Rooma, esteetikon ja nautiskelijan paratiisi

Terveisiä Roomasta, ikuisesta kaupungista! Tulimme tänne Artun kanssa lomailemaan muutamaksi päiväksi ja agendallamme on nauttia mahdollisimman paljon ruuasta, juomasta ja lämmöstä. Jälkimmäistä onkin piisannut ehkä vähän liikaakin, 36 asteen helle ei ole enään niin miellyttä. Onneksi kuumimman ajan päivästä voi viettää paikalliseen tapaan sisätiloissa lepäillen, illaksi lämpötila laskee mukavalle tasolle. Lämpimät pimeät kesäyöt = niin harvinaista Suomessa ja siksi ehkä juuri niin ihanaa.


Olen ensimmäistä kertaa Roomassa, mutta Italiassa olen muuten matkustellut aiemmin. Italiaa ja sen kulttuuria on helppo rakastaa, paikalliset tajuavat nautintojen ja estetiikan päälle: hyviä ravintoloita tuntuu olevan enemmän kuin viiden päivän aikana ehtii kokeilla. Lisäksi kaikkialla täällä on uskomattoman kaunista ja upeita historiallisia rakennuksia on joka nurkalla. Tähän aikaan vuodesta täällä on myös harvinaisen hiljaista, tuntuu hassulta että hotellimme on ihan Colosseumin takana, ja silti kadut ovat ihan tyhjillään ja etenkin iltaisin paikka on täysin hiljainen. En valita, on ihana tutustua uuteen kaupunkiin rauhassa,  ilman että joutuu jonottamaan joka paikkaan.


Rooma, esteetikon ja nautiskelijan paratiisi

Rooma, esteetikon ja nautiskelijan paratiisi
Ensimmäinen ravintolasuositukseni Roomasta on tyylikäs bistro Tiberino, jossa oli pieni mutta sympaattinen terassi, kauniit annokset (tärkeää!) ja toimiva palvelu. Tomaattikastikkeella ja basilikalla höystetty pasta oli yksinkertaisuudessaan superherkullinen ja muistutti taas siitä, että parhaat asiat ovat harvoin kovin monimutkaisia.

Onko sinulla joku ihana Rooma-vinkki tai ravintolasuositus? Etenkin kiinnostaa paikat, joista on saanut herkullista kasvisruokaa.

kuvat: Minä & Mustarttu