Monthly Archives: December 2016

18: Kaksi kovaa kirjavinkkiä

Joulu ja kirjat kuuluvat yhteen. Lapsena hain aina kirjastosta erikseen jouluksi ison pinon romaaneja ja kirjalahjat olivat aina hyvin mieluisia. Olin nuorempana oikea lukutoukka, sänkyni vieressä oli aina iso pino kirjoja odottamassa lukemista. Nykyisin, niin surullista kuin se onkin, tietokone ja puhelin vievät paljon aikaa kirjoilta. Jouluisin varaan kuitenkin aina aikaa myös kirjoille – tulevaa matkaa ajatellen olen oikein pantannut montaa kirjaa sillä ajatuksella, että pääsen lukemaan niitä lentokoneessa ja itse kohteessa.


Mulla on kaksi ihanaa kirjavinkkiä kaikille kaltaisilleni esteetikoille sekä sisustuksen & kauneudenhoidon rakastajille – nämä eivät ole jännitysromaaneja, mutta näihin on silti helppo uppoutua tunneiksi ja unohtaa samalla ympäröivä maailma hetkeksi.

 

Ystäväni Katja Kokon Aidosti kaunis -lempeän tehokasta ihonhoitoa on kauneudenhoidon käsikirja, joka pitäisi löytyä jokaisen ihon hyvinvoinnista ja hoidosta kiinnostuneen kotoa. Opus lähestyy ihonhoitoa luonnonkosmetiikan kautta ja se tarjoaa kokonaisvaltaisen näkökulman kauneudenhoitoon. Kirjasta on nyt ilmestynyt pehmeäkantinen, vähän edullisempi versio, joka sopii myös opiskelijan kukkarolle! Katja on mielettömän inspiroiva tyyppi, olen äärettömän innoissani siitä, että sain hänet juuri naapurikseni! Jos Katjan blogi ei ole ennestään tuttu, niin kannattaa käydä viimeistään nyt lisäämässä se lukulistalle.

 

Susanna Vennon & Riikka Kantinkosken Green Home Book on inspiroivin sisustusteos, johon olen törmännyt sitten Kinfolk Homen. Kirjasta löytyy ohjeita viherkasvien hoitoon ja mitä kauneimpia koteja. Olen halunnut jo pitkään sisustaa kotona enemmänkin kasveilla, mutta jotenkin kasvien hankinta on ollut hankalaa, kun ei ole ollut tietoa ja näkemystä tarpeeksi – nyt sain roppakaupalla uusia ideoita ja aionkin tehdä kodistani viidakon, kunhan kotiudun Balilta.


Ihanaa neljännen adventin iltaa!

 

*kirjat saatu blogin kautta

16 & 17: Mistä joulumieli syntyy?

Vietän tänä vuonna elämäni ensimmäistä kertaa joulua jossain muualla kuin Suomessa, joidenkin muiden kuin perheeni seurassa. On vieläkin vähän hankala uskoa, että lähdemme tosiaan reissuun jo kahden yön päästä – joulukuu on ollut niin täynnä kiirettä ja työtä, ettei matkaa ole juurikaan ehtinyt odottaa. Tämän vuoden joulusta tulee todella erilainen kuin mistään aiemmasta – ei ole joulukuusta, ei jouluruokia eikä perinteitä. Vaikka haaveilin joulukuusesta jo marraskuun puolella, niin se on jäänyt hankkimatta enkä ole ehtinyt muutenkaan koristella kotia mitenkään jouluisaksi, lähinnä olen polttanut kynttilöitä ja lämmittänyt glögiä.

Olen aina ollut jouluihminen. En pidä juurikaan kimalteesta, tonttukoristeista, punaisesta väristä tai tavarahysteriasta, mutta rakastan jouluisia tuoksuja, sellaista kutkuttavaa jouluaaton tunnetta, riisipuuroa, glögiä, läheisten seuraa, lautapelejä ja joululauluja. Parasta on valkea joulu, yökävely jouluaattona pakkasessa, kun ihmisillä on valoja kuusissa ja ikkunoista loistaa kynttilät. Haluan kuunnella joka vuosi joulurauhan julistuksen ja sen jälkeen “Taas kaikki kauniit muistot” Sulo Saaritsin laulamana. Tänä vuonna kaikki tämä jää välistä.

