Villiinny väreistä – Piknik Marimekon tapaan

marimekon kesä
yhteistyössä Asennemedia ja Marimekko

Kesä ja värit. Yleensä suosin yksinkertaisen vaaleaa ja hillittyä värimaailmaa, mutta kesän tullen riehaannun. Kukkaloisto puistossa, syreenipuut tien varsilla, marjakojut toreilla. Joka paikka on täynnä värejä, tuoksuja, iloa ja eloa. Mustat ja harmaat vaatteet jäävät kaapin pohjalle, aamuisin etsin sitä värikästä mekkoa, joka on ollut taas pitkän talven verran käyttämättä. Selaan netistä erilaisten kukkatapettien valikoimaa ja mietin miten saisin vuokranantajan suostuteltua siihen, että maalaisin makuuhuoneen seinän metsänvihreäksi. Menen vähän sekaisin ja villiinnyn väreistä.

marimekon piknik

Keväällä alkanut yhteistyöni Marimekon kanssa saa nyt ilokseni jatkoa: Maaliskuussa oltiin rauhallisen pastellinsävyissä sisustustunnelmissa, nyt mennään toiseen äärilaitaan, kirkkaiden värien ja kuosien äärelle.Yhteistyön tiimoilta katoimme iloisen kesäpiknikin lähipuistoon kuvauslainaan saaduilla tuotteilla. Marimekon kesän kuosi on Karuselli, jonka on suunnitellut japanilainen Katsuji Wakisaka vuonna 1973 – oli hauska sattuma, että tuo sama vuosiluku löytyi myös pöytänä ja kuljetuskorina toimineen omenalaatikon kyljestä. 

 Karusellista tulee mieleen lapsuuden pihajuhlat ja äitini monenlaiset värikkäät vahakangasliinat – keräsimme pikkusiskojeni kanssa kymmeniä kukkakimppuja niityltä ja teimme kukkaseppeleitä toisillemme. Pihalla paistettiin muurinpohjalettuja ja juotiin laimeaa mehua muovimukeista. Kesäisin ulkona syötiin muutenkin aina kun vain oli mahdollista, tuulisina ja harmainakin päivinä, jos ei vaan satanut.

marimekon

Karuselli-kuosia löytyy kahdella eri värityksellä: valkoisella ja vihreällä pohjalla. Mallistoon kuuluu astioiden, tarjottimien ja tyynynpäällisten lisäksi mm. pussilakanat ja upean kreisi aamutakki. Omistan ison kasan Oiva-astioita ennestään niin valkoisena kuin esimerkiksi siirtolapuutarha-ja sääpäiväkirjan kuoseilla, ja on ihana huomata miten hyvin eri mallistojen kuosit ja värit sopivat yhteen ja muodostavat yhdessä toimivan kokonaisuuden. Marimekko on aina toiminut mielestäni hienosti suunnannäyttäjänä rohkeassa kuosien-ja värien yhdistelyssä – on toki helppo yhdistää aina joku värikäs juttu vain valkoiseen tai mustaan, mutta jos uskaltaa mennä hiukan tästä eteenpäin, voi lopputuloksesta tulla paljon kiinnostavampi ja hauskempi. Ryppyotsaisuus ei kuulu kesätunnelmaan.

Lapsuudessani kesäiset eväsretket ja piknikit olivat parasta mitä tiesin. Eväät eivät yleensä olleet kummoisia, usein joimme laimeaa mehua muovipulloista ja söimme leipää, jossa oli täytteenä pelkästään voita. Nykyäänkin piknik on yksinkertaisimmillaan mukaan puistokävelylle otettu kahvitermari ja paperipussiin sujautettu täytetty leipä. Tälläkään kertaa tarjoiluihin ei tarvinnut käyttää kummemmin aikaa: tuoreet hedelmät ja marjat kaadettiin kulhoihin ja patongin päälle sipaistiin hiukan kauratuorejuustoa tomaatin ja avomaankurkkujen kera. Lisäksi tuoretta kahvia ja marjamehua, muuta ei tarvittukaan – täydellinen piknik ei aina vaadi tuntien valmisteluja.

Arvonta 

 Suloisena kesälahjana Marimekko tarjoaa yhdelle lukijalleni omaa piknik-kattausta varten Pieni karuselli-tarjottimen ja kaksi karuselli-mukia (arvo 59e). 

