Onnistunut pääsiäinen – aikaa ystäville ja ruualle

Pääsiäinen, pitkä viikonloppuloma. Perjantaista maanantaihin vieraita on käynyt joka päivä, lisäksi ollaan vähän kyläilty itsekin. Iso aika on vierähtänyt keittiössä, tiskikonetta on pyöritetty kolmekin kertaa päivässä. Parasta, kun kerrankin on ollut kunnolla aikaa sekä ystäville että ruualle. Samaan aikaan helpottavaakin palata arkirutiineihin, brunssit ja illalliskutsut kaikessa ihanuudessaan väsyttävät, kun niitä on monta peräkkäin. Elämä ei kai voi olla vaan yhtä juhlaa, tarvitaan leppoisaa arkea tasapainoksi.

Olen huomannut nauttivani suuresti siitä, kun saan tehdä muille ruokaa. Suostuin juuri tulevan keväisen mökkiviikonlopun ruokavastaavaksi ja suunnitelen jo nyt tulevia keväänaloitusjuhlia, puutarhakutsuja ja ehkä jopa jotain juttua ravintolapäivälle. Ehkä kokkaamisessa ja leivonnassa koukuttaa sama kuin käsitöissäkin, työ on konkreettista ja tuloksen näkee nopeasti.

Haluan jakaa teille pari reseptiä – näitä meillä muun muassa kokkailtiin pääsiäisenä, en kirjoita reseptejä auki tähän, kun hyvät ja selkeät ohjeet löytyvät linkkien takaa.

Vegaaninen shepherds pie. Jamie Oliverin resepti, todella herkullinen vegaaniversio perinneruuasta, jossa yhdistyy täyteläinen linssi-kikherne-muhennos ja peruna-bataattimuusi. Älä säikähdä monimutkaisen oloista ohjetta, loppupeleissä ruoka syntyy suhteellisen nopeasti.

Igorin vegekana. Tätä on tarjottu sekasyöjille jo muutamaan otteeseen, aina on kaikki mennyt kaupaksi ja kiitoksiakin on tullut.

Porkkanakakku. Klassikkoherkku, toimii vegaanisena ainakin itselleni lähes paremmin kuin nomiversiona. Tuli todettua, ettei kuorrutteen kanssa kannata pihistellä.

3 raaka-aineen omenapiirakka. Yksi ruokataiteilija-nero Virpi Mikkosen loistoresepteistä. Tähän löytyy aina ainekset kaapista, syntyy hetkessä ja ei ole liian makeaa. Omenapiiraan kaveriksi sopii esimerkiksi Oatlyn kauravaniljasoosi.

ps. moni arvasi oikein – Marimekko-postauksen tuotteista meille jäi ihastuttava Urna-maljakko. Vihdoin tarpeeksi suuri ja kaunis vaasi isoille kukka-asetelmille.

2 comments on Onnistunut pääsiäinen – aikaa ystäville ja ruualle

  1. Oi kuinka ihana blogi sinulla onkaan! Hyvältä näyttävät tarjoilut, tuota igorin vegekanaa olen halunnut kokeilla jo pidemmän aikaa 🙂 Innolla jään seuraamaan mitä tuleman pitää!

  2. Lemmi, ihana kuulla & tervetulea lukijaksi! Igorin vegekana on kyllä todella herkullista, maistuu vegaanille ja sekaanille yhtä hyvin 🙂 Suosittelen kokeilemaan, jos vegetarian butcherin tuotteita saat käsiisi!

Comments are closed.