Vienan Puutarhassa: Houkuttele pölyttäjät pihallesi!

Kaupallinen yhteistyö Plantagen & Asennemedia

Houkuttele pölyttäjät pihallesi!

Pari päivää sitten totesin puolisolleni pihatöiden lomassa:

“Tiedätkö, tämä meidän pikku piha alkaa jo näyttää ihan oikealta puutarhalta.”
Viikot ovat kuluneet ja me olemme laitelleet uuden kodin pihaa töiden ohessa pikkuhiljaa. Välillä hommat ovat seisoneet pidempään, ja välillä niitä on edistetty isosti kerralla. Tällä viikolla myöhemmin pääsen esittelemään teille koko pihan suunnitelmineen, mutta sitä ennen haluan keskittyä yhteen lempiaiheeseeni: kukkiin!

Rakastan kaikenlaisia kukkia: leikkokukkia maljakoissa, eri puiden ja pensaiden kukkia, luonnonkukkia ojanvieruksissa ja niityillä sekä puutarhoiden upeita kukkaistutuksia. Kukat luovat pihalle tunnelmaa ja tuovat väriä: meidänkin tyhjälle terassille saatiin heti ihanaa kesäfiilistä, kun jo toukokuun alussa istutin ruukkuihin orvokkeja ja hortensioita. Nyt kukkaistutukset ovat levinneet terassilta jo muihin pihan osiin, ensimmäinen kukkapenkki on jo perustettu ja ruukkuistutuksiakin on ilmestynyt lisää sinne tänne. Tavoitteena on, että joskus tulevaisuudessa meillä täällä olisi sellainen oikea kukkien paratiisi, jossa voi ihailla väriloistoa keväästä saakka pitkälle syksyyn.

DSC_5837Houkuttele pölyttäjät pihallesi!

Törmään aina välillä ajattelumalliin, jossa panostamista kesäkukkiin ja kukkien kasvatukseen ylipäätään ei oikein ymmärretä, sillä “kukathan ei ole syötäviä”. Ja se on totta: vaikka syötäviäkin kukkia on, niin ne eivät käy ravinnoksi samaan tapaan kuin vaikkapa porkkanat, perunat tai pavut. Mutta kukilla on monia muita hyviä ja varsin tärkeitäkin tehtäviä. Kukat, kuten viherkasvitkin, tuovat ihmisille iloa, lievittävät stressiä ja tuovat merkitystä elämään. Lisäksi pölyttäjille kukkien merkitys on suorastaan elintärkeä.

Puutarhan mieluisia vieraita ovat pölyttäjiin kuuluvat hyönteiset, kuten kimalaiset, mehiläiset, kukkakärpäset ja perhoset. Valitettavasti pölyttäjien määrä on huvennut maailmanlaajuisesti ja pölyttäjien väheneminen on uhka sekä luonnolle että ihmisille. Olemme riippuvaisia pölyttäjien tekemästä työstä, sillä jättiosa koko maailman ruuantuotannosta vaatii hyönteisen tekemän pölytyksen. Ihan jokaista pölyttäjää tarvitaan, ja sen vuoksi jokainen koti-tai parvekepuutarhurikin voi tehdä oman osansa pölyttäjäystävällisen puutarhan eteen.

DSC_5867
vienna puutarhassa


Näillä vinkeillä teet pihastasi pölyttäjien paratiisin:

Suunnittele puutarhan istutukset niin, että kukkivia kasveja on keväästä syksyyn saakka. Talvehtivat pörriäiset kiittävät jo alkukeväästä kukkivia krookuksia, kun luonnossa ei ole heille vielä oikein mitään muuta syötävää. Itse olen ajatellut laittaa syksyllä pihan täyteen erilaisia sipulikukkia.

Hyönteishotelli tarjoaa mesipistiäisille suojaa ja talvehtimispaikan. Hyönteishotellin voi ostaa valmiina tai rakentaa helposti itse!

Tarjoa pörriäisille myös vettä. Puutarhaan voi jättää laakean vesiaastian mehiläisiä varten, astian pohjalle on hyvä laittaa myös muutama kivi tai oksa, jotta pikkupörriäiset pääsevät kätevästi juomaan eivätkä huku.

Valitse puutarhaan erityisesti pörriäisten ja perhosten suosimia kukkalajikkeita. Näitä ovat mm. laventeli, hunajakukka, neilikka, auringonkukka, mintut, orvokki, kehäkukka ja ruiskaunokki. Plantagenissa esimerkiksi perhosia houkuttelevat perennat on merkitty selkeästi! Jos istutat samaa kukkalajiketta useamman vierekkäin, pölyttäjät löytävät myös ruokapaikat helpommin.

Monet suuret puut ja kukkivat pensaat ovat myös pölyttäjien mieleen. Esimerkiksi puista omena, kirsikka, vaahtera ja tuomi ovat hyödyllisiä, pensaista mm. herukat, syreeni ja marjoja tekevät ruusupensaat.

DSC_5872DSC_5870

Perusta kukkaniitty. Kukkaniitty ei ole pelkästään kaunis katsella, vaan myös oikea pölyttäjien paratiisi! Plantagenissa myydään valmiita kukkaniittyseoksia ja myös erikseen mehiläisille tai perhosille. Kukkaniitty on sopii myös laiskemmalle puutarhurille, koska se on hyvin helppohoitoinen.

Suosi luononnkukkia ja jätä osa pihan ruohosta ajelematta. Luonnontilainen alue houkuttelee pörriäisiä enemmän kuin tasainen nurmikko. Vaikka voikukat ja apilat eivät ole ehkä nurmikonkasvattajan mieleen, niin pölyttäjille ne ovat elintärkeää ravintoa. Nurmikon ajelematta jättäminen on myös hyvä teko pölyttäjien puolesta, sillä vapaana rehottava viheralue houkuttelee enemmän pörriäisiä.

DSC_5826DSC_5860DSC_5895

Olen itse lähtenyt suunnittelemaan pihan kukka-ja puuistutuksia niin, että erilaisille pörriäisille ja perhosille olisi myös ruokapaikkoja mahdollisimman paljon – näin varmistan myös sen, että hyötykasviljelmätkin menestyvät. Kun siis puhun siitä, ettei kukkia voisi olla koskaan liikaa, niin en puhu pelkästään omasta puolestani, vaan myös pölyttäjien puolesta.

Miten sinä huomioit pölyttäjät puutarhassasi?