Monthly Archives: April 2018

Vegaaninen naked cake eli nakukakku

vegaaninen naked cake eli nakukakku

Ystäväni lähetti mulle viime viikolla viestin:

“Viena osaisitko tehdä vegaanisen nakukakun, tarvittais kakku häihin!”

Joo, leivoin kyllä kakkuja, mutta lähinnä omakseni ja vieraideni iloksi, en HÄIHIN! Haistan itsetehdyssä potentiaalisen hääkriisin, kun morsian itkee pilalle mennyttä kakkua. Tottakai sitä auttaa mielellään kaikessa valmisteluissa, mutta kakku on aika iso riski – lupasin siis olla apuna minkä voin, mutta suosittelin kuitenkin leipomoa ensisijaisena vaihtoehtona. Sain silti heti inspiraation kokeilla, miten vegaanisen, monikerroksisen nakukakun leipominen onnistuisi.

Aiemmat nakukakkuni ovat olleet sellaisia rennon rustiikkisia kaksikerroksia pläjäyksiä, joissa on kermavaahtoa välissä ja paljon marjoja. Nyt tavoitteena oli saada aikaiseksi jotain hiukan fiinimpää ja salonkikelpoisempaa, haasteena oli vain oikeanlaisen pohjan löytäminen. Yummy Baker-blogista löytyikin toimivan oloinen pohja, johon ei tule aquafabaa eikä vichyä / omenasosetta, jotain minulle uutta siis vegaanisella täytekakkurintamalla! Täytteeksi kehittelin aivan taivaallisen mustikkacurdin, jota voisi syödä ihan sellaisenaan.

Tämän nakukakun ehtii vielä valmistaa vaikka huomiselle vappubrunssille, monista vaiheista huolimatta kokonaisuus on aika simppeli!

vegaaninen nakukakku
Vegaaninen naked cake eli nakukakku

Pohja:

Tarvitset pohjaa varten kaksi samankokoista pyöreää irtopohjavuokaa (15-18cm)

3,5 dl kasvimaitoa
2 tl omenaviinietikkaa
ripaus aitovaniljajauhetta
2,5 dl sokeria
1 dl rypsiöljyä
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl maizenaa
3/4 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
Laita uuni lämpenemään 175 °C:seen.

Sekoita omenaviinietikka ja kasvimaito ja anna tekeytyä hetken. Sekoita toisessa kulhossa keskenään kaikki kuivat aineet paitsi sokeri.

Lisää maitoseokseen vaniljajauhe, sokeri ja rypsiöljy. Sekoita tasaiseksi. Siivilöi joukkoon myös jauhoseos, sekoita tasaisesti. Älä vatkaa.

Jaa kakkutaikina kahteen voideltuun irtopohjavuokaan.Paista 175 asteessa n. 25-30 minuuttia, kakut ovat kypsiä kun niihin upotettuun puutikkuun ei enää tartu taikinaa.

Jäähdytä kakku ennen leikkaamista ja täyttämistä.

Mustikkacurd:200g pakastemustikoita
3 dl sokeria

ripaus suolaa
2 rkl kookosmaitoa
2 rkl maizena-maissitärkkelystä
3 rkl vettä
2 rkl vegaanista margariiniaKiehauta pakastemustikat kattilassa. Lisää joukkoon sokeri ja suola. Keitä keskilämmöllä hetken aikaa. Lisää joukkoon ensin kookosmaito ja sitten veteen sekoitettu maizena ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Lopuksi lisää vielä margariini ja jatka keittämistä.

Mustikkacurd on valmista, kun se on jämäkkää ja puuromaista. Sekoita tahna sileäksi tehosekoittimella – itse kyllä jätin curdiin sopivasti myös mustikkasattumia. Säilytä tiiviissä purkissa jääkaapissa.

Tuorejuustotäyte:

150g kaura-tai soijatuorejuustoa (maustamaton)
2 rkl tomusokeria
1 rkl sitruunamehua
puolikkaan sitruunan raastettu kuori

Notkista tuorejuusto haarukalla. Sekoita joukkoon tomusokeri, sitruunamehu ja raastettu sitruunan kuori.

Sitruunakreemi:

100g vegaanista margariinia
0,75-1 pkt tomusokeria
ripaus vaniljajauhetta
2 rkl sitruunamehua

Vatkaa margariini vaahdoksi. Lisää joukkoon puolet tomusokeripaketista, vaniljajauhe ja sitruunamehu ja jatka vatkaamista. Lisää vähitellen tomusokeria, kunnes kreemi on jämäkkää.

Kakun täyttäminen:

Leikkaa molemmat kakkupohjat kahteen osaan. Kostuta jokainen pohja huolella ennen täyttämistä vedellä laimennetulla sitruunamehulla.

