Viena K x Mustarttu with Arela AW15

arela
Jotain erilaista ja uutta.

Olen ilokseni saanut jo pidempään tehdä yhteistyötä Arelan kanssa, ja tällä kertaa halusimme toteuttaa blogiyhteistyön vähän eri tavalla. Pyysin mukaan taitavan videokuvaajan, ystäväni Artun, ja lopputuloksena syntyi tämä syksyinen video, jolle on poiminut suosikkejani Arelan AW15-mallistosta. Jos Arela ei ole vielä tuttu, niin suosittelen tutustumaan: kyseessä on suomalainen perheyritys joka tekee yksinkertaisia vaatteita hyvälaatuisista luonnonmateriaaleista ja on tunnettu etenkin kashmirneuleistaan ja väreistään. Arelassa on ihanaa paitsi laadukkaat tuotteet, niin myös siellä työskentelevät ihanat ihmiset – joka kerta käydessäni Arelalla poistun hymyissä suin.

Arelan tämän vuoden syysmallisto on mielestäni ihan hurjan onnistunut – ihanat värit, kivat leikkaukset ja mallit, ja tietenkin parhaat mahdolliset materiaalit: merinovilla ja kashmir. Tuntui oikeasti pahalta palauttaa kuvauslainassa videota varten olleet kauniit vaatteet, kaikki videolla näkyvät arelat voisivat hyvin kuulua vakituisesti vaatekaappiini. Sain kuitenkin onnekkaana valita itselleni palkkioksi yhden videolla näkyvistä tuotteista, arvaatteko mikä noista jäi minulle? Mikä on oma suosikkisi?


Videolla näkyvät vaatteet: Dana Cardigan, Mille trousers, Asla scarf, Judy sweater, Lovis dress & Leigh vest

ps. Arelan kaikki joulutapahtumat voi tsekata täältä, itse ajattelin ainakin mennä käymään 4.12. pikkujouluissa – ehkä törmäillään siellä? 

Related Post

8 comments on Viena K x Mustarttu with Arela AW15

  1. Ihana video! Oon ite myös fiilistelly noita uusia arelan juttuja. Toi vihreä on kyllä lumoava väri, ehkä valitsit rimpsumekon?

  2. Oikein arvattu! Vihreä lumosi minutkin, ja tuo Lovis-mekko oli ensimmäinen vaatekappale johon jo keväällä iskin silmäni ekat kuvat mallistosta nähtyäni. Tämän hetken lempparimekko 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *