Vegaaninen omenapiirakka kauratuorejuustolla

Vegaaninen omenapiirakka kauratuorejuustolla

Tämä syksy on ollut meille omenasyksy. Puutarhassamme on kolme vanhaa omenapuuta, jotka kaikki ovat tuottaneet hyvin omenoita, enemmän kuin kaksi ihmistä pystyy mitenkään kuluttamaan. Olen syönyt omenoita sellaisenaan, tehnyt omenapiirakoita, omena-kaurapaistosta ja sosetta. Olen raastanut omenaa puuron ja jogurtin sekaan. Olen mehustanut ja pakastanut omenoita litrakaupalla, mielessä itsetehty glögi ja kuuma, ehkä hiukan terästetty omenajuoma pakkaspäivinä. Olemme lahjoittaneet omenoita ystävillemme, sukulaisille, siirtolapuutarhayhdistyksen myyjäisiin ja kaikille ohikulkeville kyselijöillekin. Ja silti niitä riittää edelleen. Ensi vuonna on ihan pakko hankkia arkkupakastin.

Omenat ovat mielestäni parhaimmillaan mehussa, kaurapaistoksessa tai piirakkana. Inspiraatio tämän syksyn lempipiirakkaan löytyi Jonnan blogista, ohje oli helppo muuttaa vegaaniseksi muutamaa ainesosaa vaihtamalla. Tämä vegaaninen omenapiirakka on maultaan vähän omenakaurapaistosmainen, mutta kauratuorejuusto tuo siihen mukavaa raikkautta. Juurikin tuorejuuston vuoksi piirakan voi hyvin tarjota myös ilman vaniljakastiketta-tai jäätelöä. Tämä on sellainen piiras, jonka valmistat helposti jälkiruoaksi muiden illallisvalmistelujen lomassa. Olen myös pari kertaa korvannut sokerin fariinisokerilla, ja piirakka on maistunut herkulliselta niinkin.


Vegaaninen omenapiirakka

Omenapiirakka (vegaaninen)

24-28cm vuokaan

Pohja:

100 g vegaanista margariinia (sininen keiju)
1 dl sokeria
1, 5 dl kaurahiutaleita
1, 5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

2-3 omenaa
aitovaniljajauhetta
ceylon-kanelia
1 pkt Oatly Påmackan-tuorejuustoa (tai 150g muuta vastaavaa kasvipohjaista tuorejuustoa)
50 g vegaanista margariinia
1 dl sokeria
1,5 dl kaurahiutaleita

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Valmista ensin pohja. Sekoita keskenään sokeri, kaurahiutaleet, vehnäjauho ja leivinjauhe. Lisää joukkoon sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi massaksi. Taputtele taikina tasaisesti piirakkavuoan pohjalle.

Notkista tuorejuusto ja levitä se pohjataikinan päälle. Lohko omenat, poista niistä siemenkodat ja levitä ne tuorejuustokerroksen päälle. Ripottele päälle kanelia.

Sekoita keskenään 50g sulatettua voita, 1 dl sokeria ja 1,5 dl kaurahiutaleita murumaiseksi seokseksi. Levitä seos omenalohkojen päälle. Paista piirakkaa uunissa n. 20-25 minuuttia. Tarjoile sellaisenaan tai kauravaniljakastikkeen-tai jäätelön kera.

Kaikkien aikojen suosikkini omenapiirakoista on kuitenkin perhepiirissämme rakastettu klassinen Apple Pie eli amerikkalainen omenapiirakka. Sen valmistaminen on itselleni vain hiukan työlästä kaiken sen kaulimisen vuoksi, ja sen vuoksi on mahtavaa saada näitä helpompia ja nopeampia vaihtoehtoja. Apple Pien reseptin löydät täältä.

one comment on Vegaaninen omenapiirakka kauratuorejuustolla

  1. Kokeilin! Toimi mainiosti myös pienemmällä korkeareunaisella uunivuoalla, tulos oli ehkä hitusen lähempänä muhevaa paistosta. Kehuja keräsi 🙂 Kiva löytää toimivia vegaanireseptejä, vaikka sekasyöjä olenkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *