Menestyksestä


Lauantai-ilta, yksin kotona, takana rankka vuorokauden mittainen treenileiri. Ajattelin mennä ajoissa nukkumaan, mutta pienen välikuoleman jälkeen ei enää väsytäkään ja ajatukset pyörivät päässä. Tällaisina hetkinä tekee mieli kirjoittaa, muuttaa ajatukset sanoiksi ja lauseiksi. Pääsin viime viikolla osallistumaan Pilots Helsingin supermielenkiintoiselle luennolle, “Mieli menestyksen tiellä”, jossa käsiteltiin menestystä monista eri näkökulmista ja etenkin erilaisista ajattelutavoista, jotka vaikuttavat menestykseemme. Sain tuolta luennolta paljon uutta ajateltavaa ja etenkin jäin miettimään meiltä sielläkin kysyttyä kysymystä: mitä menestys on?

Tuntuu että menestys on etenkin meille suomalaisille jotain sellaista, jota jokainen haluaa,  mutta samaan aikaan ei saisi kuitenkaan sanoa ääneen, että haluaa menestyä. Siinä on vähän liikaa sellainen ikävä ai haluat oikein menestyä, eikö ihan perusmeno riitä-kaiku, ja pahintahan on se, jos yrittää jotain ja epäonnistuu. Se voi johtua siitä, että käsitämme menestyksen edelleen niin yksipuolisesti – konkreettisten tulosten ja saavutusten, kuten rahan tai palkintojen kautta.

Kun luennon pitäjä Rosa kysyi meiltä, mitä on menestys, kirjoitin hetkisen mietittyäni omaan vihkoseeni näin:

“Menestys. Sitä, kun saa kehittää ja toteuttaa itseään kiinnostavien asioiden ja töiden parissa ja elää ihanien ihmisten ympäröimänä.”

Kyllä, koen että olen menestynyt. En siksi, että olisin saavuttanut mitään järisyttävää (vielä!), vaan siksi, että olen löytänyt itseäni oikeasti kiinnostavat  työt ja opinnot, ja saan kehittää itseäni niiden parissa joka päivä. Luennolla opin, että tarvitsemme lisää grit:iä, eli intohimoa ja periksiantamattomuutta pitkän ajan tavoitteita kohtaan, jos haluamme menestyä. Siksi menestyminen alkaa oikeastaan siitä, kun löytää sen asian, mikä ihan oikeasti kiinnostaa.

Olen jo pitkään uskonut, että jos tavoitteensa asettaa liian konkreettisiksi, niin ne on huomattavasti vaikeampia saavuttaa ja siinä tiedostamattaan saattaa sulkea pois itseltään monia oikeasti kiinnostavia polkuja ja vaihtoehtoja. Monesti mieleen tulee että “haluan olla superrikas” tai “haluan olla tässä suomen paras”, mutta ei oikeasti tule pohtineeksi, mikä on se asia, minkä tekeminen tuo iloa ja hyvän olon tunnetta. Palkinnot ja raha tietenkin tuntuvat hyvältä, mutta ne eivät pelkästään tee ihmistä onnelliseksi. USkon onnellisuuden tulevan sitä kautta, kun jaksaa työskennellä sen pitkän tähtäimen tavoitteen eteen ja oikeasti huomaa kehittyvänsä siinä – tällöin sivutuotteena tulee usein se menestyskin.

Jännittävää on myös se, miten paljon ajattelutapamme vaikuttaa mahdollisuuksiimme menestyä. Carol Dweckin mukaan ihmiset jakaantuvat kahteen sen mukaan miten he ajattelevat älykkyydestä ja lahjakkuudestaan: toisilla on muuttumaton ajattelutapa ja toisilla kasvun ajattelutapa. Muuttumaton ajatteluvan mukaan jokaisella ihmisellä on tietty määrä jotain kapasiteettia, kuten älykkyyttä, musikaalisuutta ja hän voi kehittyä sen kapasiteetin puitteissa. Kasvun ajattelumallin omaavat ihmiset taas uskovat että ihminen voi kehittää kaikki ominaisuuksiaan ja menestys on harjoittelun ja työn tulosta. Monien tutkimusten mukaan kasvun ajattelumallin ihmiset saavuttavat yksinomaan parempia tuloksia kaikilla osa-alueilla elämässään, kuin muuttumattoman ajattelutavan omaavat.

Vaikka olen pitkään ymmärtänyt, että kaikessa on mahdollista kehittyä hyvinkin pitkälle jos vain on tarpeeksi motivoitunut, niin Pilots Helsingin luennon jälkeen tajusin, että jollain osa-aluilla mielenlaatuni on edelleen hyvä esimerkki muuttumattomasta ajattelutavasta. Muun muassa olen kauan ajatellut,  että koska olen visuaalinen tyyppi, minulla ei ole juurikaan kirjoittajan lahjoja. Kirjoittaminen on minulle hidasta ja hankalaa, joten olen siinä huono eikä siihen kannata panostaa. Olen kyllä huomannut että blogin myötä kirjoittamiseni on kehittynyt, mutta en ole koskaan uskonut, että voisin olla siinä oikeasti hyvä. Jokaista blogitekstiä kirjoitteassani päänsisäinen kriittikoni huutaa aina, että varo vain ettet yritä olla nyt liikaa sen tekstin kanssa, kun tuo sun juttu on kuitenkin enemmän ne kuvat. Tällä ajatuksellani olen vain hidastanut kehittymistäni kirjoittajana – kuinka pitkällä voisin olla, jos olisin alunperin lähtenyt vain siitä ajatuksesta, että minulla on kaikki mahdollisuudet tulla hyväksi kirjoittajaksi?

Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa ajattelumalliaan.


Kiitos Vitaminwell ja Pilots Helsingin Rosa Nenonen viikon mielenkiintoisimmasta aamusta!

3 comments on Menestyksestä

  1. Todella mielenkiintoinen aihe, jota on tullut mietittyä itsekin paljon viimeisen vuoden aikana. Koen edustavani kasvun ajattelutapaa mitä tulee asioiden oppimiseen. Olen kiinnostunut monista asioista, en ole luonnonlahjakkuus missään, mutta olen aina kehittynyt itseäni kiinnostavissa asioissa. Tärkeintä on ollut oma sinnikkyys ja halu oppia paremmaksi. En myöskään usko, että “vanha koira” ei voisi oppia uusia tapoja eli ihan minkä ikäisenä voi opetella ja oppia uutta.

    Toisaalta tunnistan myös tuon puolen, että itse omassa päässään huomaa estävänsä itseään. Ajatusmallit, joissa sanoo itsellensä, että en osaa tätä tai tuota juttua ovat usein olleet niitä pahimpia omien unelmien toteuttamisen esteitä.

    Koen myös ulkopuolelta tulevien määritelmien vaikuttavan omaan menestymiseen. Monesti antaa muiden mielipiteiden itsestään, vaikka olisivatkin kaukana totuudesta, vaikuttavan omakuvaan. Silloin myös alkaa helposti toteuttaa sitä toisen totuutta itsestä, vaikka se olisikin vääristynyt kuva todellisuudesta. Pahimmassa tapauksessa se lannistaa ja vie harhateille, kauas omasta unelmasta ja sen toteutumisesta. Pitää itsekin kiinnittää enemmän huomiota siihen, että kannustaa läheisiään toteuttamaan mitä erikoisempia unelmia, vaikka itse olisi mitä mieltä tahansa asiasta 🙂

    Mielestäni menestyäkseen on myös hyvöksyttävä omat “puutteensa” eli ne asiat jotka hoitaa vähän sinnepäin tai jättää kokonaan tekemättä. Ihan kaikkeen kun ei aika ja energia voi riittää ja se on enemmän kuin okei.

    Tsemppiä omien esteittesi ylittämiseen ja jatka vaan kirjoittamista! Sulla on hyvä oma ja tunnistettava kirjoitustyyli 🙂

Comments are closed.