Monthly Archives: August 2018

Vegaaninen punajuuririsotto

Vegaaninen punajuuririsotto
Olen viimeisen parin viikon aikana löytänyt ihan uuden vaihteen kokkailuun ja leivontaan, ja siihen on selkeä syy: oman puutarhan antimet. Miten voikin jokin ruoka maistua niin paljon paremmalta, kun raaka-aine on kaivettu itse maasta? Puutarhamökki on ollut meillä sen verran vähän aikaa, ettei itselläni ole tämän syksyn satoon onnistumiseen osaa eikä arpaa, mutta olen silti iloinnut täysin rinnoin sadonkorjuusta. On punajuuria, perunaa, viinimarjoja, karviaisia ja omenia (viimeksi mainittuja ehkä jopa hiukan liikaa), ja joka päivä olen googletellut erilaisia reseptejä, miten voisin hyödyntää noita herkkuja monin eri tavoin.

Minulle on usein kerrottu, ettei punajuuririsotto kuulemma maistu miltään ilman oikeaa voita ja parmesaania. Toisaalta olen tehnyt onnistuneesti vegaanisesti risottoa mm. sienistä, veriappelsiineistä ja parsasta, joten eiköhän punajuuriversiokin onnistu. Olen toisinaan käyttänyt parmesanin korvikkeena mm. violifen prosociano-valmistetta, mutta nyt kokeilin ensimmäistä kertaa raastettua macademiapähkinää, johon sain idean tästä reseptistä. Macademiapähkinämurun voi jättää hyvin poiskin tästä ohjeesta, sillä juustoa se ei korvaa, mutta se tuo kivasti pähkinäistä ja makua näyttää ulkonäkönsä puolesta täysin parmesanilta! Juustoisuutta tulee tähän risottoon oluthiivahiutaleista ja kermaisuutta kauratuorejuustosta.

Tässä siis mitä ihaninta satokausiruokaa, olkaa hyvät! Eikä tarvitse erikseen keitellä punajuuria ennen risottoon lisäämistä, sillä juuri nyt punajuuret ovat pehmeitä ja kypsyvät hyvin raasteenakin pehmeäksi risoton kanssa.

Vegaaninen punajuuririsotto
Vegaaninen punajuuririsotto (n. neljälle)

4 pienehköä tuoreen sadon punajuurta
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä
2 rkl balsamicoa
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua rosmariinia
n. 9 dl kasvislientä (1,5 kasvisliemikuutio)
1 rkl sitruunamehua
suolaa & pippuria maun mukaan
3-4 rkl oluthiivahiutaleita
150g kauratuorejuustoa (påmackan)
1/4 dl macademiapähkinää
tuoretta timjamia

Kuori punajuuret ja raasta ne raasteeksi. Kuori ja hienonna sipulit. Kiehauta vesi kasvislientä varten.

Kuullota sipuleita oliiviöljyssä pannulla miedolla lämmöllä. Lisää risottoriisi ja jatka kuullottamista, kunnes riisi on läpikuultavaa.

Lisää punajuuriraaste ja n. puolet kasvisliemestä. Kuumenna ensin kiehuvaksi ja hauduta sitten pikkuhiljaa kannen alla, lisää samalla sitruuna, timjami, rosmariini ja balsamico.

Lisää joukkoon kuumaa kasvislientä vähitellen pienissä erissä, niin että neste imeytyy riisiin – lisää uusi annos lientä vasta kun edellinen neste on kokonaan imeytynyt. Valmis risotto on hiukan löysää, ei missään nimessä kuivaa.

Kun risotto on valmista, sekoita joukkoon ravintohiivahiutaleet ja n. puolet kauratuorejuustosta. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tarjoile kauratuorejuustonokareen, raastetun macademiapähkinä-murun ja tuoreen timjamin kera.


Mitä muuta ihanaa punajuurista voisi tehdä?

No Filter-podcast: Kannattaako mennä naimisiin?

Onko avioliitolla nykypäivänä enää mitään virkaa? Miksi niin monet ihmiset haluavat kannattaa tuota vanhaa, patriarkaalista järjestelmää – onko syynä uskonto, perinteet vai pelkästään usko ikuiseen rakkauteen? Otimme uusimmassa No Filter-podcastissa puheenaiheeksi häät ja avioliiton ja saimme vieraaksi ihanan Paju Daren, joka on tunnettu niin P.S. Olen vegaani-tubekanavastaan kuin blogistaankin. Olimme Artun ja monen muun ystävämme kanssa kesällä vieraana Pajun häissä, jotka olivat ehkä yhdet parhaista ja ihanimmista häistä, joissa olen koskaan ollut.

Itse ehdin olla naimisissa 6 vuotta, kunnes liitto päättyi eroon. Nuorempana naimisiinmeno oli itselleni itsestäänselvyys, jollain tapaa päätös naimisiinmenosta parikymppisenä ei ollut edes oma valinta. Menisinkö naimisiin enää uudelleen? Millaiset häät vietin kahdeksan vuotta sitten? Kuuntele uusin jakso ja kerro myös oma mielipiteesi: onko nykyään mitään järkeä mennä naimisiin?

Inspiroiva paluu arkeen

Kaupallinen yhteistyö, Love Beauty and Planet ja Asennemedia

Inspiroiva paluu arkeen

Olen päättänyt, että tänä syksynä arkeen paluun ei tarvitse olla ahdistavaa ja rankkaa. Itseasiassa olen ollut tästä syksystä aika innoissani, vaikkei tiedossa ole mitään erityisen jännää tai uutta. Jotenkin oma fiilis on pitkästä aikaa uutta kautta aloitellessa sellainen selkeä – tiedän mitä teen, osaan olla järjestelmällisempi kuin aiemmin ja en myöskään ota turhaa stressiä sellaisista asioista mitkä eivät ole hallinnassani. Töitä on myös tiedossa riittävästi koko syksyksi, mikä vähentää aina yrittäjän stressiä.

