Syysmökkeilyä

Ensimmäinen mökkikesä alkaa olla takanapäin. Mökki ei kyllä jää vielä talviteloille, mutta tästä lähtien syysmökkeillään. Kotoa lähtiessä otetaan mukaan kaikki talon villavaatteet ja perillä sytytetään ensimmäisenä takkaan tuli, koska muuten ei tarkene. Uimaan kyllä tarkenee, siitä en vielä luovu. Aiemmin en ollut kovin ahkera luonnonvesiuimari, mutta nykyään pidän siitä älyttömän paljon, myös pulahduksista silloinkin kuin sauna ei vielä edes ole lämpimänä.

Mökin ostaminen ei ole vielä kaduttanut kertaakaan. Emme ole ehtineet viettää täällä niin paljon aikaa kuin ehkä olisimme halunneet, mutta kun tänne tulee niin kaikki työstressit ja arkiset huolet jäävät kaupunkiin. Täällä on nyt ihan ruska-aikaan älyttömän kaunista, automatkalla olisin halunnut pysähtyä monta kertaa kuvaamaan syksyn värejä.

Sain Finlaysonin yhteistyön tiimoilta niiden ihanien lakanien lisäksi ihanan pellavaisen turbaanin ja pyyhkeitä, ja tiesin heti että haluan tuoda ne mökille. Kuulemma saunoessa on tärkeää suojata hiukset kuumuudelta, tuo myssy on ihan loistava siihen tarkoitukseen. Syysviileällä se suojaa uintireissuilla päätä myös muutenkin kylmyydeltä.

Lempiuikkarini on muuten Filippa K:n, sitä ostaessani kauhistelin hintaa, mutta se on kyllä osoittautunut joka pennin arvoiseksi. Hienoja kokouikkareita on vain niin älyttömän hankala löytää.

Ihanaa syysviikonloppua, ystävät!

12 comments on Syysmökkeilyä

  1. Tänään juuri haaveilimme omasta mökistä, olisi niin ihana! Voisitko hei kertoa vähän enemmän mökin ostosta ja mökin kuluista vaikkapa ihan omassa postauksessaan 🙂 En tiedä vielä lähtisikö viemään haavetta eteenpäin vai meneekö liian kalliiksi touhuksi!

  2. Olen kipaissut blogissasi aiemmin ehkä kerran tai kaksi, jotenkin aina silleen pikanopeaan ja pääsemättä tunnelmaan. Nyt päädyin ihastuttavan instagram-kuvasi kautta lukemaan tämän postauksen ja yhtäkkiä se oli menoa se. Olen tässä maanantaiaamupäivän aikana (luojalle kiitos myöhäisestä työaamusta!) selaillut läpi kymmeniä ja kymmeniä postauksiasi ja vain pohtinut miksen olen lukenut näitä jo aiemmin.

    Ja paljon olisi niistä sanottavaa, mutta en pitkästytä sinua, tässä tiivistelmä:
    -teillä on äärettömän suloinen mökki.
    -sinulla on ihastuttava tyyli.
    -viena on muuten harvinaisen kaunis nimi.

    Jään seuraaamaan!

  3. Kiitos postausideasta, voisin kyllä ehkä tuollaisen jonkun tehdä! Yksi pääsääntö on kyllä se, että jos mökkiä aikoo remontoida niin remppahommiin uppoaa aina rahaa 😀 Mutta mökit ovat tällä hetkellä yleisesti ottaen aika edullisia käsittääkseni, hinnat ovat laskeneet.

  4. Sanni, voi ei, kiitos! Ihana lukea tällaisia kommentteja. Ihanaa että viihdyit ja tervetuloa tänne tietty uudelleenkin.

    Suloista viikonloppua! XX

Comments are closed.