Maailman kauneimmat lakanat

Kaupallinen yhteistyö Finlayson & Asennemedia


Elokuu tuo mukanaan taas sisustuskuumeen ja pienen pesänrakennusvietin: juuri nyt tekee mieli sisustaa, laittaa kotia ja rakentaa itselle lämpöistä kotikoloa tulevaa syksyä varten. Kesällä kotona ei ehdi käydä kuin kääntymässä, mutta syksyllä siellä alkaa viettää taas enemmän ja enemmän aikaa. Olen ajatellut että haluaisin elokuun aikana saada viimeisteltyä kaikki viimeisetkin keskeneräiset asiat uudessa kodissani, jotta voisin aloittaa sitten syksyn ikään kuin puhtaalta pöydältä, valmiissa asunnossa. Kun ympärillä on kodikasta ja viihtyisää, on helpompi keskittää energiat tuleviin syksyn haasteisiin ja pääkopassa on tilaa uusille ajatuksille.

Tätä uutta kotia sisustaessa olen halunnut kiinnittää huomiota myös vastuullisuuteen ja siihen, etten tulisi hankkineeksi mitään turhaa tai huonolaatuista hetken mielijohteesta. Haluaisin, että jokainen kaluste ja sisustustavara kodissani olisi merkityksellinen ja huolella hankittu. Moni tänne kulkeneista tavaroista on kulkenut mukanani jo pitkään, mutta joudun tekemään myös muutamia uusia hankintoja. Sisustusostoksilla haluan suosia second handia kun se on mahdollista ja uusissa hankinnoissa vastuullisesti tuotettuja tavaroita. Pelkkä kaunis tuote ei riitä, vaan haluan että sisustuksen takana on myös päivänvaloa kestävät valinnat.


Tänä syksynä makuuhuoneessani vallitsevat rauhalliset maanläheiset sävyt, pienillä kullanvärisillä yksityiskohdilla varustettuna. Finlaysonin LOISTO-lakanoiden kuosi on syntynyt inspiraatiosta Japanilaista kintsugi-tekniikkaa kohtaan, jossa keramiikkaa korjataan kullalla. Kintsugiin eli “kultaiseen korjaukseen” liittyy inspiroiva ideologia, jossa jostain rikkimenneestä, ehkä jo monen silmissä roskasta, tuleekin jotain entistäkin kauniimpaa ja uniikimpaa.

Nämä Finlaysonin lakanat on hyvä esimerkki tuotteesta, jossa taustatarina on yhtä kaunis kuin itse tuotekin. Lakanat ovat 100% GOTS-sertifikoitua luomupuuvillaa, joka on tavallista puuvillaa vastuullisempi valinta sekä ympäristövaikutusten että alkuperän jäljittävyyden osalta. Tavallisen puuvillaan viljelyyn saattaa liittyä monia ongelmia, kuten kemikaalien käyttö, lapsi- ja pakkotyö sekä luonnonvarojen runsas käyttö. Puuvillan luomuviljely taas tuottaa vähemmän typpi- ja fosforipäästöjä vesistöihin, eikä viljelyssä käytetä maaperää köyhdyttäviä geenimuunneltuja siemeniä tai torjunta-aineita. Tämän lisäksi Loisto-lakanat on pakattu biohajoavaan kartonkipakkaukseen, ja syksyn 2019 mallistosta lähtien Finlayson luopuu kokonaan muovisista pakkauksista vuodetekstiileissä ja korvaa ne kartonkisilla pakkauksilla. Muovia on aiemmin pidetty välttämättömänä hygieniasyistä, mutta todellisuudessahan uudet lakanat pitää kuitenkin pestä ennen ensimmäistä käyttökertaa. Finlayson on halunnut kyseenalaistaa muovin käytön kodintekstiilien pakkaamisessa kokonaan ja uudella pakkauksella muovia säästyy vuosittain jopa 20 000 kg, joka vastaa noin miljoonaa muovikassia.


Loisto-lakanat sopivat ihanasti makuuhuoneeseeni, mutta melkein enemmän pidän niistä siksi, että ne edustavat vastuullisuutta ja myös kokonaan uutta suuntaa tekstiiliteollisuudessa. Siksi nämä ovatkin mielestäni maailman kauneimmat lakanat.

Kiinnitätkö sinä huomiota vastuullisuuteen sisustusostoksilla?

Haluaisitko ostaa itsellesi maailman kauneimmat lakanat? Nyt saat koodilla LUOMU -20% alennuksen Finlaysonin kaikista normaalihintaisista tuotteista verkkokaupassa ja myymälöissä. Alennuskoodi on voimassa elokuun ajan.