sadepäivänä

Viime päivinä mieli on ollut kuin sää ulkona: harmaa ja synkkä. Tuntuu että juuri nyt pimeys vie voimat kokonaan, energiaa riittää juuri ja juuri töiden hoitamiseen mutta ei juuri muuhun. Loppuvuosi on itselleni ollut aina kiireistä aikaa, ja seuraava kokonaan vapaa viikonloppu häämöttää näillä näkymin joulupyhien aikaan. Eipä siinä mitään, kun tiedossa on oikein mielekkäitä ja odotettujakin työjuttuja, mutta pieni hengähdystauko tekisi kyllä terää. Ehkäpä järjestänkin itselleni vielä pienen miniloman ennen joulukuuta, työt kun meinaavat tulla perässäni kotiinkin ja täällä on siksi välillä hankala rentoutua.

Kuvasimme nämä kuvat eilen Artun kanssa – sateisena ja kylmänä aamuna hymyä ei oikein irronnut. Onneksi löysimme sopivan suojaisan kuvauspaikan, autokatoksen karu industrial-henkinen miljöö sopi jotenkin myös päivän fiilikseen. Mielestäni on hauskaa leikitellä välillä mittasuhteilla, yleisestihän neuvotaan aina että tiukan alaosan kanssa väljä yläosa ja toisinpäin, mutta joskus on hauska unohtaa tällaiset ohjeet ja pukeutua väljästi kauttaaltaan. Leveiden housujen kanssa kauluspaita, matalat nilkkurit ja väljä ruututakki, tyylikästä pappameininkiä parhaimmillaan.

takki ja laukku secondhand / kengät Ten Points / kauluspaita Club Monaco / housut Samuji
Photos: Mustarttu / edit by me

one comment on sadepäivänä

Comments are closed.