3: Kauneushoitola Hilla – arvonta


Olen ollut kauneushoitola Hillan vakioasiakas nyt kohta jo kolmen vuoden ajan. Olen sinä aikana ystävystynyt Hillan perustajan Minnan kanssa ja saanut seurata vierestä yrityksen kasvua – alun perin oli vain pieni yhden naisen luonnonkosmetiikkahoitola, nykyään on verkkokauppa, upeat uudet tilat Hietsun torin kupeessa ja yhteensä kolme huipputekijää toteuttamassa hoitoja. Itse olen juuri Hillan kautta saanut apua pahimpiin iho-ongelmiini ja Minna on vastannut iho-aiheisiin paniikkiviesteihini usein jopa keskellä yötä. Mielestäni on upeaa, että luonnonkosmetiikkahoitolatkin kasvavat ja menestyvät nykypäivänä – se tarkoittaa sitä, että puhtaille kosmetiikkatuotteille on entistä enemmän kysyntää.


Arvonta!

Ensimmäisen adventin kunniaksi haluamme yhdessä Kauneushoitola Hillan kanssa tarjota jollekulle teille vaihtoehtoisesti joko rentouttavan Marjametsässä-kasvohoidon (sisältää käsien ja jalkojen kuorinnan & hieronnan, arvo 95e) tai 100e lahjakortin Hillan verkkokauppaanKommentoi alle viimeistään 10.12.2017 mennessä, haluaisitko mielummin hoidon vai lahjakortin, niin olet mukana arvonnassa. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti – muista myös siis lisätä sähköpostiosoitteesi – se tulee näkyviin vain minulle.

257 comments on 3: Kauneushoitola Hilla – arvonta

  1. Hoito! Olisi ihanaa päästä kokeilemaan Hillaa, oon kuullut siitä niin paljon hyvää monilta tahoilta! 🙂

  2. Hoito! Itsekkin kamppailee aikuisiän aknen kanssa, joten hoidolle olisi suuri tarve! 😊

  3. Ihana arvonta, olen jo parista lähteestä lukenut ja kuullut ylistystä Hillasta! Ehdottomasti kasvohoito olis mun valinta 🙂

  4. Lahjakortti ois näppärästi kun asun vähän kauempana. Ja oispa ihana voittaa kerrankin<3

  5. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa ja kiinnostaisi päästä kauneushoitolaankin, mutta koska Helsinkiin on matkaa, toivon lahjakorttia 🙂

  6. Hei! En ole helsinkiläinen, joten verkkokauppa. Kiitos ihanasta blogista ja etenkin resepteistä.

  7. Kaipaisin kipeästi uusia ihotyypilleni sopivia hoitotuotteita, joten lahjakortti tulisi tarpeeseen. 🙂

  8. Kääl miten päheet palkintovaihtoehdot! Ehkä ottaisin mielummin tuon hoidon kumminkin. 🙂

  9. Hoito olisi ihana mutta pakko valita lahjakortti koska asun niin kaukana… ihana arvonta!!

  10. Kasvohoito olisi valintani, jos arvonnassa onni suosii. Muutenkin olisi tarvetta asiantuntijan ihoanalyysille ja neuvoille oikeiden ihonhoitotuotteiden valinnassa.

  11. Tuo hoito olisi ihana ja tulisi niiin tarpeseen! Terv, univeloissa nuokkuva 5viikkoa sitten esikoisen saanut mamma 😀

  12. Kasvohoito ois minustakin ihana, mutta 600 kilometrin vuoksi valitsisin lahjakortin.

  13. Minäkin olen Hillan tyytyväinen asiakas! Lahjakortilla ostaisin tuotteita lahjaksi siskolle.

  14. Kasvohoito kiireisen syksyn päätteeksi kuulostaisi tällä hetkellä tavattoman ihanalta! 😊

  15. Lahjakortti, koska nyt talvella kädet ja jalat ovat pääosin piilossa, ja varsinkin kasvot tarvitsevat erityistä hoivaa 😊 luonnonkosmetiikkaa en ole edes koittanut, joten taitaa olla korkea aika!