 Millainen on unelmiesi piknik? 
Upea kattaus, ihanat ruuat? Vai riittääkö kaunis kesäpäivä, kahvimuki kädessä ja ystävä kainalossa? 

 Jätä kommenttisi tähän postaukseen 13.6. mennessä, niin olet mukana arvonnassa. 
Lisääthän mukaan sähköpostiosoitteesi, niin saan sinuun yhteyden, jos arpaonni osuu kohdallesi.

TallennaTallenna

53 comments on Villiinny väreistä – Piknik Marimekon tapaan

  1. Ai vitsi miten kauniita kuvia! Unelmieni piknik on sellainen, jossa seura on rakkaita ihmisiä, hyvää raikasta syötävää ja aurinkoinen sää. Välillä olisi ihana pulahtaa viileään veteen jos sattuu olemaan mahdollisuus ja hyttyset pysyvät kaukana 🙂 turkoosejaunelmia@gmail.com

  2. Kaunis kesäpäivä, kotimaisemissa hienon hiekan rannalla, mukana mehua, marjoja ja vohveleita ja oma perhe. Kun saa vain istua ja katsella lasten leikkejä vedessä, mitään ei elämästä puutu.

  3. Oij, toivon täksi kesälomaksi monta kuumaa ja pilvetöntä piknik-päivää! Unelmieni piknik olisi jossain saaristossa kera ystävien. Lähtisimme jo aikaisin aamulla rantakorissa mukana termarissa kahvia ja eväsleipiä joissa itsetehtyä pestoa, marinoitua tofua, salaattia, kurkkua ja tomaattia. Mukaan myös vanha tarpeeksi suuri viltti, vanha rätisevä mankka ja kaikkien vanhoja kokoelmakasetteja. 🙂 ja tietysti pyyhe ja uimapuku viilentymiseen. Myöhemmin illalla voisi myös poksautella auki skumpan.

    valpuri.liimatainen@gmail.com

  4. Unelmapikniknik sijoittuisi saaristoon. Aikaa olisi varattu kokonainen päivä. Merituuli, pulahdukset ja yksinkertaista ruokaa. Kirjojen lukemista, kirjoittamista ja pitkiä ajatuksia. Ihanaa!

    Martta.laakso@gmail.com

  5. Unelmieni piknik ois sellanen missä joku toinen ois valmistellut safkat ja roudaillut ne paikalle, itse tarvisi vain saapua paikalle..

  6. Olen kerännyt piknikastiastoa, vanhoja sarviksen lautasia ja emalisia mukeja. Niistä värikäs kattaus mustavalkoisen piknikhuovan päälle ja hyviä ruokia mukaan.Kaunis kesäpäivä ja seurana oma perhe ja tuttavaperhe.Sellainen olisi minun unelmien piknik. sarjaana@hotmail.com

  7. unelmieni piknikiin sisältyy vähän hyvää ruokaa, sopivasti vielä parempaa viiniä ja paras seura kainalossa! eikä pahitteeksi toki olisi hienot astiat ja tarjotin.

    riunmapi @ student.jyu.fi

  8. Miten ihania kuvia taas! 🙂 ja Marimekko<3 unelmien piknikkiin kuuluu ihana kesäpäivä, hyvä tunnelma ja ystäväjoukko. Kaunis kattaus olisi toki ihana, mutta lasten kanssa usein jää yksinkertaisemmaksi. Hyvät ruuat mukana tietenkin :) heidi_88_@hotmail.com

  9. Unelmien piknikillä on rento fiilis ja tärkeintä on, että mukana on ihania ihmisiä. Eväistä tärkeimpiä ovat kahvi, tuoreet mansikat ja vesimeloni. Yhä parempaa, jos matkassa on viirinauhoja, kaunis piknik-viltti ja sekalainen kattaus piknikillä olevien lempisyötäviä. Auringon olisi tietysti suotavaa paistaa!:-)

  10. Täydellinen piknik muodostuu hyvästä seurasta, lempeästä säästä ja herkullisista ruoista 🙂 Tällöin tunnelma on täydellinen! anni.minkkinen at yahoo.com

  11. Unelmieni piknik ei vaadi muuta kuin viltin, kaverin ja jotain pientä hyvää 🙂 Parhaita piknikejä ovat spontaanit jota ennen käydään lähikaupassa tai torilla ostamassa eväät.

