Monthly Archives: January 2016

Kotona / at home

Pöydän kääntämällä voi muuttaa aikamoisesti yhden huoneen ilmettä. En osaa sanoa, pidänkö enemmän tästä uudesta vai vanhasta järjestyksestä, mutta vaihtelu kyllä tosiaan virkistää. Ruokapöydän tuolit ovat olleet itselleni ikuinen pohtimisen aihe, olen sisustushankintojen suhteen ehkä vähän liiankin harkitsevainen. Mutta sitten kun niihin tuoleihin sijoittaa, niin haluaa olla ihan varma, että ne ovat ne oikeat tuolit. Kokemus on kuitenkin osoittanut, ettei makuun voi luottaa pitkässä tähtäimessä, se tuntuu elävän jatkuvassa muutoksessa – ehkä tuoliasia siis etenee tässä tämän vuoden aikana.

Paras sisustusvinkkini on tällä hetkellä tuoreet leikkokukat ja verhojen avaaminen. Aamulla kierrän asunnon läpi, avaan sälekaihtimet ja annan valon tulvia sisään.

Ihanaa viikonloppua!

Good morning darling

En ole kovin aamuvirkku. Etenkään silloin, kun lämpötila on laskenut miinus kahteenkymmeneen ja olo tukkoinen ja flunssainen, mutta koira herättää aamulla silti ja vaatii ulospääsyä. Puin tänään villapaidan väärinpäin ja jumppahousut sukkahousujen päälle, kiedoin itseni vaatekerroksiin ja menin hetkeksi palelemaan ulos, koska pakko. Ajattelin toki jatkaa unia heti ulkoilutusreissun jälkeen, mutta kirpakan pakkasen piristävä vaikutus muuttikin suunnitelmia. Lettutaikina tekeytymään, teevesi kiehumaan ja päivä käyntiin.

Toisin kun voisi helposti kuvitella, herkulliset letut syntyvät helposti ilman kananmunaa. Siis helposti paistettavat, hyvin koossa pysyvät letut. Yksinkertaisimmillaan vegaaniset aamiaisletut syntyvät siis pelkästään jauhosta, kasvimaidosta, halutessaan taikinaa voi tuunata marjoilla, banaanilla, tai melkein millä vain – itse kaipasin tänään jotain piristävää, ja sekoitin taikinaan raastettua inkiväärtä ja sitruunan kuorta.

Sitruuna-inkivääriletut (vegaaninen)

3 dl vehnäjauhoa
5 dl soija-tai mantelimaitoa
1 tl suolaa
raastettua inkiväärtä ja sitruunan kuorta

Sekoita jauhot, maito ja suola. Raasta n. 1cm pala inkivääriä ja yhden luomusitruunan kuori joukkoon. Anna taikinan vetäytyä puolisen tuntia. Paista öljyssä pannulla pieniä lettuja. Tarjoile terveellisesti marjojen ja hedelmien kera tai vähemmän terveellisesti puristamalla lettujen päälle hiukan sitruunamehua ja ripottelemalla reilusti sokeria.

Tyylikkäät ystäväni: Tuovi

Olen monta kertaa halunnut aloittaa blogissani tyylikkäät ystäväni-sarjan, mutta postaukset ovat jääneet hyvin satunnaisiksi. Nyt ajattelin uuden vuoden kunniaksi ottaa itseä niskasta kiinni, ja muutamat kuvaustreffit on jo sovittuna. Toivottavasti tulette siis kevään aikana näkemään täällä asupostauksia, jossa päähenkilönä on joku muu kuin minä, joku ihanan inspiroivista, tyylikkäistä ystävistäni.

Pikkusiskoni Tuovi on näkynyt blogissa usein ennenkin. Siskon kanssa meillä on vähän liiankin samanlainen maku, vaatekaapista löytyy paljon samantyylisiä ja jopa täysin samoja vaatekappaleita. Meillä on myös vaatteita yhteisomistuksessa tai toisiltamme lainassa. Tällä hetkellä kadehdin Tuovilta etenkin tuota Samujin ihanaa, FW15-malliston takkia ja sen täydellistä väriä ja vajaamittaisia farkkuja.

takki Samuji / kengät Nilson / farkut Monki / paidat kirpputorilta