Sisustusostoksilla keskustassa: uusi ilme olohuoneeseen


Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Isku

Loma Roomassa on ohi, tulin eilen takaisin kotiin. Vaikka reissun päättyminen on aina vähän haikeaa, oli myös ihana palata kotiin ja tutuille, rakkaille huudeille. Nyt oikeasti tuntuu siltä, että olen valmis tulevaan syksyyn: pää on täynnä inspiraatiota ja uusia ideoita, visioita ja suunnitelmia. Työsuunnitelmien lisäksi ajatuksissa on tehdä muutoksia ruokavalioon, aloittaa uusi treeniohjelma, karsia kaikki turha vaatekaapista ja saattaa vihdoinkin päätökseen projekti nimeltä kodin sisustus.

Syksyisin perinteisesti vietetään entistä enemmän aikaa kotona, ja sen myötä kesäksi unohtuneet sisustusideat heräävät taas uudelleen henkiin. Tekee mieli laittaa kotia, vaihtaa huonejärjestystä, ehkä jopa hankkia jotain uutta. Rakastan suloista yksiötäni ja sen tunnelmaa, täällä ovat kaikki isot sisustuslinjat kohdillaan. Kuitenkin jotain vielä puuttuu: olisi kiva saada lisää säilytystilaa vaikkapa kirjahyllyn muodossa ja pieni työskentelypiste olohuoneeseen. Olen kaivannut myös kunnollista sohvapöytää, sillä huomaan usein vieraideni viihtyvän paremmin olohuoneessa kuin keittiössä istuskelemassa ja jakkara sohvapöytänä on käynyt vähän liian pieneksi. Viime viikolla lähdin Iskuun katsastamaan valikoimaa ja etsimään mahdollisia ratkaisuja sisustusongelmiini ja löysin kuin löysinkin jotain, nimittäin täydellisesti sohvani kanssa yhteensopivan sohvapöytäsarjan.

Sisustusostoksilla keskustassa: uusi ilme olohuoneeseen
Sisustusostoksilla keskustassa: uusi ilme olohuoneeseen


50-lukua henkivät pöydät ovat kotimaisen Pohjanmaan kalusteen DIVA-sarjaa – samoja pöytiä on saatavina myös muissa väreissä, mutta ajattelin tammiviilun tuovan lämpöä muuten aika harmaa-valkoiseen olohuoneeseen. Olen itse ollut aina hyvin harkitsevainen sisustusostosten suhteen ja saattanut pähkäillä yhden tuolin tai valaisimen hankintaa puolikin vuotta. Kaltaiseni pohdiskelijan kannalta on kätevää, että Iskusta saa myös tuotteita kotiin kokeiltavaksi – kalusteet harvoin näyttävät samalta liikkeessä kuin kotona. Ajattelin etukäteen, että pöydät voisivat olla liian pienet sohvan kokoon suhteutettuna, mutta kotona pöydät näyttivätkin juuri sopivilta. Kahden siron pöydän sarja sopii mielestäni yhtä isoa paremmin pieneen tilaan, pöytien paikkaa voi siirrellä ja liikutella aina fiiliksen mukaan. Otin kuvauksia varten liikkeestä mukaan myös pari sohvatyynyä – hassua, miten näin pienillä asioilla voi muuttaa yhden huoneen ilmettä niin paljon! Pöydät ja tyynyt toivat olohuoneeseen juuri sellaisen lämpimän ja kotoisan tunnelman, mitä olin toivonutkin.


Tiesitkö että Iskulla on nykyisin myymälä ihan keskustassa, Stockmannilla? Akateemisen kirjakaupan alakerrasta löytyy Sisustusmaailma, täysin kodinsisustukseen keskittynyt palvelukokonaisuus, johon myös Isku kuuluu. Enää ei tarvitse siis välttämättä lähteä Espooseen tai Vantaalle sisustusostoksille, kun Iskuun pääsee kätevästi ratikalla tai kävellen. Paikalle löytää helposti, kun astuu sisään Akateemiseen Keskuskadun puolelta ja ottaa suoraan hissin alakertaan. Itse kannoin sohvapöydät ja tyynyt kätevästi kotiini  ratikassa, mutta isompien kalusteiden, kuten sänkyjen ja sohvien kohdalla helpottaa kotiinkuljetuspalvelu. Iskun omien tuotteiden lisäksi valikoimissa on laajasti eri tuotemerkkejä ja lisäksi liikkeestä saat apua myös omiin sisustuspulmiisi.

Nyt kun kuvauslainassa olleet tuotteet on palautettu takaisin liikkeeseen ja sohvan edusta näyttää jotenkin tyhjältä. Ehkä tässä olisi ollut kuitenkin ratkaisu yhteen sisustusongelmaani, tai ainakin hyvin varteenotettava vaihtoehto? Onneksi pöydät ovat osa vakituista valikoimaa ja niitä on saatavilla varmasti myös parin kuukauden päästä, kun saan tehtyä pähkäilyjeni jälkeen jonkinlaisen päätöksen.

Iskun lainakalusteet kuvissa:

Pohjanmaan kalusteen DIVA-sohvapöydät 174e / 195e
Harmaa koristetyyny 82e / Oranssi koristetyyny 76e

6 comments on Sisustusostoksilla keskustassa: uusi ilme olohuoneeseen

  1. Hei! Haluaisin tarkentaa, että Pohjanmaan kalusteen kaikki tuotteet valmistetaan Virossa! Eli kotimainen yritys, mutta tuotteet ei.

Comments are closed.