  12. Kauniit esineet kuten mukit ovat hauskoja yksityskohtia, ja tuore piirakkakin maistuisi… Silti, tärkeintä on että piknik-koriin otetaan myös hymy jonka jaetaan ystävien kanssa.

  13. Unelmieni piknik koostuu rakkaista ystävistä, aurinkoisesta kesäpäivästä ja kunnon eväistä kuohuvaa juomaa unohtamatta. Riittävän iso piknikpeitto on myös tärkeä! 😉

  14. Mökiltä veneeseen eväskorin kanssa. Mukana kahvia, voileipiä ja onkivapa. Veneeseen tyynyjä.. onginnat lomaan lepohetkiä varten. Parasta on kuunnella aaltojen liplatusta veneen kylkiä vasten…loikoillen ja kahvia siemaillen. Seurana omat rakkaat!

  15. Unelmapiknikkini olisi nurmikkoalueella kuumana päivänä, itsetehtyjen herkkujen (kuten piirakka, pitsapalat, hedelmäsalaatti) kera. Mukana voisi olla jokin lautapeli tai kortit. Piknikin kohteena olisi ranta, jotta välillä voisi pulahtaa uimaan. Kotiin lähdettäisiin vasta auringonlaskun aikana, eli tekemisen ja herkkujen on riitettävä koko päiväksi. Vaisanen.sara@gmail.com

  16. Unelmien piknikillä ilma on lämmin, ympärillä rakkaita ihmisiä ja eväskorissa raikasta juotavaa ja makeaa syötävää. Lisäksi mieluusti merinäköala. jahku1@hotmail.com

  17. Piknikissä tärkeintä on hyvä fiilis! Mukaan siis piristävää seuraa, rentoa meininkiä jo jotain pientä raikasta evästä, kuten hedelmät (vesimelonia!!;)). Paikaksi jokin puisto, mielellään veden lähellä! 🙂
    elna_97@live.fi

  18. Unelmien piknikkiin kuuluu lämpöinen, kaunis kesäpäivä ja rakkaat ihmiset ympärillä, ja syötäisiin ihanaa ruokaa lämmöllä katetussa pöydässä tai viltillä. Jos vain päivä olisi onnea, rakkautta ja iloa täynnä, niin se riittäisi! 🙂

    ruusunmarja0@gmail.com

  19. Teksti ja kuvat olivat pullollaan ihanaa kesäistä väriloistoa! Minun unelmieni piknikissä tärkeintä olisi hyvä seura: joko kaikista rakkaimmat ihmiset tai sitten ystävät hieman kauempaa, joita näkee vain harvoin. Seuran lisäksi jotain helppoa maukasta naposteltavaa ja kesäinen ilma, sitten olisin onnelinen 🙂 viijurv(at)gmail.com

  20. Aivan ihania kuvia ja kaunis paikka! Tänä kesänä haluan toteuttaa piknikin yhdessä kotikaupunkini lempipaikoista; kallioilla järven rannalla. Paikka on vielä ihanasti piilossa puiden katveessa. Mukaan otan rakkaimpani, ruuaksi vaikkapa ruokaisan kvinoasalaatin ja lisäksi tietysti herkkuja ja itsetehtyä raparperijuomaa. Tuolla myös uimaan pulahtaminen välillä on mahdollista.

  21. Rauhallinen paikka, kaunis maisema, hiekkaranta tai kallio, aurinkoa ja lämpöä, ei itikoita eikä muurahaisia, laineiden liplatus ja linnun laulu, ihanat, kepeät eväät ja juomat ja tietty mukava seura!
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

  22. Kuvien tunnelma on herttainen ja hauska! Unelmapiknikin järjestäisin varmaankin kesämökkimme lähellä sijaitsevilla hiekkadyyneilla, jonne ehdin nykyään liian harvoin. Eväiksi seljankukkamehua ja raparperipaistosta, tietysti myös termari täynnä vihreää teetä. Seurana oma kulta ja joku hyvä kirja.
    saelisaeli@gmail.com

  23. Ihana postaus taas kerran! Pääsee itsekin näiden kuvien kautta sukeltamaan omiin piknik -muistoihin 🙂 Itse tykkään kattaa piknikin mihin vain, parvekkeelle, rannalle, metsäkalliolle tai kaupungin puistoon. Evääksi herkulliset täytetyt voileivät, ja marjaisa pavlova. Juomaksi smoothieta ja mansikkamehua. Herkuttelun lomassa pelataan petankkiturnaus ja kerätään kukkia.