 

Tänä vuonna vietän joulua ystävieni kanssa Indonesiassa hellessäässä. Meillä on varattuna jouluksi Villa, jossa on oma uima-allas – jouluaaton ohjelmaan kuuluu varmaan pulahtelua altaaseen, hyvää ruokaa ja hauskanpitoa reissuporukkamme kesken. Vaikka puitteet ovat hyvin kaukana niistä perinteisistä, mihin olen itse tottunut, niin ehkä joulumieli löytyy silti Balillakin – loppupeleissä tärkeimmät jutut joulussa ovat kuitenkin sellaisia, mitkä pystyy toteuttamaan missä päin maailmaa tahansa: rauhoittuminen, lepääminen ja arkihuolien heittäminen nurkkaan. En tällä hetkellä kaipaakaan juuri muuta, kuin paikan aurinkotuolista ja hyvää luettavaa, ehkä voisi olla kiva myös pelata pari erää korttia ja laulaa Artun kanssa pari joululaulua. Ja mistä sitä tietää, vaikka innostuisin Balilaisista jouluperinteistä, millaisia ne sitten ovatkaan.

Kuvat viime joululta, jolloin ei tunnelmaa eikä tuoksuja puuttunut – se oli ihana joulu, ja uskon että tästä joulusta tulee myös sellainen.

15: Joululahjaideoita Jolielta + alekoodi

 

Lahjojen antaminen on ihanaa, mutta kauppojen kiertely joulun alla yhtä painajaista. Onneksi ihania asioita voi ostaa nykyään niin helposti nettikaupasta – olen ainakin itse päättänyt että on ihan ok tilata joulupaketit netistä, vaikka kauppa sijaitsisi alle 2km päästä kotoasi. Tähän aikaan vuodesta elo on yleensä aika hektistä, ja itse käytän vapaa-aikani mielummin jotenkin muuten kuin kiertelemällä ruuhkaisessa ostoskeskuksessa muiden stressaantuneiden ihmisten kanssa.

 

Valitsin teille omia suosikkejani & suloisia lahjaideoita Jolien valikoimasta. Postauksen lopusta löytyy myös alekoodi Jolien nettikauppaan, joka on voimassa sunnuntaihin saakka – tilaukset kannattaa vain tehdä hyvin pian, jos haluaa saada paketit jouluksi kotiin!

 


 

Huulipuna on mielestäni ihana lahjaidea, tosin se vaatii vähän lahjan saajan tuntemista. Itselleni kelpaavat melkein kaikki sävyt, sillä käytän huulipunaa asusteena ja värit vaihtelevat klassisesta punaisesta pastellisiin sävyihin. Absolutionin huulipunista löytyy sekä hyvin mattamaisia ja intensiivisiä punia sekä myös sorbettisia ja läpikuultavia sävyjä – jälkimmäisista sävy nimeltä Papaya on tämän hetken arkipunasuosikkini.

 

Kjaer WeisinPatykan ja Zuiin kaikki tuotepakkaukset ovat niin kauniita, että ne kelpaavat lahjaksi ihan sellaisenaan ilman kummempaa paketointia. Otin Kjaer Weisin ripsivärin käyttöön viime Jolie-postauksen kirjoittamisen jälkeen, ja täytyy myöntää kyllä että tuote on ihan kaiken hehkutuksen arvoinen! Varmasti mieluinen lahja kenelle tahansa on myös lahjakortti verkkokauppaan tai Jolie Spahan – kävin itse viikko sitten kokeilemassa ihanan Absolutionin vartalohoidon, joka kuulemma sopi erityisen hyvin stressaantuneille ja unettomuudesta kärsiville (that’s me). En muista että pitkään aikaan olisin tuntenut oloani niin energiseksi ja hyväksi, kuin tuon hoidon jälkeen.

Koodilla vienak saat -15% alennusta koko Jolien valikoimista (alennuskoodi ei koske tuotemerkkejä May Lindstrom Skin, Pai Skincare eikä lahjakortteja, Jolie spata tai Jolie boxeja). Alennuskoodi on voimassa sunnuntaihin 18.12. asti.

 

*tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan