Monthly Archives: June 2016

Lomalla

Takana on äärimmäisen työntäyteinen kevät. Vaikka saan tehdä ihania töitä ja olen ollut mukana monissa upeissa projekteissa, niin freelancerin elämä ei ole osoittautunut kovin helpoksi. Tuntuu että olen kokoajan töissä, ja kun en ole, niin tunnen syyllisyyttä tekemättömistä töistä. Vielä viime viikko oli aikamoista sekamelskaa, mutta nyt tuntuu pikkuhiljaa että alkaa helpottaa – ensi viikolla tarkoituksena olisi olla jo kunnolla lomalla. Täysin vapaa taivaan lintu en ole lomallakaan, blogi päivittyy tavalliseen tahtiin ja muutama yhteistyökin on tiedossa, mutta tärkeintä on täysin vapaat aikataulut ja ennenkaikkea vapaat illat ja viikonloput, joita arjessani on hyvin harvoin.

Juhlin loman alkua metsänvihreässä silkkimekossa, jonka löysin ihan sattumalta Urban A:sta. Olen hyvin pitkään suosinut aika tyttömäistä juhlapukeutumista ja siskoni ylioppilasjuhliin mekkoa etsiessäni kaipasin juurikin jotain vähän naisellisempaa tyyliä kuin aiemmissa koltuissani. Lahkolaistyyli, tyttömäisyys ja kukat iskevät edelleen, mutta ehkä mukaan tarvitaan vähän jotain rosoa tai pientä twistiä, ettei kokonaisuudesta tule liian hempeilevä tai söpöilevä. Onko tämä aikuistumista vai normaalia tyylimieltymysten vaihtelua?

mekko Baum und Pferdgarten / sandaalit Cos / Laukku Lumi accessories
Kuvat: Mustarttu

Yhtä juhlaa

Viikko sitten juhlittiin pikkusiskoa. Kotikaupungissamme ei ole tapana erikseen kutsua ihmisiä juhliin, vaan ihmiset tsekkaavat lehdestä ylioppilaaksi valmistuneet ja kiertelevät sitten tuttujen juhlijoiden luona talosta taloon. On siis hankala tietää etukäteen, ketä juhliin tulee ja ovesta saattaa pöllähtää sisään kuka tahansa – entinen vuokranantaja, köksänopettaja tai naapurin perhe lapsineen. Viime lauantainakin pääsin siis vaihtamaan kuulumiset niin äitini työkavereiden kuin etäiseksi jääneiden sukulaisten kanssa, mutta parasta oli tietenkin nähdä omaa Oulussa asuvaa perhettä, jutella pitkästä aikaa kunnolla siskojen kanssa ja nauttia lapsuudenmaisemien idyllistä.

Teimme juhliin kaikki kakut ja makeat tarjottavat vegaanisina – ja toisin kuin olisi voinut olettaa, palaute  tarjoiluista oli pelkästään positiivista. Vieraat ihmettelivät moneen kertaan, miten niin hyvää on voitu tehdä ilman kananmunia ja maitotuotteita. Erikoista kyllä, sillä oman kokemukseni vegaaniset leipomukset saattavat olla jopa paremman makuisia kuin ne perinteiset. Ei kannata siis pelätä turhaan sitä v:llä alkavaa etuliitettä, vaan kokeilla ihan mielenkiinnostakin erilaisia ratkaisuja leivontaan!

Sitä täydellistä täytekakkua varten keilimme siskoni kanssa montaa erilaista vaihtoehtoa niin kakkupohjille kuin kuorrutteillekin, ja voittoisin kokonaisuus oli tällainen:

  • Aquafaba-kakkupohja, eli perinteinen täytekakkupohja jossa kananmunan tilalta on käytetty kikherneiden lientä ja täytteeksi ohjeen mansikkamousse
  • Kuorrutteeksi Kamomillan konditorian jämäkkä soijavispi
  • vegaaniset macaronit ja marengit näyttävät kauniilta mutta myös maistuvat marjaisan kakun päällä luvattoman hyviltä. Muutamat lapsivieraat taisivatkin suosia pelkästään näitä kakun päällisiä..
  • Jos pihalla kasvaa omenapuita tai syreenejä, niin kaupasta ostettavia syötäviä kukkia ei tarvita. Kakun päälle sopivat myös orvokit ja luonnosta helposti saatavat puna-ja valkoapilat.

Kesällä muuten tuntuu siltä, että elämä on kokoajan yhtä juhlaa – tällä viikolla on tiedossa yhdet kurkkubileet, yksi ihana vegaanipiknik, yhdet kesäjuhlat ja yhdet pre-juhannushipat. Ja aion ottaa ilon kaikista irti!

Unelmista totta

Minun piti kirjoittaa tänään teille aivan muista asioista, mutta nyt olen vain niin innoissani etten pysty salata tätä:

Meillä on kesämökki!


Vaikeaa uskoa tätä todeksi vieläkään, vaikka eilen laitoimme nimet papereihin, saimme avaimet käteemme ja teimme ensimmäisen vierailun mökille sitten näyttöpäivän. Oman tontin pihalla kävellessä tuli sellainen outo, suorastaan absurdi fiilis: nyt tämä kaikki mistä olen haaveillut niin pitkään, on vihdoin toteutunut. Pääsen kuokkimaan pihalle, istuttamaan kukkia ja etenkin miettimään mökin sisustusta ja remontointia. Tulevalle kesälle meillä ei ole muita suunnitelmia kuin mökkiremontti ja en voisi olla enempää innostuneempi.

Olen täällä blogissakin tuonut aina toisinaan esille haavettani omasta pihasta ja puutarhasta. Kaupunkielämä on meille kuitenkin varsin mieluista emmekä ole siitä valmiita luopumaan – olenkin pitkään unelmoinut siitä, että voisimme jotenkin yhdistää kaupunkilais-ja maalaiselämän: olisi tämä kaksio kantakaupungissa ja sitten pieni kesäpaikka jossain tarpeeksi lyhyen ajomatkan päässä. Viimeisen parin vuoden aikana olemme selailleet oikotien loma-asuntoja etenkin keväisin todella ahkerasti ja viime vuonna kävimme jo muutamilla näytöilläkin. Ehdimme yhdestä paikasta ensin innostua ja sitten pettyä, kun emme sitä saaneetkaan, ja tänä keväänä kun mökkihaave nousi taas esiin, suhtauduin lähtökohtaisesti varsin skeptisesti siihen että löytyisikö sitä oikeaa, meille sopivaa mökkiä lainkaan.

Mutta löytyi se – suloinen pikku mökki ja rantasauna pienellä tontilla, pienen järven rannalla. Mökki on sinällään siistissä kunnossa, mutta kaipaa vähän freesausta ja etenkin luonnontilassa olevan pihan hoitoa. Siispä pahoittelen jo etukäteen teitä, joita ei remppahommat tai puutarhajutut kiinnosta, niitä on nimittäin luvassa varmasti paljonkin! Jatkossa aiheeseen liittyvät postaukset löytää tunnisteen “Mökki” alapuolelta.

ps. Miten niinkin pieni asia, kuin niittykukkien poimiminen omalta pihalta voi tehdä niin älyttömän onnelliseksi?