22: Loma, vihdoinkin


Tänään se alkoi, kauan odotettu loma. Työrintamalla on ollut aika hektistä lokakuun maltanreissusta saakka ja pieni pysähdys tulee nyt enemmän kuin tarpeeseen. Joulu on onneksi levon ja rauhoittumisen aikaa ja tulevina vapaapäivinä saa varmasti löhöillä luvan kanssa ihan kyllästymiseen saakka. Perinteisestihän se menee niin, että ensin odotetaan joululomaa kuin kuuta nousevaa ja sitten ensimmäisen pyhäpäivän jälkeen alkaa jo miettiä että mitäs sitä seuraavaksi tekisi. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei ohjelmassa ole seuraavalla viikolla ole mitään työjuttuja, ja menemiset saa määritellä ihan itse.


Juuri nyt olemme autossa matkalla kohti Oulua ja talven ihmemaata. Vaikka on ihanaa päästä perheen luokse pohjoiseen, ajattelin eilen pöytää kattaessani, että joulua olisi voinut kyllä Helsingissäkin viettää ihanasti. Tästä joulukattauksesta tuli varsin tummasävyinen aiempaan vaaleaan verrattuna, pidän molemmista, mutta jotenkin tuo keittiön vihreä seinä tekee kaikesta tuplasti tunnelmallisempaa. Hauskaa huomata, miten niin monessa asiassa trendi on viimeisen parin vuoden aikana muuttunut valkoisesta tummempiin sävyihin.


Vielä kaksi kalenteriluukkua jäljellä, sitten blogikin hiljenee hetkeksi joulutauolle.