Kohti kevättä

Tänään oli se päivä, kun ensimmäistä kertaa tänä vuonna mietin tulevaa kevättä, uutta sesonkia, kevätvaatteita-ja asusteita. Auringonpaiste sen kai teki. Vaatekaapin villapaitakasa tuntui tunkkaseilta, halusin kaivaa kevyet silkkipaidat esiin. En ole pitkään aikaan ostanut tai edes haaveillut ostavani mitään, mutta tänään huomasin haaveilevani monista uusista ihanista asioista, kuten Célinen aurinkolaseista tai Chloén Drew Bagista, vaikka toisaalta olen aina ollut niin lahjakas hukkaamaan tai rikkomaan asusteita, ettei minun kannattaisi varmaan laittaa niihin kovin paljoa rahaa.

Kun aurinko tulee taas esiin oltuan pitkään piilossa ja kevät lähestyy, alan kaivata vaatekaappiini enemmän selkeyttä, yksinkertaisuutta ja raikkautta. En siis vielä tässä vaiheessa rakastu pastelliväreihin tai kukkakuoseihin, niiden aika on hiukan myöhemmin. Klassinen raitapaita ehkä farkkujen tai silkkihousujen kera, kauniit teräväkärkiset nilkkurit tai avokkaat, aurinkolasit ja suosikkituoksu – simple as that.

raitapaita Samuji / nilkkurit Acne Studios / avokkaat h&m / aurinkolasit Monki

2 comments on Kohti kevättä

  1. Aivan samoilla mietteillä täälläkin, eilen innostuin auringon paistaessa sovittelemaan muutamia uutuuksia (silkkipaitoja, juu!) ja oikein huomasin, kuinka uusi haavelista alkoi muotoutumaan päässä 🙂 Kotiinkin olen suunnittelemassa muutoksia, oikein turhauduin, kun tilaamani maali saapuu vasta ensi viikolla. Inspiraation iskiessä pitäisi päästä heti tekemään! 😀

  2. Hanna, näköjään siis aivan samat aatteet sielläkin! Mulla myöskin raikastusta kaipaavat sekä koti että vaatekaappi, ideat pörrää päässä – tiedän hyvin tuon tunteen, kun pitäisi heti päästä töihin, mutta malttamattomana ei jaksaisi odottaa! Kaiken pitäisi aina tapahtua heti 😉

Comments are closed.