15: Yhdessäolon vai kuluttamisen juhla?

Osallistuin maanantaina Kauniisti kotimaisen järjestämälle joulukukkalounaalle. Tilaisuuden stailauksen oli kauniisti suunnitellut asennekollegani Jenni. Oli tietenkin mielenkiintoista nähdä miten tapahtuma oli tällä kertaa toteutettu, kun olin itse viime vuonna toteuttamassa samaa kukkatilaisuutta eri paikassa. Jenni oli tehnyt mielestäni aivan upeaa työtä ja tila oli upea – inspiroiduin myös paljon siitä, että kattauksen suunnittelussa lähtökohtana oli ollut krääsättömyys, luonnonmateriaalit ja ekologiset ratkaisut. Joulukuussa ostetaan muutenkin ihan liikaa kaikkea sellaista, joka päätyy suoraan yhden käytön jälkeen jätteeksi: lahjapaperia, koristeita, ilotulitteita, kortteja.. Kauniin joulun kun voi saada aikaiseksi ilman valtavaa kulutustakin.


Myös toinen asennekollegani, Pupulandia-Jenni sai minut tänään pohtimaan kulutusta  hyvällä kirjoituksellaan blogeista ja ekologisuudesta. Itsekin ahdistun nykypäivän länsimaisista kulutustottumuksista ja joulusta kulutusjuhlana, vaikka samaan aikaan blogissani mainostan monenlaisia tuotteita ja palveluita  – ristiriita on siis todellinen. Toisaalta oma periaatteeni on aina ollut se, että haluan ostaa vähemmän, mutta nimenomaan laadukkaita ja pitkäikäisiä tuotteita, ja tätä pyrin tuomaan esille myös niin tavallisissa postauksissa kuin yhteistöissäkin. Itselleni ei olla edes tarjottu koskaan yhteistöitä vaikkapa kansainvälisiltä isoilta vaateketjuilta, ja sillekin on varmasti syynsä, kun puhun enimmäkseen suomalaisten ja pienempien brändien puolesta. Blogin kautta, jopa yhteistöissäkin voi kuitenkin tuoda esille myös paljon hyviäkin arvoja: ehkä joku on saanut reseptieni kautta innostuksen kokeilla vegaanista ruokaa tai jopa ruokavaliota tai päätynyt vaihtamaan synteettiset shampoopurkit ympäristön kannalta ystävällisempään luonnonkosmetiikkavaihtoehtoon.

Minullakin on paljon kuitenkin parannettavaa kaikissa kulutustottumuksissani ja tavoissani: miten vähentäisin ruokahävikkiä, entä muovin ostamista? Voisinko tehdä vielä harvemmin lentomatkoja, kierrättää paremmin? Harva meistä on näissä asioissa täydellinen, mutta tärkeää on se, että asioista keskustellaan ja ihmisillä olisi ainakin pyrkimys parempaan – voi olla että jossain vaiheessa meillä ei ole edes mahdollisuutta siihen että voisimme ostella ja tuhlata mielin määrin.

Itseään ja muita ei kannata tässäkään asiassa liikaa syyllistää, sillä se harvoin auttaa, sen sijaan yhdessä näihinkin asioihin voidaan miettiä ratkaisuja. Itse olen lähestynyt asiaa myös niin, että pyrin miettimään mitkä ovat sellaisia asioita itselleni, jotka tuovat iloa ja hyvinvointia, mutta eivät vaadi ostamista ja kuluttamista, ja pyrin sitten lisäämään näiden asioiden määrää elämässäni. Tällaisia ovat minulle mm. laulaminen, tanssiminen ja ystävien kanssa vietetty aika – kun on paljon mielekästä tekemistä, niin on vähemmän aikaa miettiä mitä uutta tarvitsisi.


Voisiko joulukin olla ehkä tulevaisuudessa juhla, jossa keskiössä olisi oikeasti yhdessäolo, rauhoittuminen, ystävät ja perhe kuluttamisen ja ostamisen sijaan? Että antamisen juhla tarkottaisikin ehkä sitä, että lahjoja ja muistamisia annettaisiin keräysten ja hyväntekeväisyyden kautta niille, ketkä niitä oikeasti eniten tarvitsisivat ja muutoin läheisille annettaisiin vaan omaa aikaa?  Onko meillä mahdollisuutta muuttaa tätä vallitsevaa ostos-ja kulutuskulttuuria pikkuhiljaa parempaan suuntaan?

4 comments on 15: Yhdessäolon vai kuluttamisen juhla?

  1. Juuri tänään mietin tätä samaa aihetta. Tieto lisää tuskaa ja välillä on vaikea elää tällä maapallolla syyllistymättä siitä, että omat valinnat eivät aina ole riittävän ekologisia, taloudellisia, humaaneja ja kaikkea muuta hyvää. Mutta niin kuin sanoit, liika syyllisyys ei auta. Vaikkakin pieni pisto sydämessä voi saada aikaan muutoksia.

    Hankin juuri tuntemattomalle teini-ikäiselle joululahjan, jonka Hope ry toimittaa perille. Tuntui liikuttavalta, että nuori oli toivonut lahjaksi dödöä ja suihkusaippuaa. Se lienee yleinen lahja, mutta itse en ole ainakaan hoksannut toivoa näin “arkista” lahjaa. Tulee ilmeisesti tarpeeseen.
    Tämä laittoi taas miettimään omaa hyväosaisuutta ja luokkaeroja, joita meillä on.

    1. Kyllähän sitä välillä iskee pahemmanlaatuinen maailmantuska, kun miettii tätä nykytilaa ja olet oikeassa, että pieni syyllisyydenpisto voi auttaa viemään asioita oikeaan suuntaan. Toivottavasti ajan kanssa näistä asioista voisi tapahtua isompia poliittisia päätöksiä, jotka ohjaisivat ihmisten valintoja kestäväämpään suuntaan.

      liikuttavaa kyllä, että noinkin “tylsä” lahja onkin toiselle aarre. Itsekin ostin brother christmasin kautta elämyslahjoja lapsille ja woltin kautta ruoka-apua vähävaraisiin perheisiin. Onneksi auttaminen on tehty helpoksi ja sitä voi tehdä monella eri tapaa.

  2. Todella hyvä teksti ja hyvä kun tuot asiaa esille. Itsellä samoja ajatuksia. Nuista joulukukkakoristuksista sain ihania vinkkejä omaan koriseluun. Kävyistä ja oksistakin saa niin kaunista 🙂

    1. Kiitos Juuli! Mielestäni on myös tärkeää että tätäkin puolta nostetaan esille, vaikka monen mielestä se voi tuntua tekopyhältä blogissa, jossa on myös kaupallisia yhteistöitä. Asiat ovat kuitenkaan harvoin niin mustavalkoisia..

      Ja minäkin ajattelin, että jouluna pöytää voitaisiin koristella juurikin luonnonmateriaaleilla ja kukilla 🙂 Ei tarvitse ostaa mitään roskiin päätyvää.

Comments are closed.