Melkein lomaviikko

Koulujen talviloma tarkoittaa itsellenikin kevyempää työviikkoa, illat ovat vapaita. Lomaksi en tätä viikkoa silti kutsuisi, töitä on silti riittänyt: olen hoitanut monta rästihommaa pois alta ja voinut keskittyä tavallista enemmän blogikuvauksiin. Samaan aikaan olen kuitenkin pyrkinyt ottamaan kaiken irti vapaista arki-illoista, olen käynyt testaamassa uusia ravintoloita, nähnyt ystäviä ja ollut viisituntisilla lounastreffeillä kollegani kanssa. Aamuisin olen nukkunut vähän tavallista pidempään ja tietysti nauttinut aamiaisen aina sängyssä.

Puuro on ollut viime kuukausina yksi lemppariaamupaloistani – se syntyy nopeasti mikrossa, on kasvimaitoon tehtynä herkullista ja terveellistä ja siitä saa varsin ravitsevan päivänaloitusruuan, kun päälle lappaa kasan kauden hedelmiä, pähkinöitä, siemeniä ja vaikkapa kookoslastuja. Tuoreet mansikat, vadelmat ja mustikat eivät nyt oikeastaan kuulu kauden marjoihin mitenkään, mutta niitä jäi tällä viikolla yli eräistä keväisistä kuvauksista, joten tottakai ne piti hyödyntää. Tuoreet marjat kyllä näyttävät kauniilta, mutta eivät tähän vuodenaikaan oikeasti maistu miltään ja maksavatkin maltaita – käytä siis mielummin puuron päällä vaikka uunissa paahdettuja veriappelsiineja-ja greippejä, päärynöitä, ananasta ja kiiwiä.

Ihanaa viikonloppua!

2 comments on Melkein lomaviikko

  1. Hei Viena!

    Haluaisin kysyä miltä kasvattajalta olet tuon suloisen Milon hankkinut? Itse olen kanssa miettinyt maltankoiraa ja olisi kiva jos voisit suositella jotain kenneliä?

  2. Hei! Voin suositella lämpimästi Maltanko's malteses-kenneliä, mistä Milo on kotoisin 🙂 Ja yhtä lämpimästi voin suositella maltankoiraa lemmikiksi, ne on ihania <3

Comments are closed.