Kylässä Miren kotona

Olen monta kertaa miettinyt, että olisi kiva kuvata toisinaan tänne blogin puolelle joitakin ystävieni koteja. Oman asunnon nurkkia on tullut välillä koluttua läpi hiukan liikaakiin, on mielenkiintoista päästä katselemaan ystävien asuntoja kameran läpi.

Ensimmäiseksi esittelyssä läheisen ja pitkäaikaisen ystäväni Miren koti: Mire asuu miehensä ja kuusivuotiaan poikansa kanssa Helsingissä kolmiossa uudehkossa kerrostalossa. Olen aina ihaillut Miren sisustustyylissä tyylikkyyttä, selkeyttä ja sitä, että jokaisella tavaralla tuntuu olevan oma paikkansa, missään ei loju mitään epämääräistä tai turhaa. Hauskaa on myös se, että pidämme Miren kanssa sisustuksen suhteen monista samoista jutuista: esimerkiksi meiltäkin löytyy Normann Copenhagenin Norm 69-valaisin, Harri Koskisen Block, Granitin betoniruukkuja ja monia muita pieniä samoja sisustusjuttuja. Kuitenkin kotimme näyttävät täysin erilaisilta, se juuri onkin kaikkein mielenkiintoisinta.

Tässä kodissa mustavalkoista sisustusta värittävät kauniisti puunvärisen lattian lisäksi esimerkiksi konjakinruskea nahkapalli ja vanha puinen lipasto. Suurin osa isoista huonekaluista on valkoisia, joka tekee kokonaisuudesta rauhallisen, jota monet pienet kivat yksityiskohdat värittävät. Olohuoneesta pääsee myös ulos kadehdittavan isolle parvekkeelle, joka jäi tällä kertaa kuitenkin kuvaamatta.

Mitäs pidätte ideasta, jos kävisin kylässä kuvailemassa muidenkin ystävien luona? Entä pidittekö Miren kodista? Mirellä ei ole blogia, mutta instgramista hän löytyy nimimerkillä @miretsu.

8 comments on Kylässä Miren kotona

  1. Kyllä pidän Miren kodista <3 Todella kaunis, rauhallinen ja viihtyisä sisustus.

  2. Mukavan näköinen koti ja hyvä idea postata myös muitten kodista! Uudet kodit kiinnostaa aina. 🙂

  3. Oi, ihana postaus !
    Tykkään kovasti keittiön ruokailuryhmästä + seinähyllystä ja keittiön tason jutuista. Kiva idea käyttää granitin betoniruukkua puukauhoille, mulla ne on vaan “oikeassa” käyttötarkoituksessaan kukkaruukkuina.

    Itseltä löytyy myös monia samoja elementtejä: valkoiset pinnatuolit, iittalan nappulakynttilänjalat, betoniruukut ja ikean karahvi.. Mutta silti näyttää niin erilaiselta ja todella ihanalta 🙂 kuten sanoit, jotenkin todella mielenkiintoista !!

  4. Anonymous, kiva kuulla! Yritän saada suostutella muitakin kivoissa kodeissa asuvia ystäviäni, joskos saisin tulla kameran kanssa heilumaan 🙂

    Maria, mä ajattelin juuri samaa että kiva idea tuo, että betoniruukuissa pitää jotain muuta kuin kasvia/kukkaa. Multakin löytyy noita ruukkuja muutama ja pari taitaa olla tällä hetkellä jopa tyhjänpanttina, joten tuosta ideaa.. Ja todellakin on mielenkiintoista, miten samanlaisista aineksista syntyy niin erinnäköistä!

    Sulla on muuten niin ihanan näköinen koti myös, sitäkin olisi kiva kuvata?! 😉

  5. Ehdottomasti tervetuloa kun Tampereella päin oot 🙂 Kahvittelu ja höpötys kuvauksen lomassa kuullostais ihanalta !

Comments are closed.