  16. Marjametsässä -kasvohoito kuulostaa niin ihanalta! Eli siis kasvohoito toiveissa.

  17. Oi kasvohoito olisi aivan ihanaa hemmottelua syksyn stressistä ja kiireestä kärsineelle hipiälle!

  18. Lahjakortti ois kätsympi, niin näin kauempaakin pääsisi Hillan vaikutuksen piiriin. 🙂

  19. Kumpikin kelpaisi! Mikäli hoitoon ei tarvitse selvitä ihan pian, valitsen sen, mutta jos pitää, lahjakortti käy myös mainiosti! Nim.vastasyntyneen kanssa en selviä heti hoitoihin, vaikka mieli tekisikin 😊

  20. Mikäli onnetar valitsisi minut voittajaksi, valkkaisin ilman muuta kasvohoidon! Sitä luksusta sallii itselleen niin harvoin, että hemmotteluhetki olisi mitä mielettömin kaamoksen piristys. 🙂 Kiitos muuten ihasta blogista, koskaan en kommentoi, vaikka olisi kyllä syytä kiittää sinua useammin mukavista postauksista. 🙂

  21. Onpas ihana arvonta! Jos voitto osuu kohdalleni, valitsisin lahjakortin! 🙂

  22. Toivoisin hoitoa, se tulisi niiiiin tarpeeseen. Olen jo vuoden päivät haaveillut kasvohoidosta!

  23. Täytyy valita lahjakortti, kun asun täällä kauempana, mutta kyllä sekin kelpaisi ehdottomasti!

  24. Kasvohoito olisi ehdottomasti se juttu. Iho huutaa pintakuivuutta ja alan olla vähän pulassa jo tämän kanssa :/.

  25. Ihana arvonta! Ja vaikeuksia päättää et kumpi, mutta kyllä se hoito tulisi tarpeeseen 🙂

  26. Oiii mitä ihanaa! Lahjakortille olisi käyttöä ehdottomasti, ihana lahja itselle tai ystävälle!

  27. Luin jo aiemmin sun blogista tästä kauneushoitolasta ja mietin, että olisi ihana päästä kasvohoitoon! Olen saanut ihan älyttömästi apua luonnonkosmetiikasta iho-ongelmien kanssa, akneen taipuvainen iho kiittää 😌🌿✨

  28. Mikä ihana arvonta! On kyll totta vie hienoa, että nykyään näinkin monessa asiassa voi valita sen luonnollisemman vaihtoehdon. Jos onni potkaisee, lahjakortti olisi mun valinta, koska asun kaukana Helsingistä.

  29. Iiks, hoito olis ihana, mutta taitaa tulla muutto pohjoiseen ensin eli lahjakortti siis! 🙂

  30. Hoito olisi niin ihana tähän tahmean, räntäsateisen joulukuun keskelle. Hillasta olen kuullut niin paljon hyvää! <3

  31. On aika mahtava arvonta! Tuo olisi juuri sellainen lahja minkä haluisin äidilleni antaa! Eli mielummin hieronta lahjakortti!

  32. luonnonkosmetiikkahoitoloiden suosiosta iloitsen minäkin. hilla on mulle uusi tuttavuus. lahjakortin valitsisin arpajaisvoitokseni ja lähtisin tutustumaan.

    Ingrid

  33. Lahjakortti olisi enemmän mieleeni 🙂 Sairauteni takia en pääse pitkään aikaan kasvohoitoon.

  34. Oiii, ehdottomasti menisin marjametsään, eli hoitoon! <3 Siitä on jo luvattoman pitkä aika, kun on päässyt kunnon hemmotteluhoitoon ja alkutalven koura on on kurittanut korppuposkiani.

    Ihanaa joulunodotusta sulle Viena!

