Monthly Archives: March 2018

Vegaaninen hollandaise ja muita ideoita pääsiäispöytään

Vegaaninen hollandaise ja muita ideoita pääsiäispöytään

Olen aina tykännyt pääsiäisestä – ei vain neljän päivän loman vuoksi, vaan koska se on ikään kuin merkki siitä, että talvi on nyt jätetty lopullisesti taaksepäin ja kevät on edessä. Yleensä vietän pääsiäistä ihan kotona Helsingissä, ja viikonlopun tärkeimpiin suunnitelmiin kuuluu lähinnä kotona kokkailu ja rento oleilu. Tässä on nyt viimeaikoina ollut muutenkin monenlaista matkaa ja hässäkkää, ja lisää on tulossa keväämmällä, joten tänäkään vuonna ei tullut mieleenkään tehdä minkäännäköisiä reissusuunnitelmia pääsiäislomalle.

Pääsiäisenä ruoka on isossa osassa, kerrankin kun on aikaa keittiössä häärämiseen kunnolla, niin tekee mieli myös valmistaa pöytään tavallista useampaa sorttia ja sellaisia juttuja, joita ei ihan joka arkipäivä jaksaisi laittaa. Nämä vinkit tulevat ehkä tämän vuoden pääsiäistä ajatellen vähän viime tipassa, mutta jos vielä mietit mitä huomenna tai maanantaina kattaisit pöytään, tässä muutamia ideoita vegaaniseen pääsiäispöytään!

Vegaaninen hollandaise ja muita ideoita pääsiäispöytään
Brunssille

Porkkalatahnalla täytetyt avokadot. lapsena äitini teki toisinaan ihania katkaraputäytteellä täytettyjä avokadoja, ja me lapset saimme toisinaan maistaa lusikallisen. Kermaisen avokadon ja suolaisen mutta raikkaan katkaraputahnan liitto oli jotenkin täydellinen, ja olen monet kerrat haikaillut tuon herkun perään – onneksi porkkalaversiolla saadaan myös samanlainen upea makuelämys. Tee siis porkkanalohi-tahna tällä helpolla ohjeella, halkaise avokadot puoliksi, täytä tahnalla ja nauti.

Granolakakku. Meidän brunsseilla tästä on jo muodostunut klassikko: marjoja, rapeaa granolaa ja jogurttia kakun muodossa. Resepti löytyy täältä – pääsiäisen teeman mukaisesti reseptissä marjat voi korvata esim. passionhedelmillä, mangolla, kiiweillä ja sitrushedelmillä.

Parsakaalisalaatti. Haluan nostaa tämän reseptin parin vuoden takaa uudelleen esiin, sillä nykyään vegetarian butcherin loistavaa vegaanista pekonia löytyy isommista K-marketeista ainakin pk-seudulla, kun aiemmin sitä sai vain vegekaupasta. Tein tätä viikko sitten synttäreille tupla-annoksen ja kaikki meni – jälleen kerran palaute salaatista oli vain ylistävää. Kokeile tätä, en usko että tulet pettymään!


Ruokapöytään:

Uunissa paahdettua parsaa & hollandaisea. Vegaaninen hollandaise on varsin helppo tehdä ja maistuu taivaalliselta vihreän parsan kanssa. Resepti hollandaiseen postauksen lopusta.

Valkosipuliperunat. Pese perunat huolella, viipaloi kuorimatta, pilko valkopuli. Paista pannulla runsaan keiju-nokareen tai muun vegaanisen margariinin kera, mausta suolalla ja pippurilla – täydellistä!

Risotto. Pääsiäispöytään sopii hyvin lisukkeeksi raikas parsarisotto tai sitruunarisotto (korvaa reseptissä veriappelsiini sitruunalla).

Kasvispaistos. Fenkolia, parsakaalia, porkkanaa, kesäkurpitsaa, kukkakaalta.. Kaikki lempikasvikseksi pilkottuna uunivuokaan, päälle oliiviöljyä ja hitusen suolaa. Sekoita ja paista 220-asteisessa uunissa n. puolisen tuntia. Tämän tyyliset paistokset ovat nykyään meillä lisukkeena lähes joka aterialla.

