Olohuoneessa

Uuden kotini sisustus on syntynyt tavallaan harkitusti, mutta osittain kyllä täysin vahingossa. Kaikki isot kalusteet jäivät muuton yhteydessä vanhaan kotiin, toin sieltä itselleni lähinnä tuoleja, tauluja ja Normann Copenhagenin Block-vaunun. En ehtinyt juurikaan ostella uusia kalusteita, vaan ne tulivat aina vähän sattumalta vastaan – sain keittiön pöydän naapuriltani Katjalta, ystäväni myi minulle kauniin ja siron sohvan, kukkapenkin lahjoitti ystäväni Tim ja sänky tuli blogiyhteistyön myötä (siitä lisää myöhemmin). Jotenkin näistä kaikista on muodostunut kiva kokonaisuus, ja tämä asunto tuntuu jo täysin omalta, rakkaalta kodilta.



Tänne muuttaessani hankin kyllä yhden uuden asian kotiini, nimittäin lampun. Olen pitkään unelmoinut ay illuminaten Z1-valaisimesta, mutta ajattelin pitkään että tekisin joskus vastaavan itse ja säästäisin. Sitten eräänä tammikuisena päivänä kävelin sisään Armas Design-liikkeeseen vuorimiehenkadulla ja tulin kysyneeksi olisiko heillä kyseisen merkin lamppuja myynnissä, ja myyjä kantoi minulle varastosta Z4-mallin. Kävelin kaupasta ulos lampunvarjostimeni kera, jonka sain puoleen hintaan – ei huono sijoitus! Z1 olisi muutenkin ollut liian iso tänne pienehköön yksiöööni, Z4 on juuri sopiva. Vielä kun saisin jonkun asentamaan lampun niin, että se tulisi sängyn yläpuolelle..



Vielä muutaman jutun toivoisin tänne yhdistettyyn olo-ja makuuhuoneeseeni: pienen työpöydän ja hyllyn kirjoilleni ja ja kaikelle muulle sälälle. Pikkuhiljaa..

4 comments on Olohuoneessa

  1. Kauniita esineitä, jotka ovat harmoniassa keskenään. Eipä uskoisi, että ovat päätyneet sinulle pikaisella aikataululla – näyttävät vuosien keräilyn tulokselta. Kotisi on kaunis!

  2. Todella kaunis koti. Ihastuin erityisesti sohvaasi – satutko tietämään, mistä se on alun perin hankittu?

Comments are closed.