Tyylikkäät ystäväni: Arttu

Tapasimme Artun kanssa alunperin aivan toisen harrastuksen kuin bloggaamisen merkeissä, mutta ystävystyimme kunnolla vasta blogihommien kautta. Arttu on harvinainen esimerkki positiivisesta ja innolla eteenpäin menevästä ihmisestä, joka ei pelkää tarttua haasteisiin. On ollut hienoa seurata Artun blogiuraa vierestä, hän on onnistunut lyhyessä ajassa määrätietoisella työllä ja valokuvaus-ja videointitaidoillaan luomaan oman vahvan brändin ja yhden tämän hetken kiinnostavimmista miesten muotiblogeista suomessa. Meistä on tullut kuluneen vuoden aikana tosi läheiset, ehkä syynä on yhdistävien blogijuttujen lisäksi muutkin samanlaiset kiinnostuksen kohteet, yhtä huono huumori ja rento suhtautumineen elämään ylipäänsä. Kiitos siis Arttu, on ollut ihan mieletöntä tutustua!

Arttu ammentaa omin sanoin tyyliinsä inspiraatiota netin syövereistä ja ihmisistä kaduilla ja lempparivaatteet löytyvät useimmiten weekdaylta tai cosilta. Arttu ei yleensä suostu suuremmin hymyilemään asukuvissaan, mutta tällä kertaa sain pari hymykuvaa kameralle ja halusin jakaa ne teillekin, koska enimmäkseen itse hengailen hymyilevän Artun kanssa.

Artun löytää bloginsa lisäksi instagramista ja snapchatista nimimerkillä @mustarttu.

photos & editing by me