Viisi vinkkiä viileämpään nukkumiseen helleöinä

Kaupallinen yhteistyö Familon



Viisi vinkkiä viileämpään nukkumiseen helleöinä

Voin myöntää suoraan, että en ole helteiden suurin ystävä. Tottakai on ihanaa, kun on lämpimiä kesäpäiviä (etenkin silloin, kun pääsee luonnonvesiin helposti pulahtamaan ja voi viettää sen kuumimman osan päivästä jossain viileässä varjossa), mutta tällainen pidempi hellejakso on helposti tosi uuvuttava. Kaikki vähän hidastuu ja itselläni on usein kuumalla säällä pinna tavallista kireämmällä – etenkin silloin, kun en saa nukuttua hyvin. Helleöinä nukkuminen on usein haastavaa, ja joskus olen pyörinyt aamuyöllekin saakka lakanoissa kuumissani saamatta unta. Vähemmästäkin alkaa kiukuttaa!

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan hyvää unta ja nukkumista. Parikymppisenä uhrasin yöunet mieluusti kaikelle muulle kiinnostavalle puuhalle ja yleensä ystäväporukan illanvietoissa olin aina se viimeinen kukkuja, joka raaski alkaa nukkumaan vasta sen jälkeen kun kaikki muut olivat jo luovuttaneet. Nykyisin kuulun mielelläni itse ns. ‘aikaisiin luovuttajiin’ ja olen esimerkiksi viimeisen parin vuoden aikana vähentänyt alkoholin juomista, koska olen huomannut sen vaikuttavan unen laatuun. Nyt kesäkuumalla olen myös pyrkinyt löytämään kaikki mahdolliset keinot, joilla saan pidettyä kiinni hyvästä unesta!

Viisi vinkkiä viileämpään nukkumiseen helleöinä

Viisi vinkkiä helleöinä nukkumiseen:

1. Käy suihkussa ennen nukkumaanmenoa. Olen joskus lukenut, että kylmä suihku saattaa laittaa lihakset tuottamaan lämpöä, ja silloin kylmän suihkun tuoma viilennys jäisi hyvin lyhytaikaiseksi – siksi kylmän suihkun sijaan suositellaan lämmintä tai haaleaa suihkua. Jos on mahdollisuus, niin iltauinti myös ajaa saman asian!

2. Pidä päivällä makuuhuoneen ikkunat ja verhot kiinni! Sulje sälekaihtimet ja pidä ikkuna kiinni päiväsaikaan. Ikkuna kannattaa avata ja huone tuulettaa vasta illan hämärryttyä, kun ilma ulkona on hiukan viileämpi.

3. Siirrä sänky alakertaan. Tämä vinkki toimii niille, jotka nukkuvat yläkerrassa: kuuma ilma nousee ylöspäin, ja ainakin meidän kodissa on nimenomaan tuskaisen kuuma yläkerroksissa, alakerrassa on siedättävän viileää. Kuumimpina jaksoina olemmekin roudanneet patjat alakertaan ja tehneet kesäpedin sinne. Viime kesänä nukuimme myös terassilla teltassa – aurinko paistaa terassillemme vasta iltapäivästä, joten aamut olivat teltassa ihanan viileämpiä siinä, missä sisällä oli tuskaisen kuuma.

Viisi vinkkiä viileämpään nukkumiseen helleöinä

4. Sulje sähkölaitteet. Kaikki elektroniikkalaitteet tuottavat lämpöä, joten vaikkapa telkkarista kannattaa kytkeä virta kokonaan pois päältä. Oma paheeni on usein katsoa läppäriltä sarjoja sängyssä, mutta helteellä se kannattaa unohtaa täysin.

5. Panosta viilentäviin petivaatteisiin. Meillä on käytössä Familonin Cool light-peitteet ja Cool-tyynyt, joissa on sekä päällikankaassa että täytekuidussa lämpöä viilentäviä ominaisuuksia, jotka ohjaavat ylimääräisen lämmön pois kehosta ja tehostavat viilentävää tuntemusta. Puolisoni tykkää nukkua pelkällä pussilakanalla, mutta itselleni pelkkä lakana tuntuu liian ‘lirulta’, ja sen vuoksi tuo Cool-peitto on ollut suorastaan helteiden pelastus! Otimme juhannuksena nämä viilennyspeitot mukaan myös mökkireissulle – vaikka rakastankin mökin vanhoja paksuja täkkejä, niin näin kuumalla niiden kanssa on mahdotonta nukkua. Lakanoissa luotan samaan materiaaliin kuin hellevaatteissakin, pellava on paras! Pellava imee itseensä kosteutta, se hengittää ja tuntuu ihanan viileältä ihoa vasten.

Viisi vinkkiä viileämpään nukkumiseen helleöinä

Minulla on ollut käytössä Familonin vuode jo viiden vuoden ajan, ja tänä keväänä havahduin siihen, että sama sijauspatja on ollut käytössä myös tuon viisi vuotta. Suositeltu sijauspatjan vaihtoväli on siis neljä vuotta, oli siis korkea aika vaihtaa uuteen! Uusi Air-sijauspatja on ihanan jämäkkä, kokonaan vesipestävä ja se on suunniteltu erityisesti viileää ja hengittävää sijauspatjaa kaipaavalle, ja se on tuntunut myös erityisen ihanalta nyt helteiden aikaan. Patjassa on täytteenä ilmava Breathair®-materiaali, joka ei ime kosteutta eikä varastoi lämpöä, mikä hillitsee luonnostaan bakteerien kasvua ja tekee petauspatjasta erittäin hygieenisen.

Viisi vinkkiä viileämpään nukkumiseen helleöinä

Onko teillä hyviä vinkkejä viileämpään nukkumiseen kuumalla säällä?



_______

Hyvän unen ale on käynnissä Familonin verkkokaupassa – tarjolla on laaja valikoima tyynyjä, peittoja, lakanoita, patjoja, sänkyjä ja paljon muuta raikkaisiin kesäuniin. Alehinnat ovat voimassa 26.7. asti tai niin kauan kuin tuotteita riittää.

3 comments on Viisi vinkkiä viileämpään nukkumiseen helleöinä

  1. Hei, oon huomannut että koneella lukiessa kuvat on epäselviä mutta puhelimella taas selviä. Kuvat ovat koneella katsottuna hyviä vielä blogitekstissä Esittelyssä makuuhuone mutta sen jälkeen kaikki kuvat ovat epäselviä… Onkohan muilla samaa ongelmaa? Itse tykkään lukea blogeja mieluummin koneelta.

    1. Moikka! Onpa erikoista, mulle koneella katsottuna kuvat toistuu tarkkana ilman mitään epäselvyyttä. Kyselen vähän, josko asialle voisi tehdä jotain!

    2. Hei,

      sama juttu. On pitänyt laittaa viestiä, mutta aina unohtunut. Valokuvat ovat blurrattuja.

Comments are closed.