  24. Unelmieni piknik on souturetki siskon kanssa mökkimme järven yhdelle pienelle saarelle. Eväänä retkellä on itse kerättyjä mustikoita, raparperimehua ja täytetyt voileivät 🙂 Pienen saaren kalliolla voi ottaa aurinkoa ja pulahtaa uimaan. Teimme näitä retkiä siskoni kanssa nuorena mutta aikuisena emme ikinä ole samaan aikaan mökillä. Siksi yhteiset hetket ovat erityisen tärkeitä. essi(piste)tammisto(ät)elisanet(piste)fi

  25. Aivan ihania kuvia ja oih mikä tunnelma!

    Mun unelmien piknikillä olisi hyvä sää, sillä kaikki tähänastiset piknikit on pitänyt keskeyttää joko sateen tai muuten vaan liian kylmän ilman vuoksi. Hyvää seuraa on ollut aina ja niin on vastaisuudessakin, eväillä ei niin juuri olekaan väliä, sillä mikä tahansa maistuu ulkona paremmalta kuin muualla!

    susannolga@outlook.com

  26. Kaverit on parasta, yksinkertaset ja raikkaat eväät riittää 🙂
    – Martta

  27. Lämmin, aurinkoinen sää ja muutama ihana ystävä. Nyyttärimeiningillä tarjoilut ja tottakai viiniä.
    karotikka ät gmail.com

  28. Unelmapiknikkiä suunnittelen ensi viikolle jolloin treffaan pitkästä aikaa vanhan ystäväni, rauhallinen paikka mahdollistamaan kuulumisten vaihdon on hakusessa ja mukaan lähtee piknikviltti sekä pienet herkut juomineen.

  29. Minun unelmieni piknikille ei tarvita etukäteissuunnittelua, vaan parhaat piknikit ovat olleet ex tempore toteutettuja, ja jokainen on tuonut omia suosikkiherkkujaan ja lempijuomiaan mukanaan. Nyyttärimeiningillä pääsee parhaiten tutustumaan itselle uusiin ruokiin ja juomiin, mitä ei muuten ehkä hoksaisi testata. jolielaide00(at)gmail.com

  30. Täydellinen piknik olisi saaren rantakalliolla. Maistuvat eväät olisi katettu kauniiden tekstiilien ja astioiden kanssa. Tärkeintä olisi kuitenkin hyvä seura! Minulle tärkeiden ihmisten seura, upea saaristomiljöö, hyvä sää, herkullinen ruoka ja kaunis kattaus. Eiköhän se täydellinen piknik syntyisi sillä. -Marika

  31. unelmien piknik olisi vähän etukäteen suunniteltu mutta ei mikään suoritustapahtuma. jotain ihanaa ruokaa: salaattia ja jokin marjaisa piirakka, kuohuviiniä, olisi viltti ja aurinkoa ja ihmisiä, joiden kanssa haluaa olla. ehkä jollain kalliolla, ehkä jossain vesimaisemassa.

  32. Unelmieni piknik on mökin kalliosella rannalla, vanhojen lempparivilttien kanssa 🙂 Herkkuja omasta maasta ja parhaat ystävät seurana 🙂 Jos vielä saunaan pääsee niin parempaa ei olekaan!

    minuhno@gmail.com

  33. ihana piknikki olisi meren rannalla kallioitten päällä, ystävä porukan kanssa. Olisi eväänä jokin ihana kesäkakku, hyvä salaatti ja jotain ihanaa leipää. -Pauli

  34. Ihanaan piknikkiin kuuluisi lasten ilo lämpimänä kesäpäivänä sekä kesäherkkuja naposteltavaksi, juomaksi raikasta limua.kauniit astiat olisi toki plussaa, niinkuin vaikka nuo marimekot!<3 -rlapinka@ulapland.fi

  35. Kiitos kaikille osallistumisesta! Voittajaksi arpoontui tällä kertaa viides kommentti, voittajalle on lähetetty sähköpostia!

    Ihanaa karuselli-kesää kaikille <3

Comments are closed.