkin minttushampooseen-ja hoitoaineeseen ja tinjamilakkaan. Sain samalla kokeeksi samalta merkiltä pari koirille tarkoitettua purtelia, luonnomukaiset shampoot perheen karvapallerollekin, siis.

Maltankoiran turkki kasvaa pitkäksi, ihan maata hipovaksi, ellei sitä leikkaa. Pääosin ainoastaan näyttelyistä haaveilevat koiranomistajat pitävät turkin pitkänä, ja tällöinkin turkki kuuluu kääriä silkkipaperiin nyyteille, jottei se likaannu ja takkuunnu niin helposti. Voitte ehkä arvatakin, että meillä ei haaveilla pitkästä tukasta, vaan Milo käy tyytyväisenä trimmauksessa noin kolmen kuukauden välein.  Trimmausten välillä koiraa saa pestä aika usein, keleistä riippuen. Yleensä joka toinen viikko, parhaimmillaan kerran kuussa.

Koirien shampoot ovat aika tujua kamaa, joten ilahduin näistä luonnonmukaisista versioista. Erityisesti nyt kesällä ollaan tykätty tuosta Limpetsin SOS-shampoosta, joka on tarkoitettu käytettäväksi erityisesti turkissa mahdollisesti pesivien ötököiden häätöön ja lievittämään ihokutinaa – ulkoilujen yhteydessä pitkään turkkiin kun voi tarttua mukaan jos millaista öttiäistä ja punkkia. Milo heiluttaa häntäänsä näille luomutuotteille, sillä ne tekevät välillä vähän inhottavista pesuhetkistä hiukan miellyttävämpiä!

*tuotteet saatu testiin blogin kautta