Viisi vinkkiä: näin sisustat terassin viihtyisäksi

Kaupallinen yhteistyö: IKEA Suomi & Asennemedia

viisi vinkkiä näin sisustat terassin viihtyisäksi - viena k


Tällä viikolla alkoi KESÄ!
Tällä hetkellä työnteko tuntuu vaikealta, koska mieli halajaa ulos jatkuvasti pihatöiden pariin, satoi tai paistoi. Nyt eletään sitä aikaa vuodesta, kun meikäläistä ei meinaa saada iltahämäränkään aikaan sisään, kun ulkona riittää vielä kaikenlaista puuhaa. Maan kuoppimisen ohella on tärkeä välillä myös hengähtää ja siksi onkin erityisen ihanaa, että meidän terassi alkaa olla pikkuhiljaa oleiluvalmis! Tässä kesäkeitaassa kelpaa ottaa rennosti pihatöiden lomassa ja nauttia päivän päätteeksi kesäauringon viimeisistä säteistä.

Jos et ole vielä ehtinyt laittaa kotisi terassia kesäkuntoon, ei hätää! Vielä ehtii hyvin ja näillä vinkeillä pääset hyvään alkuun, olet sitten sisustamassa pihaa, parveketta tai kuten minä, suuren suurta terassia (tämä terassi on oikeasti suurempi kuin edellinen kotini Kalliossa, joten minun mittapuulla se on suuri!).

näin sisustat terassin viihtyisäksi - viena k
Viisi vinkkiä: näin sisustat terassin viihtyisäksi:
1. Matto tuo lämpöä ja kodikkuutta

Matto ja erilaiset tekstiilit ovat helppo tapa lisätä kodikkuutta myös ulkotiloihin Jos terassi on tosi iso, niin maton avulla voi myös rajata mukavasti vaikkapa oleskelu- tai ruokailualueen. LYDERSHOLM -matossa on kaunis luonnollisen maton ilme – materiaaliltaan se on 100% polypropeenia ja sopii sen vuoksi erinomaisesti ulkotilaan.

2. Panosta ajattomiin ja klassisiin pihakalusteisiin

Parhaat pihakalusteet ovat mielestäni kestävät ja tyyliltään sellaiset, että niitä jaksaa katsella pidempäänkin. Tämä SALTHOLMEN -kalustesetti on ollut minulla jo neljä vuotta: se on kulkenut mukanani mökiltä toiselle ja ilahduttaa nyt omalla pihalla. Valkoiset, jauhemaalatusta teräksestä tehdyt klassiset kalusteet sopivat hyvin monenlaiseen tyyliin ja kokonaisuuteen. Taitettavat tuolit ja pöytä on helppo ottaa mukaan vaikka piknik-retkelle, sillä ne mahtuvat kätevästi auton takakonttiin.

Viisi vinkkiä: näin sisustat terassin viihtyisäksi
näin sisustat terassin - viena k

3. Sommittele erikokoisista kukkaruukuista hauskoja kokonaisuuksia

Kukkia ei voi olla koskaan liikaa! Terassille kukat on helppo tuoda ruukuissa – paras kokonaisuus syntyy yhdistelemällä erikokoisia-ja näköisiä ruukkuja. Ruukkuistutuksia tehdessä kannattaa muistaa laittaa ruukun pohjalle kerros ruukkusoraa, joka toimii salaojituksena ja antaa tilaa myös kukkien ja kasvien juurille. Etenkin isompien ruukkujen kohdalla ruukkusoraa kannattaa laittaa reilummin, jottei ruukusta tule turhan painava. CITRUSKRYDDA -ruukku on mukavan kevyt itsessään ja pienet betoniset BOYSENBÄR – ruukut sopivat myös kivasti kesäkattaukseen.

DSnäin sisustat terassin - viena kC_4685
näin sisustat terassin viihtyisäksi - viena k
SOLVINDEN – valaisimia saa taas! Tänä vuonna valikoimassa on mm. valkoisia, oransseja ja kuviollisia valopalloja, kuvassa näkyvät vaaleanpunaiset ja keltaiset valaisimet ovat viime vuoden valikoimaa. Valaisimet kestävät sadetta, itse olen kerännyt ne suojaan vain suuremman myrskyn tai pidemmän lomareissun vuoksi.

4. Luo tunnelmaa valoilla ja lyhdyillä

Viime vuonna perinteisistä riisipaperivalaisimista inspiroituneet SOLVINDEN -valaisimista tuli oikea hitti ainakin mun somessa ja valopallot vietiin käsistä, enkä ihmettele! Valoilla ja lyhdyillä on älyttömän suuri merkitys pihan tunnelmaan. Tänä vuonna lisäsimme kokonaisuuteen myös SOLARVET -ledvalosarjan – kaikki lamput toimivat aurinkokennoilla ja kestävät myös säärasitusta, joten niitä ei tarvitse kesän aikana kerätä pois sateen vuoksi. Me pidimme näitä koko viime kesän puutarhalla omenapuiden oksilla (veimme ne sisään vain silloin jos olimme pidempään pois tai luvassa oli hurja myrsky) ja kaikki valaisimet toimivat edelleen hienosti. IKEA -ostosreissuilla heikko kohtani on nimenomaan aurinkokennovalaisimien valikoima, haluaisin ostaa aina yhden valaisimen lisää.

näin sisustat terassin - viena k
Viisi vinkkiä: näin sisustat terassin viihtyisäksi

5. Kata pöytä täyteen kesäfiilistä

Kun terassin sisustus on valmis, seuraa koko homman tärkein osuus: nautiskelu! Kata pöytään kesäherkkuja ja koristele pöytä vaikka kukkakimpulla. Laita lempimekkosi päälle, grilli lämpenemään ja kutsu ystäväsi ihanaan kesäparatiisiisi. Tästä kesä voi alkaa!

IKEA-verkkokauppassa voit tehdä ostoksia puutarhaasi tai terassille kellon ympäri ja tilata ostoksesi vaikka suoraan kotiovelle! Click & Collect -palvelun kautta noutaa ostoksesi kätevästi tavaratalosta noutopisteeltä ja Click & Drive mahdollistaa noudot parkkipaikalta, ilman asiointia tavaratalossa.

Millaisista elementeistä rakentuu sinun kesäkeitaasi?