Mökiltä kaupunkiin – kesäkeittoa ja lasikattauksia

Kaupallinen yhteistyö: Iittala & Asennemedia

vegaaninen kesäkeitto

Eilen palattiin landelta kaupunkiin, töiden ääreen. Kaupungissa oli juhannuspäivänä vielä yhtä hiljaista kuin mökilläkin, ulkoa ei kuulu juurikkaan autojen tai ihmisten ääniä. Vaikka maalla on ihanaa, niin hiljaisessa kaupungissakin on oma taianomainen tunnelmansa. On helpompi keskittyä kotiaskareisiin ja töihin, kun mikään ylimääräinen ei ole vaatimassa huomiotani – en ole saanut edes yhtään sähköpostia koko viikonlopun aikana! Pala mökkiä tuotiin kuitenkin maalta kaupunkiin tuoreiden yrttien, villikukkien ja pikkupaikkakunnan torilta ostettujen kasvisten muodossa, joista syntyi herkullinen juhannuspäivän kesäkeitto.


Vaikka mökkeily on ihanaa ja rakastan sitä yli kaiken, osaa sen jälkeen osaa arvostaa kuitenkin taas uudella tavalla kaupungin mukavuuksia, kuten toimivia kodinkoneita ja sitä, ettei esimerkiksi tiskatessa tarvitse aina erikseen keittää vettä. On kivaa myös syödä oikeilta lautasilta ja juoda oikeista laseista, kattaa pöytä kauniiksi ja värikkääksi. On hassua, että vielä joku aika sitten vannoin aina kirkkaiden lasien nimeen ja koin lasivärit hankala, jopa tunkkaisina. Nykyisin tilanne on kääntynyt päälaelleen, kirkas tuntuu tylsältä ja värit huumaavaan ihanilta: erityisesti kaikki vihreän ja ruskean sävyt saavat minut sekaisin. Suosikkini ovat Kartio-laseissa hiekka ja smaragdi ja Kastehelmistä aavikko. Lasit toimivat tavanomaisen käytön lisäksi yhtälailla yrttiruukkuina, pienen tilpehöörin säilytyskuppeina ja taide-esineinä.


Tiesitkö, että Iittalan Kartio-lasi täyttää tänä vuonna 60 vuotta?
 On jotenkin äärettömän hienoa, että joku tuote, joka on suunniteltu noin kauan sitten, on edelleen kuuminta sisustusmuotia. Olen vuosien saatossa alkanut ymmärtää Kartion suunnittelijan, Kaj Franckin ajatusta: “väri on ainoa tarvittava koriste”. Yksinkertainen muoto antaa hurjasti mahdollisuuksia värien kanssa leikkimiseen, eikä krumeluureita kaivata. Teki mieli täyttää pöytä pelkästään noilla laseilla, tehdä niistä omannäköiseni taideteos – jotenkin nuo maanläheiset lasivärit tuntuvat sopivan keittiööni niin kauniisti. Meillä oli kotona lapsena kartiolaseja eri sinisen sävyissä, äitini taisi ymmärtää saman värin eri sävyjen yhdistelemisen taian. Ihmettelen vain, miten edelleen osa niistä lapsuuteni Kartio-laseista on ehjänä, kun meitä oli niin monta sähläämässä ja laseja kaatamassa. Lasit taitavat olla aika vankkaa tekoa, minultakin ne ovat putoilleet joskus lattialle rikki menemättä. Ehkä näillä samoilla laseilla sisustetaan vielä 90-vuotiaanakin, kun Kartio täyttää 120v.


Ainiin, ja se kesäkeitto! Niin helppoa ja ah-niin-maukasta kesäruokaa. Paras lopputulos syntyy, kun käytät varhaispottuja, suomalaisia luomuporkkanoita, tuoreita herneitä jne.. Tämän keiton salaisuus on siis tuoreissa kasviksissa ja täyteläisessä kaurakermassa. Ihania keittohetkiä!

Vegaaninen kesäkeitto

7 keskikokoista varhaisperunaa
3 pientä luomuporkkanaa
1 pieni kukkakaali
2 kevätsipulia varsineen
1/2 dl haricot-papua
150g herneitä
vettä
2 rkl kasvisfondia
4 dl kaurakermaa
suolaa ja mustapippuria
tuoretta persiljaa ja muita yrttejä

Kiehauta vesi kattilassa. Paloittele perunat, porkkanat ja kukkakaali, silppua sipulit. Poista pavuista kannat ja puolita. Lisää veteen ensin perunat ja muutaman minuutin päästä muut kasvikset. Lisää hiukan suolaa ja kasvisfondi.

Anna kiehua hiljalleen, kunnes kasvikset ovat pehmeitä. Lisää kaurakerma ja mausta mustapippurilla, tarkista myös suola. Silppua valmiin keiton joukkoon persiljaa tai muita tuoreita yrttejä. Nauti tuoreen leivän kera.


Valitsetko sinä mieluummin värillisen vai kirkkaan lasin?

4 comments on Mökiltä kaupunkiin – kesäkeittoa ja lasikattauksia

  1. Itselläni taas Kartio-lasit ovat menneet todella helposti säröille reunoista. Monet halpislasit ovat kestäneet käytössä moitteettomasti, mutta kaikista Kartioista on reuna enemmän tai vähemmän rikkoontunut. Harmillista!

    1. Ikävä kuulla! Mulla ei ole tullut säröjä Kartioihin, mutta essencet ovat menneet aika helposti rikki, kun ovat niin ohutta lasia. Samoin olen myös rikkonut 3 kartio-kaadinta, kun olen pudottanut vahingossa lattialle / lyönyt johonkin jne.. 😀

Comments are closed.