Kokosin yhteen omia ideoitani siitä, miten arkeen paluu voi olla inspiroivaa pienten muutosten avulla.

Kivat suunnitelmat arjen piristämiseen. Aina ei tarvitse lentää lämpimään kesken lokakuun, vaan pienetkin jutut voivat lennättää kauas arjesta ja tuoda iloa ja energiaa arkeen. Minulla on lähiviikkojen suunnitelmissa mm. järjestää loppukesän puutarha-tai valojuhlat ystäville, osallistua taiteiden yöhön, käydä ulkoilmaleffassa ja tehdä päiväretki vaikka Fiskarsiin.

Lisää liikuntaa. Ilmottauduin syyskaudeksi mukaan tanssiopistolle show-tunneille. Olen aiemmin tanssinut myös klassista balettia ja vähän streettiä, show on mielestäni sopivan vauhdikasta ja monipuolista ja lisäksi tunnin ajankohta sattuu sopimaan hyvin aikatauluihini. Rakastan tanssimista, se on mielestäni ihanin ja upein tapa harrastaa liikuntaa. Lisäksi olen menossa huomenna testaamaan elämäni ensimmäistä kertaa hot joogaa ja ensi viikolla lähden melontaretkelle. Liikuntaa voi harrastaa myös hauskalla ja inspiroivalla tavalla!

Paluu terveellisempään ruokavalioon. Hävettää myöntää, mutta kesän aikainen ruokavalioni on ollut pitkälti sipsikalja-osastoa. Olen kyllä popsinut hullun lailla myös marjoja, hedelmiä ja salaatteja, mutta ruokailuista on puuttunut säännöllisyys. Mielestäni sipseillä ja pizzalla herkuttelu voi olla parasta elämässä, mutta let’s face it – kun niitä ahmii liikaa, ei se ole enää kovin hauskaa eikä inspiroivaakaan. Sen sijaan uusien simppeleiden arkireseptien etsiminen ja satokauden aarteiden käyttö ruuanlaitossa kiinnostaa juuri nyt.


Sopivien tavotteiden asettaminen, myös työn ulkopuolella. Kun itselle asettaa oikeanlaiset tavoitteet ja haasteet, on niiden saavuttaminen mahdollista ja hyvinkin inspiroivaa! Itse ainakin innostun aina, kun saan jonkun pienenkin tavoitteen toteutettua tai selätän jonkun haasteen. Työn suhteen olen ottanut yhdeksi konkreettiseksi tavoitteeksi sen, että avaan duunisähköpostit aina vain koneella ollessani ja vastaan niihin samantein. Aiemmin olen lukenut meilejä ties missä tien päällä puhelimelta, ja en tietenkään ole pystynyt vastaamaan niihin heti, joten vastaaminen on välillä unohtunut kokonaan. Nyt tähän on tulossa skarppausta!

Yksi iso tavoitteeni on syksyn aikana vähentää vaatteiden ostelua ja keskittyä enemmän eettiseen ja kestävään muotiin. Järkytyin Ylen viimeviikkoisesta uutisesta, joka kertoi pikamuodin saastuttavan enemmän kuin lento-ja laivaliikenteen – tiesin toki, ettei halpavaatebisnes ole koskaan ollut ekologista tahi kovin eettistäkään, mutta jotenkin en ollut nähnyt ongelmaa noin suurena. En ole koskaan ollut mikään himoshoppailija, mutta huomaan että vaikkapa viimeisen puolen vuoden aikana olen haalinut paljon uusia vaatteita, melkein huomaamatta. Nyt on aika rauhoittaa tilanne, kun oikeasti en tarvitsisi juuri mitään. Haluaisin myös blogissa nostaa esille enemmän eettisiä ja ekologisia vaatemerkkejä.



Päivittäiset kauneusrutiinit. Kesän aikana karsin kaiken kosmetiikan käytön minimiin, ihan vain laiskuuttani. Huolettoman kesän jälkeen on kiva aloittaa taas ihon säännöllinen kuorinta ja kosteutus, olen antanut erityisesti huomiota auringossa kärsineille kasvoilleni ja jaloilleni, jotka ovat täynnä ötökänpuremia ja raapimisarpia. Olen tällä hetkellä ihastunut erityisen paljoni Love Beauty and Planetin uusiin Sheet maskeihin, jonka jäljiltä iho on erityisen pehmeä ja ravittu. Suihkussa suosikkini on taas Shea Butter & Sandalwood Oil Shower gel, jonka jälkeen rasvaan koko kropan saman sarjan kosteusvoiteella.

Tiesittekö, että vaikka Love Beauty and Planetin kesä-pop up on nyt sulkenut ovensa, niin tuotteet tulevat ihan pian laajasti myyntiin hyvin varusteltuihin Prismoihin, K-Citymarketteihin, Sokoksiin ja Hehku -myymälöihin? Pian näitä ihanuuksia saa siis ympäri suomen! Mielestäni tässä sarjassa on ehdottomasti parasta se, että se on helposti saatavilla sekä myyntipaikkojen että hinnan puolesta – eettisen ja ekologisen kosmetiikan ostaminen on tehty nyt helpoksi ihan kaikille.

Mikä on sinun vinkkisi inspiroivaan arkeen?