Lempiasioitani

Kuluneen kuukauden aikana moni on varmaan huomannut pimeyden ja kylmyyden vaikutuksen itsessään: tuntuu ettei ole energiaa mihinkään ylimääräiseen, unentarve on lisääntynyt ja väsymys on vallitseva olotila. Samaan aikaan ainakin omalla alallani (molemmilla niistä) on koko vuoden kiireisin kausi menneillään. Olen siksi yrittänyt pitää positiivista virettä yllä ja keskittyä negistelyn sijaan kaikkeen siihen ihanaan ja positiiviseen, mitä tämä kausi pitää sisällään. Näistä asioista olen iloinen juuri nyt:

Viikottaiset treffit ystävän kanssa. Olemme sopineet hyvän ystäväni Ninan kanssa, että näemme aina tiistaisin. Joskus tietysti tulee esteitä, mutta on ihanaa kun on aina seuraavat treffit valmiiksi sovittuna ja tulee viikottain nähtyä ja vaihdettua kuulumiset. <3

Joulukonsertit. Joulukeikat ovat kuoronjohtajalle niitä ihanimpia – niin yleisö kuin kuorokin poistuvat niistä yleensä loistavin silmin, ihmiset kun usein haluavat kuunnella ja laulaa tuttuja ja rakkaita sävelmiä juuri joulun alla. Eilen joulukeikkasesonki alkoi Helsingin upeassa Johanneksenkirkossa ja jatkuu heti ensi viikolla toisaalla. Aion laittaa teille muutaman kivan konserttivinkin pian!


Maailman kaunein reppu. Sain valita Klattan mallistosta itselleni laukun, ja päädyin tähän kauniin viininpunaiseen reppuun. En ole enää hetkeen käyttänyt muita laukkujani, sillä repussa kannan ilman selkä-ja niskakipuja isonkin määrän tavaraa. Täydellinen ihmiselle, joka pitää lähes aina mukanaan isoa kasaa nuotteja ja vähintään läppäriä ja järkkäriä.

Laadukkaat nilkkurit. On ihan älytöntä, miten paljon bloggaajille tarjotaan tavaraa eri yritysten tahoilta ja toivotaan isoa näkyvyyttä kaikenlaisia puhelimenkuoria ja muistivihkosia vastaan. Mietin aina tarkkaan, mitä otan vastaan ja valitettavasti suurimmalle osalle joudun sanomaan ei. Kuitenkin nämä Flatteredin yksinkertaiset mustat nilkkurit tulivat minulle juuri kuin tarpeeseen – juuri tällaisia olen kaivannut jo pidempään! Nilkkurit ovat olleet nyt pari kuukautta käytössä ja ovat osottautuneet todella hyviksi jalassa. Myös ystäväni Ida oli valinnut samat kengät, klassinen tyyli toimii aina.

Kuvaaja-ystävä. Ihanaa, kun on joku jonka kanssa kuvata asukuvia ja jälkeen voi olla aina yhtä tyytyväinen. Artun lisäksi kuvaamme usein Jonnan kanssa, joka käyttää samanmerkkistä kameraa kanssani ja se tekee kuvaussessiot kovin helpoiksi. <3


Takki Marimekko / Nilkkurit Flattered* / farkut ja kaulahuivi &other stories / reppu Klatta* / neule Pierre Robert*

*tuotteet saatu blogin kautta


Kuvat: Jonna Leppänen

Mitkä asiat ilahduttavat sinua juuri nyt?