Monthly Archives: August 2016

Vielä ehdit – 9 vinkkiä Kesä-Helsinkiin

kesä-helsinki

Vielä on kesää jäljellä! Tai ainakaan en suostu uskomaan muuta. Tänään sää on tuntunut pelottavan syksyiseltä, mutta viikonlopuksi on luvattu hiukan parempaa keliä. Totuus on kuitenkin se, että kesä alkaa olla kohta taputeltu: onneksi vielä muutamat kesäkarkeloinnit on tiedossa ennen kuin suostun siirtymään kokonaan syksyyn. Tykkään älyttömästi tästä elokuusta, silloin kaupunki on täynnä kaikenlaisia tapahtumia ja mukavaa fiilistä. Kokosin teille yhteen kaikki omat suosikkini Kesä-Helsingin tapahtumista ja muista kivoista jutuista – nämä ehdit vielä kokea ennen syksyn saapumista.

Kulttuuria:

Art Goes Kapakka, kuorojen kierros – tuhatpäinen kuoro Tuomiokirkon portailla ja esiintymisiä Helsingin kuppiloissa ja kapakoissa pitkin iltaa. Itsekin olen mukana kuoroni kanssa, tulkaa kuuntelemaan huomenna klo 19 Tuomiokirkolle!

KinoKivinokka – filtti kainaloon, evästä koriin ja rannalle elokuviin! Ulkoilmaleffanäytökset ovat ehkä tunnelmallisinta mitä tiedän. Ensi lauantaina järjestettävään KinoKivinokkaan on vapaa pääsy. Itse en harmikseni pääse paikalle, mutta aion korjata asian järjestämällä myöhemmin privaatin leffanäytöksen sisäpihallamme.

Salainen Puutarha – osana perinteistä Taiteiden yötä Hietsun taakse, Kaartin lasaretin sisäpihalle nousee torstaina 25.8 salainen puutarha. Kuulostaa niin hauskalta ja jännittävältä, tätä en halua jättää väliin! Kivaa ohjelmaa, ruokakojuja (mm. tuo Ice dream bike) ja kaikenlaista yllättävää, mihin kaikkeen nyt salaisessa puutarhassa voi kuvitella törmäävänsä.

Kesäkahviloita ja muita kivoja:

Ice dream Bike – serkukset Alli ja Sini ovat pyöräilleet koko kesän ympäri Helsinkiä omatekemiään jäätelökeksejä myyden. Pääsin viime viikolla maistelemaan vegaanista mustikkapiirakkakeksiä – mitään yhtä hyvää vegaanista jäätelöasiaa en ole syönyt pitkiin aikoihin! Ice dream bike on jäämässä parhaillaan talvilomalle, mutta söpön pyörän löytää vielä joistakin tapahtumista elokuussa, lisätietoa löytyy fb-sivulta.

Kahvila Siili – suloinen kesäkahvila Käpylässä. Auki Elokuun loppuun saakka, joten vielä ehtii! Ehkä Helsingin parasta kahvia ja valikoimassa hyvin myös vegaanisia tarjottavia.

Ihana Kahvila – kesäkahvila Kalasatamassa, auki elokuun loppuun. Paikan tulevaisuus on vielä epävarmaa, joten nyt on hyvä hetki viimeistään käydä kokemassa tämä konttikahvila, sillä ensi kesänä paikkaa ei välttämättä enää ole.

Ravintolat ja ruokatapahtumat:

Helsinki Night Market – katuruokaa, musiikkia ja elokuisia elämyksiä. Aiemmin tapahtuma järjestettiin Teurastamolla, nyt Konepajan Brunossa tulevana perjantaina ja lauantaina. Jos en olisi jo kauan sitten sopinut viikonlopulle muuta menoa, niin en jättäisi tätä väliin mistään hinnasta. Menkää te!

Löyly ja Birgitta – olen istunut monta kivaa iltaa tänä kesänä molemmissa paikoissa, ja nyt tuntuu haikealta jättää hyvästit terassikaudelle. Haluan ehtiä vielä tänä kesänä saunoa Löylyssä ja syödä Birgitassa samalla kun aurinko laskee ja värjää meren vaaleanpunaiseksi.