Levitä pohjalle ensin tuorejuustotäyte ja sitten mustikkacurd, lisää sitten uusi kerros. Jätä pohjakerros päällimmäiseksi, että kakun pinnasta tulee sileä. Kun kakku on täytetty, se kuorrutetaan kreemillä – nakukakun ideana on, että pohja saavat näkyä kuorrutteen läpi. Mustikkacurd värjää valkoista kreemitäytettä ihanan vaaleanpunaiseksi. Koristele mustikoilla.

Muita vegaanisia kakkuideoita kevään juhliin::

Vadelma-valkosuklaatäytekakku
Raikas mansikkakakku
Juustokakku tuoreiden marjojen kera

Ihanaa vappua, ystävät!

Huom! Ranunculukset eli jaloleinikit ovat myrkyllisiä, joten jos koristelet niillä kakun, käytä välissä kelmua.

Kevätpuhdistus

kevätpuhdistus Kaupallinen yhteistyö, Samsung

Olen varannut tämän viikon kevätsiivoukselle.

Ensi viikolla alkaa toukokuu, ja nyt on sopiva aika tuulettaa, puhdistaa kaapit, pakata talvivaatteet varastoon ja tehdä perinteinen kunnon suursiivous. Mieli ja keho kaipaa raikkautta ja talven aikana sekä kotiin että mielen sopukoihin varastoitunut roina vähän ahdistaa. Olen järjestellyt papereita, siivonnut pois ruokakaapista puoliksi syötyjä sipsipusseja, vaihtanut kasveille uuden mullan ja kiikuttanut kuolleet lehdet kompostiin. Olen käynyt läpi kaappeja huolellisesti ja viikannut monet vaatteistani kasseihin huomisen kirppistapahtumaa varten. Jokaisen tavaran kohdalla olen miettinyt: tarvitsenko tätä, onko tämä säilyttämisen arvoinen? Vanhoista aarteista luopuminen tuntuu välillä hankalalta, mutta toisaalta mennäkseen eteenpäin on jätettävä aina jotain taakseen.


Osana luopumisprosessia ja kevätsiivoustani olen myös vaihtanut uuteen puhelimeen, Samsung Galaxy S9:ään. Kevättuuletuksista huolimatta uutta, raikkaampaa puhelinarkea ei silti ole tarkoitus aloittaa täysin tyhjältä pöydältä, vaan kaiken vanhan puhelimen sisällön saa kätevästi siirettyä S9:ään Smart Switch -sovelluksen avulla, oli aikaisempi puhelin sitten mikä tahansa. Puhelimen mukana tulee pieni adapteri ja sen lisäksi tarvitaan vain vanhan luurin laturijohto – kaikkien puhelimen tiedostojen ja tietojen siirtäminen Samsung Galaxy S9:ään vie vain noin 15 minuuttia. Smart Switchissä voi erikseen valita mitä tietoja haluaa vanhasta puhelimesta siirtää, ja se etsii jopa vanhan puhelimesi sovelluksetkin valmiiksi. Kun siirtyminen uuteen on näin helppoa, tarvitaan vain päätös vanhasta luopumisesta.


Puhelimen vaihdoin yhteydessä on hyvä tilaisuus myös digisiivoukselle: vähän väliä on hyvä käydä  läpi kaikki vanhat kuvat, videot ja sovellukset, siivota turhat ja ylimääräiset tiedostot pois. Kuvagalleriaan on ehkä jäänyt muistoja, joita ei enää halua säilyttää ja videoissa sellaisia pätkiä, jotka voisi jo unohtaa. Niin helposti sitä tulee kannettua puhelimessakin mukanaan raskasta painolastia, ylimääräistä ryönää, sellaista joka tekee olon tiedostomatta vähän tunkkaiseksi. Kävin läpi myös kaikki yhteystiedot – jotkut ihmiset, jotka eivät enää aikoihin ole kuuluneet elämääni, ovat saattaneet jäädä yhteystietoihin kummittelemaan. Digisiivous olisi hyvä ottaa tavaksi vaikka aina kodin kevätsiivouksen yhteydessä, sillä ei ole yhdentekevää, millaista tiedostotulvaa kannamme mukanamme.


Olen tutustunut S9:ään nyt vasta noin viikon verran, yhteinen taipaleemme on vasta alussa. Sen verran kuitenkin jo voin sanoa, että enpä ole koskaan omistanut puhelinta, jossa olisi näin hyvä kamera! Tuntuu ihan älyttömältä, miten hyviä kuvia vain kännykällä voikaan saada. Tämän postauksen kuvat puhelinkuvia lukuunottamatta on otettu Samsung Galaxy S9:llä – huomaisitteko te eroa järkkäritason kuviin verrattuna?

Miltä tuntuu olla kolmekymppinen?


Olin tällä viikolla eräässä podcast-nauhoituksessa vieraana, ja siellä minulta kysyttiin ikääni. Siinä vaiheessa muistin sen taas: ainiin, olen tosiaan oikeasti jo kolmekymppinen, ollut jo kuukauden verran. Ajattelen harvoin ikääni lainkaan, mutta uudelle vuosikymmenelle siirtyminen on jotenkin tavallista isompi juttu – sitä pysähtyy miettimään, että mitä kaikkea elämässä on tähän mennessä tapahtunut ja millainen ihminen minusta on tullut? Minkalaiseksi kuvittelin elämäni kolmekymppisenä 10 vuotta sitten?


