Monthly Archives: June 2017

Onnellinen tyhjäpää

Melkein arvasin tämän etukäteen, mutta silti se yllätti. Kevään ponnistelujen, toukokuun lumisateiden, maaliin viedyn kirjaprojektin ja menestyksekkäiden kuorokisojen jälkeen se iski – kesälaiskuus. Viime aikojen suurimpiin saavutuksiini kuuluu vaatekaapin siivoaminen, yhden pyykkikorillisen peseminen ja uuden Orange is the New Black-kauden läpikatsominen. Paljon muuta järkevää en ole oikein saanut aikaan, sillä olen keskittynyt lähinnä nuuhkimaan syreenipensaita, köllöttelemään mökin laiturilla ja pyöräilemään ympäri kaupunkia.


Päästäni ei löydy tällä hetkellä yhtäkään kovin fiksua ajatusta tahi uutta ideaa. Olen juuri nyt täysin tyhjäpää, mutta niin onnellinen sellainen. Onnellinen ihanista ihmisistä ympärilläni, auringosta, sateesta, kukkivista puista – kesä on huumannut minut täysin. Välillä jostain syvältä pilkistää pieni syyllisyydentunto, joka muistuttaa kaikesta tekemättömästä ja siitä, että tulevaakin voisi vähän suunnitella, mutta noina hetkinä laitan kesäsoittolistani täysillä soimaan ja päätän miettiä velvollisuuksia hiukan myöhemmin.

Atlético Kumpulan Huomenna-kappaleen sanat sopivat elämääni juuri nyt täydellisesti:

“Turhaan tänään murehdin,
joskus sataa kuitenkin,
sateen jälkeen lupaan kaiken hoidella.
Siihen koittaa tilaisuus,
huomenna on päivä uus.
Huomenna.”

Kuvat: Mustarttu

Juhannuspöytään: Pinjansiemen-perunasalaatti

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Earth Control

Miten tässä näin kävi? Aika rientää hurjaa vauhtia, ollaan jo kesäkuun puolessa välissä ja juhannus odottaa jo nurkan takana, heinäkuuhunkin on vain pari hassua viikkoa. Joka vuosi unohdan tehdä juhannussuunnitelmat ajoissa, ja niin kävi nytkin – onneksi on sentään oma mökki, jonne voi pyytää ystäviäkin yöpymään, vaikkei ison kaveriporukan viikonloppuviettopaikaksi se sovikaan. Onneksi hyvä juhannus on mahdollista saada aikaiseksi lyhyemmälläkin varoitusajalla: tarvitaan vain sopivasti lämpöä ja aurinkoa, rauhallinen paikka luonnon keskellä, iloista seuraa ja ennen kaikkea, herkullista ruokaa.

Kokeilin eilen tehdä ensimmäistä kertaa perunasalaattia uusista perunoista testiryhmäni maisteltavaksi. Uudet perunat ovat minulle yksi suurimmista kesäherkuista, eikä niiden makua kannata turhaan piilottaa majoneesikastikkeeseen – makua tähän perunasalaattiin tulee lisäksi aurinkokuivatuista tomaateista, kapriksista ja rapeaksi paahdetuista pinjansiemenistä. Pinjansiemenet kannattaa muuten juuri nyt ostaa Earth Controlilta, sillä Earth Control tekee parhaillaan yhteistyötä WWF:n kanssa ja lahjoittaa juuri nyt jokaisesta myydystä tuotteesta 10c WWF:lle. Lisäksi ostaessasi 10 kpl mitä tahansa Earth Controlin tuotetta, saat WWF:n kangaskassin kaupan päälle.

Mutta mitä sanoi testiryhmä? Perunasalaatti teki kauppansa, kommentit olivat varsin hyväksyviä ja päätimme yhdessä tuumin, että tätä salaattia tehdään satavarmasti juhannuspöytään, grilliherkkujen kaveriksi.


Pinjansiemen-perunasalaatti uusista perunoista

Lounaaksi yhdelle tai lisukesalaatiksi useammalle

500g uusia perunoita
1 puntti rucolaa
0,5 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
2 rkl kapriksia
1 pss Earth Control pinjansiemeniä
valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria
halutessasi vegaanista parmesania

Pese ja keitä perunat ja viipaloi ne jäähtyneenä sopivan kokoisiksi. Paahda pussillinen pinjansiemeniä pannulla rapeaksi. Leikkaa rucola pieneksi, ja sekoita yhdessä perunoiden ja pilkottujen aurinkokuivattujen tomaattien kanssa salaatiksi. Lisää joukkoon kaprikset ja pinjansiemenet, lorauta joukkoon hiukan valkoviinietikkaa ja mausta suolalla ja pippurilla. Halutessasi lisää joukkoon myös vegaanista parmesania lastuina. Tarjoile heti.

Vinkki: Voit lisätä makusi mukaan salaattiin myös esimerkiksi kevätsipulia ja oliiveja. 


Earth Controlin Fb-sivulta löydät myös paljon lisää reseptejä ja ideoita!

Kesä on kerran vuodessa vaan



Tänään en aio miettiä lainkaan sitä, että on keskiviikko. Että huomenna on tavallinen työpäivä ja herätäkin pitäisi ennen yhdeksää. Aion nauttia tästä ihanan lämpimästä kesäpäivästä ystävien kanssa täysillä ja valvoa niin pitkään kuin hyvältä tuntuu – tällaisia päiviä on ehkä kymmenen vuodessa, ja niistä on parempi ottaa kaikki irti.

Talvella ehtii sitten taas nukkua.

Photos: Mustarttu & Me