Liuskaluodon Skiffer – ravintolat, joihin täytyy ajaa veneellä, ovat maagisempia kuin ne, joihin ei pidä. Venematkan pituudella ei ole väliä, matka skifferiin taitaa kaivarin rannasta kestää alle minuutin. Avoinna elokuun loppuun saakka, syyskussa säävarauksella. Yksi suosikkikesäpaikoistani, harmi vain ettei ravintolan valikoimista löydy vielä vegaanista pizzaa..



toinen kuva: Arttu Mustonen, muut minä

Taidepohdintaa & pari vinkkiä

Blogi vie toisinaan mielenkiintoisille poluille, tällä kertaa kuvataiteen ääreen. Pääsin toissapäivänä tutustumaan Helsingin kivipainoon ja siellä työskentelevään kahteen taiteilijaan, Kaisu Sirviöön ja Elina Sipilään. Molemmat taiteilijat ovat minulle ennestään tuttuja töidensä kautta, kotoamme löytyy yksi Kaisun teos jo ennestäänkin, Kohti Valoa-kivilitografiateos. Kaisu ja Elina kuuluvat nykytaiteilijoiden ryhmään, jotka ovat vast’ikään avanneet myös taiteen nettikaupan, grafia13.fi:n. Moni saattaa kokea taiteen ostamisen hankalana, mutta nykypäivänä sitä voi helposti ja turvallisesti shoppailla netistä kuten esimerkiksi vaatteitakin.

Kaisu ja Elina ja taiteilijakollegansa ovat järjestäneet yhdessä ja erikseen useita näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Moni ryhmän taiteilijoista käyttää tekniikkanaan nimenomaan kivilitografiaa, joka on taidegrafiikan vähän harvinaisempi menetelmä. Itse olen aina tykännyt erityisesti taidegrafiikasta, ehkä sen työn jäljen vuoksi mutta myös osittain siksi, että grafiikkavedoksia voi hankkia itselleen edullisestikin verrattuna esimerkiksi maalauksiin. Jos näiden litografiataiteilijoiden työt kiinnostavat, niin kannattaa katsoa vinkki postauksen lopusta, sillä taiteilijaryhmällä on pop up-näyttely parhaillaan tänään ja huomenna Tuusulassa.

Olen usein sanonut että isäni puolelta olen perinyt rakkauden musiikkiin mutta äitini puolelta kuvataiteeseen – vaikka lapsena musiikkiharrastukset veivät suurimman osan ajastani, niin kävin myös vuosia kuvataidekerhossa ja taidekäsityössä. Kun olin pieni, emme usein päässeet kesälomamatkoilla huvipuistoihin, mutta muistan sen sijaan useat vierailut taidenäyttelyissä ja museoissa. Silloin ehkä harmitti, mutta nykyään osaan arvostaa sitä. Olen hankkinut elämäni aikana itselleni pari taideteosta, jotka ovat olleet opiskelijan / freelancerin budjetille arvokkaita, mutta olen kokenut että taiteeseen sijoitetut rahat on aina ns. money well spent. Olin älyttömän iloinen, kun sain valita Kaisulta ja Elinalta molemmilta yhden teoksen kiitokseksi tästä kirjoituksesta – tässä alemassa kuvassa näkyy toinen valitsemani työ, Elinan serigrafia “Mirri”, johon ihastuin ensisilmäyksellä. Esittelen molemmat työt täällä vielä paremmin kun olen saanut ne kehystettyä ja ripustettua paikalleen, kotia kaunistamaan ja silmää ilostuttamaan.

Vinkki!

Tänään ja huomenna 12-13.8 on Tuusulassa Pop up-taidetapahtuma, “Verstaillesin palatsi”, jossa on esillä Kalle Bergin, Matti Hintikan, Kuutti Lavosen, Olli Romppasen, Kaisu Sirviön ja Elina Sipilän teoksia. Esillä on taidegrafiikkatöiden lisäksi videotaidetta, maalauksia ja valokuvateoksia. Tapahtuma on osa Tuusulan Taiteiden yötä ja tänä iltana on luvassa myös kamarimusiikkia livenä. Jos et ehdi tänään paikalle tai Tuusula on liian kaukana, niin kuulin että vastaavia tapahtumia tullaan järjestämään Oulussa ja Tampereella tulevaisuudessa.

Verstaspihankatu 8, JärvenpääPe 12.8 klo 16-24La 13.8 klo 12-21

*neljännen kuvan teos, “Mirri” saatu kiitokseksi blogiyhteistyöstä

DIY: festarilaukku nahkahameesta

Hiphei, flow on täällä jo kahden yön päästä! Kaupunkifestareista parhain valloittaa taas Helsingin, ja ainakin punavuori hiljentyy täysin kolmeksi illaksi, kun hipsterikansa vaeltaa suvilahteen. Itselläni huolettaa tällä hetkellä eniten sääennuste, joka lupaa viikonlopuksi vähän ankean sateista keliä – täytyy pitää kaikki sormet ja varpaat ristissä, että ennuste ehtisi muuttua ja festareita ei tarvitsisi viettää sadetakki päällä hytisten.