  35. Toi hoito kuulostaa ihanalta! En oo vielä käynyt uusissa tiloissa, pitääpä tsekata!

  36. Kasvohoitolahjakortin! Tulisi niin tarpeeseen ja Hilla vaikuttaa ihanalta paikalta.

  37. Helsinki on vähän liian kaukana ja harvoin tulee vierailtua siellä, mutta lahjakortti verkkokauppaan olisi ihana. Leppoisaa joulunalusaikaa!

  38. Ottaisin ehdottomasti hoidon 😍👍 en ole käynyt kasvohoidossa pitkään aikaan joten tulisi tarpeeseen ☺️

  39. Haluaisin rentouttavan hoidon, koska se on aina vähän extraa, jonne en koskaan saa aikaiseksi / ei ole varaa käydä. Tekisi todella hyvää kuivalle ja väsyneelle iholleni, niin jaloille, käsille kuin kasvoille, ja ihanaa hemmottelua! 😍

  40. Kasvohoito ois ihana kokea! Ainakin jos saisi sovittua jonkun ajan sillain että pääsis täältä pikkusen kauempaakin 😊

  41. Valitsisin lahjakortin. Kerran olen tilannut verkosta, ja tyytyväinen olen. Ihania, tehokkaita tuotteita aikuiselle akneiholle. Btb voide alkaa olla lopuillaan ja naamio olisi myös tarpeellinen. Mukavaa joulunodotusta!❤

  42. Hoito olisi mun valinta, olisipa ihanaa kun tuntuu aika nuutuneelta tähän aikaan vuodesta!

  43. Aah, tuiskuissa ja tuulissa joka päivä kävelevänä olisi ihana päästä Hillan hoitoon rentoutumaan.

  44. Ehdottomasti hoito, syksy on ollut rankka töiden ja rakennusprojektin parissa, pieni rentoutumishetki tekisi siis enemmän kuin hyvää!

  45. No tietysti kasvohoito! Kehtaanko edes myöntää, en ole ikinä ollut… 🤔😊

  46. Haluaisin ehdottomasti hoidon! Hemmottelu hoito tällä hetkellä olisi unelma ja tekisi erittäin hyvää 🙂

  47. Ihana arvonta! Valitsisin lahjakortin käytännönsyistä sillä välimatka hoitolaan on turhan pitkä 😊❤️

  48. Mukana ja haluaisin lahjakortin, sillä täältä pohjoisesta käsin kirjoittelen!

  49. Hoito houkuttaa kovin; tästä hoitolasta Viena on niin lämpimästi puhunut aina ja tuloksetkin puhuvat puolestaan. Tuotteet toki ovat ihania myös, mutta alkuun niidenkin kanssa olisi ihana päästä ammattilaisen hellässä huomassa ja hoidossa ❤️

  50. Osallistun arvontaan ja haluaisin kasvohoidon. 🙂 Atooppinen iho kaipaisi hemmottelua näin talvella..

  51. Lahjakortti, sillä tiedän niin ihmisen kenelle Haluaisin antaa lahjakortin ja hän pääsisi nauttimaan Hillan ihanista hoidoista ja tunnelmasta. Hän on sen ansainnut ❤️

  52. Oi marjametsä kasvohoito kuulostaa ihanalta ja sille olisi kyllä tarvettakin (:D). <3

  53. Kasvohoidon valitsisin. Juuri eilen kävin taas Minnan hyvissä käsissä. Vaikka Hilla ei kovin lähellä kotiani ole, niin en voi paikkaa vaihtaa. Luottopaikkani olen löytänyt.

  54. Lahjakortti olis täydellinen just nyt kun pari purkkia ammottaa tyhjyyttä 🙈

  55. Kasvohoito olisi ihanan lohdullinen voitto, kun iho-ongelmat meinaa viedä joulumielenkin mukanaan.

  56. Olen jo pitkään kaivannut hemmottelua, joten ehdottomasti valitsisin rentouttavan hoidon!

Comments are closed.