Lempiruokaa: vietnamilaiset kesärullat

Lempiruokaa: vietnamilaiset kesärullat
Ajattelin aloittaa tällaisen pienen reseptipostaussarjan, jossa jaan omia lempiruokareseptejäni – sellaisia, joita myös kokkailen oikeasti usein kotona. Ensimmäisenä vuorossa on yksi ultimate lempiherkkuni ikinä, eli vietnamilaiset kevätrullat / kesärullat – nuo taivaalliset riisipaperikääröt, jotka sisältävät yleensä raikkaita vihanneksia ja kasviksia ja muita täytteitä, ja joita dipataan maapähkinäkastikkeeseen. Jos Woltin tilaushistoriaani katsoo, niin useimmiten lounastilaus lähtee juuri Rullaan, jossa käyn myös syömässä ihan paikan päällä harva se päivä. Meni aika kauan, ennen kuin uskalsin kokeilla tehdä rullia itse kotona, sillä luulin että niiden tekeminen on hankalaa ja että pilaisin lempiruokani epäonnistuneella kokeilulla. Toisin kävi – itsetekemällä rullista saa jopa parempia kuin ravintolassa, koska täytteet saa valita itse ja maapähkinäkastike ei varmasti lopu kesken. Jotain käsittämättömän koukuttavaa ja herkullista näissä on, joten jos et ole vielä ikinä kokeillut näitä, suosittelen testaamaan heti.

Rullien valmistus:

Vietnamilaiset rullat ovat oikeasti helppo valmistaa, mutta hetki niiden värkkäyksessä vierähtää. Riisipaperia myydään hyvinvarustelluissa ruokakaupoissa tai etnisissä kaupoissa. Riisipaperiarkit kastellaan kuumassa, ei kiehuvassa vedessä, jotta niistä tulee pehmeitä ja läpikuultavia – riisipaperin kasteluun sopii parhaiten laakea, syvä lautanen. Yleensä ravistelen riisipaperista ylimääräiset vedet varovaisesti pois, asettelen arkin leikkuulaudalle, levitän arkin keskelle n. desin täytteitä ja käännän reunat täytteiden päälle ja kierrän sievälle rullalle. Jos haluaa visuaalisesti kauniita rullia, niin arkin pohjimmaiseksi laitetaan täytteet, jotka halutaan näkyvän päällimmäisenä.

Täyteideoita vietnamilaisille kevätrullille

Täytteitä valitessa on vain taivas rajana: avokadoa, kurkkua, porkkanaa, silmusalaattia, rucolaa, mangoa, pähkinöitä, chiliä, yrttejä, tofua, sieniä, munakoisoa.. ja tietenkin riisivermiselliä, eli sellaista ohuen ohutta riisinuudelia, jota käytän yleensä pohjana muille täytteille. Tässä muutamia hyväksi havaittuja komboja:

-avokado, cashewpähkinöitä, sitruunamehua
-tofua, kurkkua ja inkiväärtä
-mangoa ja silmusalaattia
-korianteri, chili ja avokado
-munakoisoa, maapähkinää ja
-sienet ja fenkoli

Maapähkinävoikastike:

Resepti ei ole suinkaan omani, vaan taitaa olla alunperin Eeva Kolun vanhasta ja ah-niin-loistavasta Kauhaa ja Rakkautta-reseptiblogista. Kookossokerin sijaan olen usein käyttänyt ihan normisokeria, mutta vain vähän vähemmän. Maapähkinävoikastiketta ei voi olla koskaan liikaa, kun rullilla herkutellaan.

4 rkl sokerioimatonta maapähkinävoita
2 rkl hoi sin -kastiketta
2 rkl kookossokeria
1 dl vettä

Sekoita kaikki ainekset keskenään tasaiseksi kastikkeeksi.

6 comments on Lempiruokaa: vietnamilaiset kesärullat

  1. Hei. Olisiko sinulla vinkata suoraan jotain kauppaa/kauppoja, josta tuota riisipaperia saa Helsingissä? Näitä olisi ihana kokeilla!

    1. Ostin omani K-supermarket Kasarmista töölöstä! Paremmista / isommista k-supermarketeista löytyy varmasti, esim. kampista uskoisin löytyvän. Testaa ihmeessä!

  2. Jee, tää menee kokeiluun heti ens kauppareissun jälkeen. Ja kyllä kiitos, lisää ruokareseptejä! Vaikka en ole vegaani niin monet sun reseptipostauksista houkuttelee kokeilemaan.

    1. Jes Huuli, ihana kuulla! Lisää on tulossa heti taas reissun jälkeen, mulla on hyvä lista jo valmiina lempiruokia odottamassa kuvausta ja tänne postaamista 🙂

  3. Omaankin blogiin tulossa viikonloppuna juttua näistä! Ovat olleet suosikkiruokaani sitten erään kuuden vuoden takaisen päivällisen, jossa maistoin näitä ensimmäistä kertaa. Love at first sight (taste)! Jotenkin itsekin ajattelin että olisi monimutkaista valmistaa kotona, mutta päinvastoin! Helppoa kuin heinänteko ja kulkee mukaankin näppärästi. Itselläni on yksi suosikkitäyte, jonka resepti tulee tosiaan viikonloppuna jakoon!

    1. Emma, en jotenkin ihmettele yhtään että meillä on sama maku näidenkin suhteen! Odotan innolla että jaat sun suosikkitäytteen, jes 🙂 Mäkin jotenkin mietin et ois hankalaa tehdä kotona, mut sit ku tajusin helppouden, oon tehny näitä kerran viikossa vähintään 😀 AH! Rullat on niin parasta.

Comments are closed.