Uusi brunssihitti: granolakakku

granolakakku
yhteistyössä Asennemedia ja Urtekram

Mietitkö usein, että olisi ihanaa leipoa brunssille joku näyttävä ja herkullinen kakku tai piiras? Kaatuuko ajatuksesi yleensä siihen, ettei aika tai jaksaminen riitä kakun leivontaan? Itse ainakin suunnittelen aina jos minkälaista sorttia brunssille tarjottavaksi, mutta loppupeleissä en ehdi toteuttaa niistä puoliakaan. Viikonloppuaamuisin kun ei haluaisi herätä kovin aikaisin taikinoita kohottelemaan. Mutta nyt meille, jotka haluamme saada helposti ja nopeasti jotain maittavaa mutta myös kauniin näköistä, itse tehtyä tarjottavaa, on tarjolla ratkaisu: rapea ja herkullinen granolakakku.

Ajatus granolakakusta syntyi, kun sain tätä Urtekramin yhteistyötä varten tuotepakkauksen käsiini: tällä kertaa teemana ovat hiutaleet. Hirssi, kaura-ja tattarihiutaleista tulee aamiaisihmiselle mieleen ensimmäisenä ihanat puurot ja sen jälkeen rapea ja rouskuva granola. Molemmat olivat tällä kertaa kuitenkin ehkä vähän itsestään selviä vaihtoehtoja, ja mietin josko granolan voisi tarjota jossain tavanomaisesta poikkeavassa muodossa. Silloin tuli vastaan instagram-kuva ja sen perusteella löytyi tämä myslikakun ohje, josta sain inspiraation – tästä teen oman vegaanisen ja täysin gluteenittoman version. Urtekramin hiutaleet ovat muuten todella turvallisia keliaakikoille ja muille gluteeniherkille, ne ovat kaikki sertifioituja gluteenittomia tuotteita ja vieläpä luomua, eli tuotantoketju on super puhdas.

granolakakkugranolakakku

Tiedättekö muuten, mikä on myslin ja granolan ero? En ole itsekään täysin varma, mutta olen ymmärtänyt että siinä missä granola paahdetaan pienessä määrässä öljyä ja makeutetaan sokerilla / hunajalla, niin mysliä ei välttämättä paahdeta lainkaan, eikä varsinkaan sokerissa. Tähän ohjeeseen makeus tulee siirapista ja kakkupohja paahdetaan rapeaksi. Granolakakku valmistuu todella helposti – sillä välin kun pohja paahtuu uunissa, voit valmistaa muut brunssitarjottavat ja kattaa pöydän. Kun vieraat saapuvat, kannat vain upean luomuksesi pöytään. Koristelussa voit päästää mielikuvituksesi valloilleen, kokoa tortun päälle niin komea keko kaikenlaisia herkkuja kuin vain haluat. Ajattelin itse tehdä saman kakun pääsiäisen brunssipöytään, mutta käyttää marjojen tilalta veriappelsiinia, mangoa ja ananasta ja raastaa pohjan joukkoon hiukan sitruunan kuorta.
granolakakkugranolakakku

Granolakakku (vegaaninen ja luontaisesti gluteeniton)

2 dl urtekram kaurahiutaleita
1 dl urtekram tattarihiutaleita
1 dl urtekram hirssihiutaleita
2 dl pähkinöitä, manteleita ja siemeniä oman maun mukaan
1 dl avage-tai vaahterasiirappia
1/2 dl oliivi-rypsi-tai kookosöljyä
1 tl ceylon-kanelia1 tl jauhettua inkiväärtä
5 dl soijajugurttia tai soijapohjaista rahkaa
avagesiirappia makeutukseen
marjoja ja hedelmiä


Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen.

Voitele n. 20cm (halkaisija) irtopohjavuoan reunat öljyllä ja asettele pohjalle leivinpaperin pala.

Sekoita kaikki hiutaleet, pieneksi pilkotut pähkinät ja mantelit, siirappi, oliiviöljy, kaneli ja inkivääri isossa kulhossa. Taputtele seos irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille muutaman sentin verran. Paahda pohjaa n. 20-30min uunissa alatasolla, kunnes se on saanut kauniin paahteisen sävyn. 

Kun pohja on jäähtynyt, täytä se avagesiirapilla makeutetulla soijajugurtilla-tai rahkalla. Jogurtin tilalla tai sen seassa voi halutessaan käyttää vaikka kauravispiä kuohkeutta tuomaan. Kokoa tortun päälle iso keko marjoja tai hedelmiä ja muita haluamasi koristeita.

Tarjoa granolakakku heti kokoamisen jälkeen.

7 comments on Uusi brunssihitti: granolakakku

  1. Oi tää on kyllä niin hyvää, hmm.. rupes tekemään mielin niin paljon, että pitääpä tehdä viikonloppuna taas ! 🙂
    ihanat kuvat !!

  2. Hei, tein tätä juuri eilen ja tuli mieleen, että soijajugutäyte vois olla ihan hyvä laittaa pohjan päälle jo hetkeä ennen tarjoilua, että pohja ehtii pehmentyä. Siirappi teki mun pohjasta aika kovan.. Toinen vinkki kakun kasassa pysymiseen on vaniljakreemijauhe, joka jämäköittää täytettä sopivasti (ja on ihan super helppo verrattuna esim. agar agariin. Kakku oli ihana! Teen varmasti uudestaan. 🙂

Comments are closed.