Italialaiset pyörykät tomaattikastikkeessa. Viime vuoden brunssiherkku toimii myös pääruokana – voit käyttää nyhtökauraa tai härkistä, tärkeintä on tuoreet yrtit ja oikeat mausteet.

Vegaaninen shepherd’s pie. Tähän menee aikaa, mutta lopputulos on kaiken vaivan arvoinen: ihanan bataatti-perunasosekuoren takaa paljastuu maukas kasvismuhennos – parhaassa versiossa pitää mielestäni löytyä herkkusieniä, selleriä, aurinkokuivattua tomaattia kikherneitä ja linssejä. Ohje Hesarin nettisivuilta.

Jälkiruokia:

Juustokakku purkissa. Olen jakanut tämän “juustokakun” reseptin jo vuosia sitten ja innostuin kokeilemaan sitä pitkästä aikaa hitusen muokattuna – persikan tilata käytin valmista mangososetta ja lisäsin mukaan chia-siemeniä niin pohjaan kuin hedelmäkerrokseenkin.

Mango-kookosraakakakku. Tähän aikaan vuodesta kaipaan paljon tavallista enemmän raikkaita, jauhottomia ja sokerittomia vaihtoehtoja raskaiden hiilaripommien ja sokeristen leivonnaisten sijaan. Siksi olen viimeaikoina tehnyt paljon raakakakkuja, joista tämä mango-kookoskakku on yksi kaikkien aikojen lemppareistani, sopii myös hyvin pääsiäiseen.

Extra: Ajattelin kokeilla vielä huomenna ystäväni Tuulian blogista bongaamaani ihanan houkuttelevan oloista sitruunapiirakan reseptiä – ohje on sekä vegaaninen että gluteeniton, joten se sopii myös moneen ruokavalioon.


Vegaaninen hollandaise

3 rkl vegaanista margariinia (sininen keiju)
2 rkl vehnäjauhoa
n. 1/2 tl kurkumaa
2,5 dl makeuttamatonta kasvimaitoa
2 rkl sitruunan mehua
ripaus Cayennepippuria
ripaus suolaa ja mustapippuria

Ota kaikki ainesosat esille, mittaa jauhot ja kasvimaito valmiiksi.

Kuumenna pienessä kattilassa / kasarissa margariini. Kun se on sulanut, lisää joukkoon jauho, ja sekoita vispilällä tasaiseksi.

Lisää n. puolet kasvimaidosta tasaisena nauhana kokoajan vispaten. Kun seos on paksua, lisää myös loput maidosta vähitellen, edelleen vispaten.

Lisää sitruunan mehu ja mausteet, jatka vispaamista. Kastike saa värinsä kurkumasta, lisää sitä sen verran, että olet tyytyväinen väriin. Poista kattila pannulta ja tarjoa keitetyn tai uunissa paahdetun parsan kanssa.

Kastike säilyy myös jääkaapissa muutaman päivän, mutta se muuttuu helposti aika jämäkäksi – itse ohensin jääkapissa päivän säilytettyä kastiketta lämmitysvaiheessa maidolla.

Vegaaninen hollandaise
Millaisia kasvisherkkuja teillä syödään pääsiäisenä?

Synttäriviikonlopun jälkeen

kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Iittala

Siirryin viime perjantaina uudelle vuosikymmenelle.

Olen aina ollut sitä mieltä, että elämässä on juhlia ja ilonpitoa aivan liian vähän, ja jos aihetta on vähänkin, niin silloin kyllä juhlitaan. Kolmekymppisten kunniaksi oli siis tarkoitus pitää isot pippalot, varata joku juhlapaikka, miettiä teema ja suunnitella oikeasti isot, upeat bileet. Mutta aika riensi enkä saanut edistettyä asiaa ja helmikuun lopulla aloin miettiä, että jätetään koko juhlat välistä. Maaliskuu olisi niin täynnä työ-ja opiskelujuttuja, etten halunnut stressata itseä millään extrajärkkäilyllä – voisin käyttää mielummin synttäriviikonlopun lepäilyyn.

Viikkoa ennen juhlapäivää tein kuitenkin hetken mielijohteesta fb-tapahtuman, jonne kutsuin parisenkymmentä ystävää paikalle. Varoitusaika oli lyhyt, mutta ajattelin, että tulkoon ken pääsee. Juodaan viiniä ja tilataan pizzaa, ei sen kummempaa, kerranhan sitä ihminen kolmekymmentä täyttää.


Juhlaviikonlopusta tulikin sattumalta ihan kunnon juhlaviikonloppu, ilman mitään kummempia suunnitteluja. Torstai-iltana kuorolaiset yllättivät shampanjalla, kukkakimpulla ja 30-ilmapalloilla. Perjantaina kilisteltiin aamulla ystävien kanssa Levainissa, illalla Nion kanssa Yes Yes Yes:issä. Lauantaina päivä aloitettiin sisarusten kanssa aamiaisella, illalla sain tuvan täyteen ystäviä. Sunnuntaina pääsin vielä lounaalle äitin ja isän kanssa, jotka sattuivat olemaan kaupungissa.

Tuli huomattua, että parhaat juhlat ovat joskus juurikin sellaiset, joita ei juuri ehdi valmistella. Lauantaiaamuna mulla ei ollut vielä mitään hajua illan tarjoiluista, mutta kävin hakemassa alkosta viinitonkan ja alepasta ainekset pizzaan, salaattiin ja mutakakkuun. Ensimmäisten vieraiden saapuessa hääräilin vielä keittiössä, mutta Nion ja siskojen avustuksella safkat saatiin nopeasti pöytään ja loppuillan keskityin vain nauttimiseen. Ohjelmassa meillä oli vapaan seurustelun lisäksi myös piilopullojen etsintää ja ex-tempore ideana arvonta, jossa osallistujat kirjoittivat lappusille oman toteemieläimensä ja henkisen iän (nimim. hevoskotka 19), voittajat saivat palkinnoksi Iittalan kastehelmi-tuikkukuppeja. Jossain vaiheessa sammutettiin valot Earth Hourin kunniaksi ja laulettiin pimeässä yhteislauluja. Vieraita oli sen verran, että istumapaikat loppuivat kesken, mutta viinilaseja riitti kaikille – kolmekymppisillä ei enää juoda kertakäyttömukeista! Läpi illan oli jotenkin käsin kosketeltavan lämmin tunnelma ja en muista milloin viimeksi minulla olisi ollut niin hauskaa.


Nyt synttäriviikonlopun jälkeen olo on edelleen väsynyt, mutta onnellinen ja kiitollinen – kolmekymppisenä olo ei ole hassumpaa, etenkin kun ympärillä on niin upeita ihmisiä. Tänään minulla on ollut pitkästä aikaa täysin kiireetön aamu ja sen kunniaksi katoin aamupalan vain itselleni, täysin omaan tyyliini: aamupala nimittäin maistuu mielestäni ehdottomasti parhaalta sängyssä nautittuna, kukkien keskellä. Kaadoin tietenkin tuoremehut lakanalle, mutta onneksi pyykkitupa oli jo valmiiksi varattuna iltapäivälle.

Ja tällä hetkellä on sellainen olo, että kolmekymppisenä olo on aivan upeaa.


Kuvissa näkyvät Iittalan tuotteet saatu vuosiyhteistyönä:

Essence-malja
Issey Miyake vaaleanpunainen kuppi
Teema Tiimi-kulho
Teema Tiimi-vati 

Aalto-maljakko

meistä


Siitä on nyt vuosi, kun tapasin ensimmäistä kertaa Nion.

Kumpikaan meistä ei varmaan silloin vuosi sitten olisi mitenkään voinut kuvitella, että siitä ensitapaamisesta seuraisi mitään sen suurempaa. Ihastuin kuitenkin aika nopeasti tuohon hauskaan tyyppiin, joka toi treffeille lahjaksi kinder-suklaamunan, kattoi aina pöydän huolellisesti ja oli aina huomaavainen ja kohtelias. Muutaman kuukauden tapailun jälkeen se oli jo selkeää molemmille, että tässä on nyt jotain muutakin, ja viime kesästä saakka olemme pitäneet yhtä virallisesti.