Flow tuo perinteisesti vähän paineita pukeutumisen suhteen: mitä päräyttävää pukisi päälleen, jotain tavallisesta poikkeavaa, trendikästä, mutta kuitenkin massasta hyvin erottuvaa? Itse olen päätynyt joka vuosi samaan tulokseen: festareita varten ei kannata ostaa mitään uutta erikoista vaatetta, ellei ole varma että sille on käyttöä muussakin arjessa. Jos oma vaatekaappi tuntuu ihan liian tylsältä ja ideat festaripukeutumiseen vähissä, niin ei kannata heti juosta kaupoilla, vaan miettiä sen sijaan uudenlaisia ratkaisuja: Voisiko siskon tai ystävän vaatekaapista lainata jotain? Voinko tuunata jostain vanhasta vaatteesta uudennäköisen? Itse lähdin jälkimmäisen vaihtoehdon linjalle ja tein tänään itselleni festarilaukun vanhasta nahkahameesta, jonka olen joskus ostanut Uffilta 2 eurolla. Tuo nahkahame ei enää ole ollut käytössä pitkään aikaan, nyt se sai uuden elämän flow-laukkunani.

Olen ommellut nahkalaukkuja ennenkin, enkä ole koskaan kokenut sitä kovin vaikeaksi. Jos nahka on tarpeeksi pehmeää ja malli yksinkertainen, niin laukkuompelu sujuu keltä tahansa, jos sakset pysyvät kädessä ja ompelukonekortti löytyy. Nahka on kallista nahkaliikkeestä ostettuna, mutta kannattaa pitää silmät auki UFFin tasarahapäivillä ja pikkukirppareilla, nahkatakkeja-ja hameita saattaa löytää pilkkahinnoin.

Pussukkalaukku

tarvitset:

  • pyöreän nahkapalan (halkaisija 19cm)
  • suorakulmaisen nahkapalan (mitat 60x30cm)
  • kaksi nahkahihnaa (toisen pituus 80cm ja toisen 100cm, voit leikata ohuet nauhat isosta suorakulmaisesta palasta)
  • kaksi pientä suorakulmaista nahkapalaa hapsuja varten
  • 8 kpl reikäniittejä (n. 8-10mm, myydään rautakaupoissa) ja työkalut niiden kiinnittämiseen
  • vahvaa liimaa
  • sakset, ompelukone jne.

Ennen kuin ryhdyt toimeen:
Mitat ovat käyttämiäni mittoja, voit tehdä pussukan täysin omilla mitoillasi. Suorakulmaisen kangaspalan leveys määräytyy pyöreän nahkapalan halkaisijan mukaan, eli leveys on ympyrän kehän mitta. Muista jättää pieni saumavara. Lyhyemmän nahkahihnan leikkasin isoimman palasen reunasta ja olkahihnana käytin vanhan rikkoutuneen laukun valmista hihnaa. 
Oma ompelukoneeni toimii pehmeän nahan kanssa hyvin ihan tavallisellakin neulalla, mutta nahkaneuloja saa kätevästi käsityöliikkeistä tai vaikka marketeista.
Hapsujen tekoon löytyy hyvin vanha, kuvallinen ohje blogini arkistoista
Ohje:
  1. Ompele suorakulmainen kangaspala putkiloksi, oikeat puolet vastakkain.
  2. Kiinnitä pyöreä nahkapala putkiloon nuppineuloilla, oikeat puolet vastakkain. Jos putkilo on liian iso pyöreään kangaspalaan nähden, niin pienennä putkiloa hiukan. Ennen pohjan ompelua kiinni putkiloon käännä laukku oikeinpäin ja tarkista että olet kiinnittänyt pohjan oikein.
  3. Ompele laukun pohja kiinni putkiloon. 
  4. Huolittele laukun yläreuna. Itse mallasin vanhan nahkahameen valmiiksi huolitellun helman laukun yläreunaan, joten säästin aikaa tämän ompeluvaiheen verran.
  5. Merkitse kahdeksalle reiälle paikka tasasin välein n. 5 cm päähän laukun yläreunasta. Reikien teossa sellainen vyörei’itin on kätevä, mutta saksillakin voi saada aivan siistiä jälkeä aikaan.
  6. Lyö reikäniitit reikiin. Ostin Clas Ohlsonilta sellaisen pienen pussukan, jossa oli 25 reikäniittiä ja sellainen yksinkertainen pieni työkalu, sen ja vasaran avulla reikäniitit sai helposti kiinnitettyä
  7. Pujota 80cm nahkahihna reikien lävitse. Tee hapsut leikkaamalla pienten, suorakulmaisten palojen reunaan hapsuja ja kierittämällä pala rullalle – kiinnitä nahkahihnan pää hapsuun n. puolessa välissä hapsurullan kierittämistä. Itse kiinnitin hapsut liimalla ja vahvistin ompelemalla.
  8. Ompele pidempi nahkahihna kiinni laukkuun kantokahvaksi. Täytä laukku lempparitavaroillasi ja muista kehua kaikille että ITSE TEIN.