10 vuotta sitten kirjoitin ylioppilaaksi ja muutin pois kotoa. Koko elämä ja kaikki sen mahdollisuudet olivat tuolloin edessä päin, mutta muistan vain etten halunnut edes ajatella tulevaisuutta, olin niin hukassa itseni kanssa. En oikein tiennyt, mikä minua kiinnostaa enkä tiennyt mitä haluaisin opiskella. Päädyin yliopistoon musiikkikasvatuslinjalle, mutta en oikein viihtynyt, halusin pois Oulusta ja piireistä, jotka olivat ehkä käyneet vähän ahtaaksi.

En voi sanoa, etteikö viimeisen kymmenen vuoden aikana olisi oikein tapahtunut mitään. 21-vuotiaana muutin kotipaikkakunnaltani Oulusta pääkaupunkiseudulle. 22-vuotiaana ostin ensiasuntoni ja menin naimisiin. 27-vuotiaana valmistuin ammattikorkeakoulusta ja perustin oman yrityksen. 28-vuotiaana ostin kesämökin, erosin ja muutin elämäni ensimmäistä kertaa ihan yksin asumaan. 29-vuotiaana julkaisin kakkukirjan.

Kaksikymppisyys oli kasvamisen aikaa, teinistä tuli aikuinen. Isoimmat ja merkittävimmät muutokset ja kasvamisen hetket eivät ehkä liity niin vahvasti noihin pointattuihin merkkihetkiin, vaan ne olivat pitkiä prosesseja: itsenäistyin, opin ymmärtämään paremmin itseäni ja muita, rohkaistuin seuraamaan omaa polkuani. Löysin sen kuuluisan oman juttuni, aloin luottaa siihen että tällä pystyn myös elättämään itseni. En enää yrittänyt mahtua mihinkään valmiiseen muottiin, vaan aloin tehdä vapaasti omannäköisiä ratkaisuja.


Monella tapaa tunnen oloni vielä henkisesti teiniksi ja tuntuu hullulta ajatella, että nyt pitäisi olla muka jotenkin aikuinen. Mutta pääosin 30-vuotiaana elämä on ihan mahtavaa! Elätän itseni töillä, jota oikeasti rakastan, minulla on ihana poikaystävä, mahtava ja hauska perhe ja paljon rakkaita ystäviä. En edelleenkään oikein tiedä, mikä minusta tulisi isona tai missä olen 10 vuoden päästä, mutta en ahdistu siitä vaan tiedän ja luotan, että asiat järjestyvät parhain päin.

On kolmekymppisyydessä vähän huonojakin puolia: vaikka mieleltä olisi kuinka nuorekas, niin kropan vanhenemista ei pysäytä mikään. Parikymppisenä pystyi toisinaan selviämään koulu-tai duunipäivästä samoilla silmillä, nyt ilman hyviä yöunia mistään ei tule mitään. Aineenvaihdunta hidastuu, joten jos aikaisemmin on pysynyt solakassa kunnossa miettimättä yhtään mitä syö, niin se ei enää toimi. Viinilasillestakin voi tulla darra.


30-vuotiaana huomaan miettiväni paljon sellaisia asioita, jotka olivat vielä parikymppiselle minulle hyvin kaukaisia ja vieraita. Ennen haaveilin enimmäkseen edistymisestä urallani, nykyään mietin, että miten voisinkin viettää enemmän aikaa mökillä. Rakastan asua Ullanlinnassa ja en ole aiemmin uskonut että pystyisin asua Helsingin keskustan ulkopuolella, mutta olen löytänyt välillä itseni salaa haaveilemassa kodista, jossa olisi oma piha. HULLUA! Mietin myös aiempaa aktiivisemmin sitä, että saankohan tai haluankohan koskaan lapsia – kolmekymppisenä kun tulee yhtäkkiä paljon tietoisemmaksi hedelmällisyydestään. Tunnen kantavani entistä enemmän huolta ympäristöstäni ja maailmassa tapahtuvista asioista, koen vastuuta kantaa oman korteni kekoon yhteisten asioisten hyväksi. Enää kaikki ei pyöri pelkästään minun ja oman epävarmuuteni ympärillä.


Vanhenemista ei kannata pelätä, ainakin minun kokemukseni mukaan elo on aina vuosi vuodelta vain parempaa. Siksi kieltäydyn potemasta kolmenkympin kriisiä, loppupeleissä ikä on vain numero ja se määrittää minua vain jos itse haluan. Ajattelen edelleen, että yhtälailla kuin 20-vuotiaana, minulla on nyt koko elämäni ja kaikki sen mahdollisuudet edessä. Palataan aiheeseen kymmenen vuoden päästä ja katsotaan sitten, mitä tapahtui.