Kestotyylihaaste

Kun aloitin bloggaamisen 10 vuotta sitten, esittelin postauksissa lähinnä asukuvia. En ikinä samanlaista asukokonaisuutta, mielellään en samoja vaatteitakaan useampaa kertaan. Aina piti olla jotain uutta, jotta se olisi kiinnostavaa. Nykyään asiat ovat toisin, sillä jaan yhä vähemmän ja vähemmän asukuvia blogissa ja oma tyyli on mennyt yksinkertaisempaan ja pelkistetympään suuntaan. Saatan kulkea helposti kolmekin päivää samassa paidassa eikä minua hävetä edes pitää samaa asukokonaisuutta kahtena päivänä peräkkäin. Pukeutuminen, muoti ja tyyli kyllä kiinnostavat edelleen, mutta samoin myös kestävä kehitys ja vastuullisuus, joihin jatkuva uusien vaatteiden esittely ei mielestäni kuulu.

Ystäväni Minni haastoi minut instagramissa mielenkiintoiseen kestotyylihaasteeseen, jossa ideana on asukuvan jakamisen yhteydessä kertoa vaatteidensa iät ja sen perusteella voi määritellä, kuinka taitaa kestävän tyylin. Haaste on tankkisll:n lanseeraamaa ja sen tarkoituksena on saada meidät ajattelemaan vaatteidemme käyttöikää ja tarkastelemaan kriittisesti pikamuodin kulutusta. Minä halusin tietenkin lähteä mukaan, siispä analyysia viime torstain asustani, olkaapa hyvät:

Takki Samuji 4 vuotta. Tämän takin ovh oli melkein tonnin. Ostin sen -70% alesta ja rakastan sitä edelleen.

Pipo ja kaulahuivi Balmuir – molemmat 3v vanhoja. Sain ne aikoinaan pr-lahjana näkyvyyttä vastaan. Nykyäänkin pyrin ottamaan vastaan vain sellaisia tuotteita, joille tiedän tulevan aidosti käyttöä.

Laukku Samuji – kohta 3v. Sain joululahjaksi samujin lahjakortin, jonka päätin käyttää tähän klassiseen satulalaukkuun. Laukku on kerran hajonnut hiukan, mutta korjautin sen Turkissa kolmella eurolla. Tästä laukusta on kerran myös varastettu Barcelonassa lompakko ja puhelin. Uskon ja toivon, että tulen käyttämään tätä myös vielä 10 vuoden päästä.

Villahousut Samuji4 vuotta. Näille porkkanamallisille housuille ennustan useita käyttövuosia! Mikään ei lämmitä (ja kestä) paremmin kuin kunnon paksut, jämäkät villahousut.

Villaneule Arela0 vuotta. Ostin pooloneuleen muutama viikko sitten Arelan muuttomyynnistä. Neule ei ollut varsinaisesti mikään heräteostos, sillä omistan saman villiksen kahdessa muussa värissä ja kaikki kolme ovat lähes jatkuvasti käytössä. Arelan neuleet ovat pysyneet vuosiakin loistokunnossa oikeanlaisen huollon avulla.

Kengät Timberland1 vuotta. Vanhat talvinilkkurini hajosivat, joten piti ostaa uudet. Nuoruudessani luotin Timberlandin klassikkomalliin, ja päätin kokeilla sitä uudestaan.

Tulos: 18 vuotta eli olen kestotyylitaituri! Toisaalta toisenlaisella asulla vuosia olisi voinut tulla paljon vähemmän. Haaste laittoi kuitenkin miettimään, että miten jatkossa voisin panostaa mahdollisimman paljon pitkäikäisiin, vuosia kestäviin vaatteisiin – tällaisiin, kuten tässä kuvassa.

Oletko jo osallistunut kestotyylihaasteeseen?

Related Post

3 comments on Kestotyylihaaste

  1. Idea hauska, enkä nyt halua saivarrella, mutta sanon kuitenkin; ollakseen vertailukelpoinen, kokonaisluku tulisi jakaa kappeleiden määrällä ;). Ja asteikko on mielestäni ihan käyttökelpoinen vielä tämänkin jälkeen.

    1. Hah, aivan totta! Mä luulen että tämä haaste on tässä vain kevyenä keskustelunavauksena, tarkoituksena on kuitenkin herätellä ihmisiä ajattelemaan yleisesti kulutustottumuksiaan. Tässä kuitenkin on monta muutakin aspektia: mikä on haasteeseen osallistujan ikä ja oliko vaate käytetty / vanha jo hankittaessa tms – näihin tuo haaste ei siis sellaisenaan ota kantaa. Mutta ei tästä tuloksesta voi kovin syvääluotaavia päätöksiä kyllä tehdä, mullakin olisi numero saattanut olla hyvin erilainen jos päällä ois ollut vaikka vaan vähemmän vaatetta 🙂

  2. Kestotyyliä parhaimmillaan – en seuraa muotia ja inhoan shoppailua, joten on suorastaan pakko tehdä hyviä ja kestäviä valintoja. Vaatekaapista löytyy mm. kaksi villakangastakkia, iät n. 22v. ja n. 18v. Lempivillatakkini on yli 20v. vanha, ihanimmat vekkihameeni yli 30v. Osa parhaista on itse tehtyjä. Monia vanhoista vaatteistani käytän edelleen itse, osaa lainailee säännöllisesti teini-ikäinen tytär. Joukosta löytyy myös äitini ja mummini vanhoja vaatekappaleita, joista vanhimpiin kuuluu 80v. vanha kansallispuku. Klassikkovaatteita huolletaan hyvin, joten niiden ikä ei edes näy…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *