21: kolme yötä jouluun

Joululoma alkoi. Ihan täysin vapaalla en ole pyhienkään aikana, mutta suurin osa töistä on tehty ja vuosi paketoitu duunin osalta. Vaikka viimeiset kuukaudet ovat olleet työntäyteisiä ja stressaavia, niin nyt päällimäinen tunne on kiitollisuus – paljon on tehty töitä ja se on kantanut hedelmää, mikäs sen parempi tunne.

Vielä ei pääse ihan vaaka-asentoon sängyn pohjalle, on hoidettava vielä jotain joululahjaostoksia, siivota kotia ja suunniteltava joulumenu, josta tulee tänä vuonna kasvis/vegaanipainotteinen. Osan ostoksista ajattelin tehdä senaatintorin Tuomaan markkinoilta, jossa kävimme viime viikonloppuna Jonnan kanssa jo vähän tunnelmoimassa ja kuvaamassa. Tuomaan tori on mielestäni upea, siellä on sellainen ihana Keski-Eurooppalainen joulumarkkinatunnelma – lumen puutekaan ei haittaa kojujen, karusellin ja joulumusiikin keskellä.

neule Samuji / huivi ja pipo Balmuir (saatu) / hame h&m / kengät vagabond / viitta Zara
kuvat: Jonnamaista, edit by me

one comment on 21: kolme yötä jouluun

  1. Tuo huivi on kyllä ihana. Itse himoitsen samanväristä mohairhuopaa Balmuirilta! Ehkäpä käyttelen sen alennuskoodisi siihen…

    Oman blogini puolella on nyt käynnissä lahjakorttiarvonta erääseen suosikki vaateliikkeeseeni – eli jos yksi joululahja itselle ei olisi pahitteeksi kannattaa käydä osallistumassa 😉

Comments are closed.