Neuletunnustuksia

neuletunnustuksia

Kaupallinen yhteistyö, Pierre Robert

Rakastan neuleita. Syksyn tullessa osa murehtii kun joutuu luopumaan kesävaatteistaan mutta tämä pohjoisen tyttö iloitsee kun saa aloittaa taas neule-ja villasukkakauden. Olen aina luottanut neuleissani luonnonmateriaaleihin ja erityisesti villaan – jo yläasteikäisenä opin äitini neuvosta tsekkaamaan villapaitojen materiaalilaput, ettei niissä olisi sitä kutittavaa ja sähköistä akryyliä. Ihan kunnon villakin saattaa olla helposti liian kutittavaa, siksi suosikkimateriaalini neuleissa onkin usein lampaanvillaa pehmeämpi merinovilla. Merinovilla on kestävää ja hengittävää, se ei juurikaan nyppyynny ja lisäksi se tuntuu pehmeältä iholla. Eikä kutita.


Merinovillan ja muidenkin villavaatteiden huoltamisessa on hyvä muistaa ykkössääntönä se, että villaa kannattaa pestä mahdollisimman harvoin. Käyttökertojen välissä villavaatteita kannattaa tuulettaa ja yksittäiset tahrat voi yrittää puhdistaa paikallisesti pelkällä vedellä ja villalle tarkoitetulla pyykinpesuaineella. Voin tunnustaa, että minulla on monia villaneuleita, joita en ole pessyt ehkä kuin kerran jos kertaakaan, eikä edes hävetä! Monissa villavaatteissa saattaa olla käsinpesusuositus, mutta itse uskon että kone on minua parempi mittaamaan sopivan  pesuveden lämpötilan ja käytän aina villanpesuohjelmaa. Nyppyyntynyttä neuletta ei tarvitse heittää pois, vaan kashmirkamman avulla nyppyneuleista saa kuin uusia.

Norjalainen Pierre Robert on tehnyt tänä syksynä ihanan neulemalliston yhdessä Hanneli Mustaparran kanssa. Hanneli on yksi niistä ulkomaisista bloggaajista, joita olen seurannut melkein alusta alkaen ja siksi odotin kiinnostuneena, mitä yhteistyö pitäisi sisällään. Mallistoon kuuluu sukkia, pitkä-ja lyhythihaisia neuleita ja maailman mukavimman näköinen oloasu, jota aion toivoa joululahjaksi. Neuleet ovat hyvin simppeleitä, istuvia ohuita neuleita, eikä itse suunnittelussa ole oikeastaan mitään kovin erikoista – eikä pidäkään olla, minimalisti ja yksinkertaisuus on mielestäni neuleissa juuri se juttu.

Hanneli x Pierre Robert-malliston materiaaleina on käytetty joko 100 % merinovillaa tai merinovillan ja tencelin sekoitusta. Tencel on luonnonmateriaali, jolla on samoja hyviä ominaisuuksia kuin merinovillalla, mutta se siirtää kosteutta pois iholta villaakin tehokkaammin ja auttaa myös vaatteita pitämään muotonsa paremmin. Tencel on myös ympäristöystävällinen valinta: tencelin valmistukseen tarvitaan esimerkiksi 95% vähemmän vettä kuin puuvillan valmistamiseen. Päällä tuo merinovilla-materiaali tuntuu miellyttävän pehmeältä, jopa silkkiseltä.


Pyrin aina vaatteita hankkiessani miettimään niiden eettisyyttä ja ekologisuutta. Merinovillan kohdalla kannattaa olla erityisen tarkka, ettei tule tukeneeksi lampaille hyvin kivualista mulesing-menetelmää, jossa lampaalta leikataan ihoa pois loiskärpästautien estämiseksi. Ilahduin huomattavasti, kun luin Pierre Robertin käyttävän vain mulesing-vapaata merinovillaa ja sitoutuvan muutenkin noudattamaan eettisiä ja sosiaalisia ympäristönormeja – esimerkiksi he eivät käytä tuotteissaan lainkaan kaikkein ohuinta ja hienointa merinovillaa, koska se vaatisi eläinten pitoa liian ahtaasti. Lisätietoja löytyy hyvin täältä.


Hassua muuten, olen aina ennen vieroksunut lyhythihaisia neuleita, ihmetellyt milloin niitä muka voi käyttää ja mieltänyt ne enimmäkseen vanhempien rouvien vaatetukseksi. Mieli on kuitenkin muuttuvainen, nyt olen täysin rakastunut nimenomaan näihin lyhythihaisiin neuleisiin: sopivan lämmin, muttei kuitenkaan yhtään liian kuuma. Onko minusta tullut vanha?

Koodilla VIENA20 saat -20% alennuksen Hanneli x Pierre Robert-mallistosta ja verkkokaupan valikoimasta. Koodi on voimassa 9.11 – 18.11 ja edun saa syöttämällä koodin ostoskoriin tilauksen yhteydessä.

Kuvat: Mustarttu & minä

8 comments on Neuletunnustuksia

  1. Tulipa tämä postaus sopivasti, kun viime viikonloppuna näitä tuotteita ihastelin. Itsekin suosin merino ja kashmirtuotteita sillä muut villat kutiatavat itselläni, herkkä hipiäinen 🙈

    Ovatko koot muuten ihan normaaleja?

    1. No jes, mahtavaa! Ja täälläkin toinen herkkähipiäinen, iholla olevien vaatteiden pitää olla silkinpehmeitä. Inhoan sähköisyyttä, pientäkään kutittavuutta tai epämukavuutta.

      Koot ovat mun mielestä ihan normikokoja, tilasin oman koon mukaisesti ja neuleet olivat just eikä sopivia.

  2. Hienoa, että joku bloggaaja huomioi vaatteiden eettisyyttäkin. Iso osa kun tuntuu oikein hamstraavan “kertakäyttö” vaatteita joita esitellä. Iso plussa sulle tästä. Odotan, että iso massa alkaa tähänkin kiinnittää huomioita, samaan tapaan, kuin vegeruokaankin nykyään.

    1. Hassua, olen jo kerran vastannut näihin kommentteihin mutta johonkin ne näyttävät kadonneen? 😮

      Mutta kiitos Juuli! Mulle on kyllä myös eettisyys ja ekologisuuskin tärkeää vaateostoksissa. Yritän myös tarkastella kriittisesti omia kulutustottumuksia, mutta ehkä asioita voisi nostaa esille enemmänkin! Olen eettisen ja ekologisen kulutuksen suhteen kaukana hyvästä esimerkistä, mutta tietoisuus ja asioista puhuminenkin voisi auttaa ja ehkä vähitellen omatkin tottumukset muuttuisivat parempaan suuntaan.

Comments are closed.