Olen miettinyt paljon sitä, että miten me ollaankin jotenkin niin loistava tiimi, vaikka ensisilmäyksellä voisi ajatella että olisimme täysin toisista maailmoista. Olemme ihan erilaisista kulttuureista kotoisin, meillä ei ole yhteistä äidinkieltä. Toinen meistä on tohtorintutkintoaan viimeistelevä, päivätöissä käyvä insinööri, toinen taiteilija ja luovan alan sekatyöläinen. Toinen harrastaa salilla käyntiä viisi kertaa viikossa, toisen mielestä musiikki on pelastanut hänet urheilulta.

Mutta samaan aikaan on niin monia asioita, jotka yhdistävät. Sellaisia, mitkä ovat paljon tärkeämpiä ja isompia asioita, kuin ammatti tai harrastukset. Molemmat ovat luovia, avoimia tyyppejä, näemme elämän täynnä mahdollisuuksia ja haluamme oppia kaikesta kokoajan lisää. Olemme kumpikin luonteeltamme hyvin sosiaalisia ja vietämme aikaa mielummin jonkun kanssa kuin yksin. Rakastamme pitkiä syvällisiä keskusteluja, huonoa huumoria, tanssimista, laulamista, pitkälti samoja tv-sarjoja (tämä on oikeasti tärkeää!), spontaaneja seikkailuja ja hyvää ruokaa. Tärkeimpänä ehkä kuitenkin se, että suhtaudumme toisiimme kunnioittavasti ja arvostaen.


Mitä tulee kulttuurieroihin, niin arjessa ne näkyvät loppupeleissä suhteellisen vähän (näistä voisin kirjoittaa kuitenkin joskus oman postauksensa). Meistä kahdestahan Nio on nähnyt enemmän maailmaa, hän lähti jo 18-vuotiaana töihin New Yorkiin, kun itse asuin vanhemmillani oulunsalossa ja kävin lukiota. Taustamme ovat aika erilaiset, mutta tapa katsoa maailmaa aika samanlainen: uteliaasti ja kiinnostuneesti. Niossa on parasta se, että hän on yleensä hyvin kiinnostunut asioistani ja haluaa olla niissä mukana aina kun voi: hyvänä esimerkkinä valokuvaus, josta hän tuntuu olevan tällä hetkellä kiinnostuneempi kuin minä. Monet upeimmista blogikuvistani ovat nykyisin usein Nion ottamia ja hän on ollut myös jo pitkään luontevasti osa minun blogia ja muita somekanavia – kun kuvaamme ja ideoimme monesti postauksia yhdessä, tuntuisi hassulta jättää hänet täällä ulkopuolelle.

Suhteen alussa en osannut hyvin ihastuneena ja epävarmuuksissani iloita joka hetkestä, kun mietin kokoajan että kauankohan tämä kestää. Olen kuitenkin Nion kautta oppinut elämään entistä enemmän nykyhetkessä, en juuri murehdi tulevaa tai sitä, mitä siellä tulee tapahtumaan – tärkeämpää on se, mitä meidän välillä tapahtuu nyt. Tottakai on paljon toiveita ja haaveita tulevaisuuden suhteen, mutta tiedän myös jo  aiemmasta kokemuksesta, että suhde ei ole huono tai epäonnistunut, jos se joskus päättyy. Siksi nyt nautin täysin rinnoin meidän rakkaudesta ja siitä, että olen saanut tutustua noin upeaan ihmiseen.


Puhuin vasta siskon kanssa siitä, että omista parisuhde-ja rakkauselämän asioista on jotenkin vähän oudon nolostuttavaa puhua. Ihan kuin tässä olisi vielä joku teinityttö, joka pelkää sitä että häntä piikitellään ihastuksesta, ja olisi sopivampaa puhua omasta rakkaasta vähän kyyniseen, kuin aidosti lämpimään sävyyn. Että “kell’ onni on, se onnen kätkeköön” –  aina on parempi vähän toppuutella, kuin vahingossakaan hehkuttaa. Mutta miksi ihmeessä? Rakkaus on ihanaa ja sitä pitäisi levittää enemmän ympärilleen peittelemisen sijaan.