Mansikkakakku ja neljä muuta vegaanista kakkuideaa juhliin

vegaaninen kakku

Huomenna lähden ajamaan kohti Oulua, auttamaan pikkusiskoani ylioppilasjuhlien valmisteluissa. Luvassa on siis leivonta-ja siivoushommia, ja tietenkin juhlintaa ja herkuttelua. Valmistuin itse samasta lukiosta ylioppilaaksi kahdeksan vuotta sitten – ihanan nostalgista päästä nyt näkemään ja kokemaan pikkusiskon juhla.

Ajattelin itse tuoda oman panokseni juhliin leipomalla vegaanisia kakkuja – niistä kun on kertynyt nyt jonkin verran kokemusta. Vegaaninen mansikkakakku syntyy nopeasti mutta ei maistu hätäisesti valmistetulta – tein kakkua esimerkiksi viime lauantain snäppibileisiin ja palaute oli varsin ylistävää, tai sitten kaikki valehtelivat.

Olen aiemmin tehnyt vegaanisia kakkupohjia sellaisella ohjeella johon tulee vichyä ja omenasosetta tuomaan kuohkeutta, mutta olin kiinnostunut kokeilemaan aquafabaa eli kikherneiden lientä kananmunan korvaajana. Löysinkin hyvänoloisen reseptin aquafaba-kakkupohjaan Maikin Mokomin-blogista, kiitos siitä! Maikki kertoi ohjeessaan että leivinjauheen kanssa kakku ei onnistunut toivotulla tavalla, mutta oma kokemukseni oli päinvastainen. Tein ensin ilman leivinjauhetta, ja kakusta tuli liian tiivis, toisella kerralla leivinjauheen kanssa – lopputulos oli täydellinen.

vegaaninen kakku

Vegaaninen mansikkakakku

ø 18 cm irtopohjavuokaan
 
1,5 dl aquafabaa (n. yhdestä kikhernetölkistä)
2 dl sokeria
3 dl – 2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
0.5 dl rypsiöljyä
 
1/2 pkt soijavispikermaa
100g soijatuorejuustoa
1 rkl tomusokeria
1 tl aitovaniljajauhetta
tuoreita mansikoita
 
 
Mittaa vehnäjauhot astiaan. Poista jauhoista 2 rkl ja lisää sen jälkeen perunajauhot ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos pariin kertaan.
 
Kaada kikhernetölkistä liemi kulhoon ja säästä kikherneet myöhempää käyttöä (esim. hummusta!) varten. Vaahdota aquafabaa ja sokeria muutaman minuutin ajan, kunnes vaahto on paksua ja ilmavaa. Sekoita jauhot vaahtoon varovaisesti nostellen, siivilän läpi parissa erässä. Lopuksi lisää myös öljy ja sekoita taikina tasaiseksi.
 
Kaada taikina irtopohjavuokaan, jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla ja reunat öljytty. Paista kakkua 175-asteisessa uunissa n. 40 min. Kakku on valmis kun siihen työnnettyyn puutikkuun ei jää kiinni taikinaa. 
 
Vinkki! Kun otat kakun uunista, tiputa se n. 30cm korkeudelta pöydälle – tämän pitäisi estää lässähtämistä. 
 
Kakun jäähdyttyä leikkaa se kahteen osaan. Kostuta kerrokset sokeri-sitruunavedellä tai mehulla ennen täyttämistä. 
 
Vatkaa soijavispi jämäkäksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto haarukalla ja sekoita se soijavispin joukkoon, lisää myös tomusokeri ja vaniljajauhe. Täytä kakku mansikoilla ja vispi-tuorejuusto-vaahdolla. Täytä kakku vasta tarjoilupäivänä.

Jos etsit mansikkakakun lisäksi muita vegaanisia kakkuja juhlavieraille tarjottavaksi, kannattaa katsastaa seuraavat ohjeet:

1. Raikas mangokookos-raakakakku
2. Vegaaninen suklaakakku
3. Pavlova kikherneiden liemestä (ohje löytyy postauksen lopusta)
4. Marjoilla koristeltu tuorejuustokakku

vegaanisia kakkuideoita

6 comments on Mansikkakakku ja neljä muuta vegaanista kakkuideaa juhliin

  1. Uskomattoman herkullisen näköisiä. Meilläkin on YO-juhlat. Vois tehä sinne yhen kakun.
    Osallistu kastehelmi arvontaan mun blogissa.
    Oikein hyvää keskiviikko iltaa sulle.

Comments are closed.